HS: Keskustan kannatus laskenut viiden vuoden takaisiin lukuihin

Kolmen suurimman puolueen järjestys on säilynyt gallupin mukaan entisenlaisena.

Pääministeri Juha Sipilä Ylen Ykkösaamun haastattelussa 27. toukokuuta.

Helsingin Sanomien teettämän gallupin mukaan pääministeripuolue keskustan kannatus on vajonnut viiden vuoden takaiselle tasolle. Gallupin mukaan keskustaa äänestäisi enää 17,7 prosenttia, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt. 2012 oppositiopuolueen kannatusluvut lähtivät nousuun noin 16 prosentista. Vielä vuonna 2015 keskustan gallup-tulokset osoittivat jopa yli 26 prosentin lukua.

Kolmen suurimman puolueen järjestys on gallupin mukaan säilynyt ennallaan. Suurin on kokoomus, ja perässä tulevat demarit sekä Keskusta. Gallupin mukaan Kokoomusta äänestäisi 20,6 prosenttia ja SDP:tä 18,7 prosenttia. Ennätyssuosioonsa nousseita vihreitä äänestäisi 14,3 prosenttia.

Kantar TNS haastatteli reilut 2 200 ihmistä 24. huhtikuuta  ja 19. toukokuuta välisenä aikana.

"Ei todellakaan ole ihan sama kuka siellä vankilan portilla on ensimmäisenä vastassa"

Vankilasta vapautuvalle arkinen apu on tärkeintä. Tuulahdus siviilistä kannattaisi tuoda jo kiven sisään. Siviilissä pysymisen ratkaisee kuitenkin aina vapautunut itse.

Mies istuu portaikossa ja katsoo kameraan

Melkein puolet elämästä vankilassa. Mutta ei lopullisesti, toivottavasti.

36-vuotiaan Sami Valosen katse on avoin, olemus jopa vähän ujo. Vapaana miehenä kulkeminen on uutta. Tukka on siistillä koulupoikajakauksella ja kädenpuristus on reipas.

– Ei sitä voi miettiä niin, että tähän astisesta elämästäni olen lusinut puolet. Mietin sitä niin, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä pienempi jakso vankila-aika elämässäni on, sanoo Sami Valonen.

Valonen oli vankilassa erilaisista omaisuus-, petos-, ja huumausainerikoksista liki viisitoista vuotta. Vappuna Hämeenlinnan Vanajan avovankilasta käveli ulos vapaa mies.

Valonen haaveili vapaudesta ensimmäisen kerran jo vuosia sitten. Silti kului seitsemän vuotta, ennen kuin suunta muuttui.

– En halunnut olla aina se venkula ja hörhö. Mulla on kaksostytöt ja pieni poika; haluan pysyä siviilissä niin itseni kuin perheenikin takia. Vankilassa opiskelin ja myöhemmin tein nuorisotyötä. Heräsi halu vaikuttaa nuoriin kertomalla, mitä ei ainakaan kannata tehdä. Mietin paljon sitäkin, mikä se mun oma hommani olisi. Mulla se oli mieluisa työ ja oma yritys, kertoo Sami.

Vikto on portilla vastassa

Hämeenlinnassa toimiva Vikto ry on mielellään vankilan portilla ensimmäisenä.

Ei ole samantekevää, kuka vapautuvaa vankia tulee ensimmäisenä vastaan. Ensimmäiset viisitoista minuuttia ovat todella tärkeitä.

– On hirveän tärkeää saada ensimmäinen kontakti, mielellään jo vankilan sisällä. Silloin saamme vangit miettimään muitakin vaihtoehtoja kuin rikokset. Jo vankilassa pitää saada työ- ja asuntoasiat kuntoon. Moni tarvitsee apua ja tukea vielä puoli vuottakin vapautumisen jälkeen, sanoo ohjaaja Johanna Laakso Vikto ry:stä.

Vankien kuntouttavasta toiminnasta ryhdyttiin laajemmin puhumaan vasta 1990-luvun puolivälissä. Vikto ry tekee yhteistyötä Hämeenlinnan ja Riihimäen vankiloiden kanssa, mutta suurin osa toiminnasta on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanki vapautuu siviiliin.

– Parhaiten kuntoutus auttaa laitoksen ja yhdistyksen yhteistyönä, mutta vankiloiden säästöt ja rahoituksen puute estävät toimintojen kehittämisen ja pitkäjänteisyyden, kertoo Johanna Laakso.

Apu tarjolla oikeaan aikaan

Erityisen tärkeää on löytää tekemistä, missä vapautunut kokee voivansa kehittyä ja saavansa onnistumisen kokemuksia.

– Apua pitää saada oikeaan aikaan. Jos vankilaan palataan, silloin oma motivaatio on puuttunut, tai sitten ei ole löytänyt tarpeeksi tukea siviilissä pysymiseen. On sekin hyväksyttävä, että jotkut haluavat jatkaa rikoksen tiellä, pohtii Johanna Laakso.

Vikto ry:n toiminnassa on mukana kymmeniä ihmisiä. Viikottain kokoonnutaan harrastamaan, kokeilemaan jotain uutta ja ennen kaikkea syömään hyvin. Laakson mukaan eniten tukea tarvitsee tavallinen arki.

– Miten laitetaan ruokaa tai kuinka haetaan työmarkkinatukea? Joskus mennään ihan lukkoon siitä, kun TE-toimisto pyytää jotain selvitystä. Moni tarvitsee apua ja tukea vielä puoli vuottakin vapautumisen jälkeen, sanoo Laakso.

Luottamus on ansaittava

Vankiin on vaikea luottaa. Millainen merkitys luottamuksella on?

– Se on koko jutun pihvi, täydet sata prosenttia. Jos muhun ei luotettaisi, niin ehkä käyttäytyisin sitten sen epäluottamuksen mukaisesti. Mutta vangin on oltava sinut sen kanssa, että meidän päällämme roikkuu musta pilvi, sanoo vappuna vapautunut Sami Valonen.

– Luottamuksen rakentaminen on kuin pienen lapsen kasvatusta. Pienin askelin luotetaan enemmän. Omien kasvojen menettämisen pelko pitää tahtoa ja halua yllä, jos saa sen mahdollisuuden tehdä oikein. Ei luottamusta heti saa eikä ansaitsekaan, pohtii Valonen.

Oikeasti muuttunut?

Kaikki vapautuneet vangit eivät saamaansa mahdollisuutta kykene hyödyntämään.

– Eivät kaikki kykene ottamaan vastuuta teoistaan, se on selvä. Mutta ne, jotka sen positiivisen signaalin antavat, sitä pitäisi tukea, vaikka se vaikeaa onkin. "Jos sä kerran olet sitä mieltä, etten osaa, niin teen sitten niin kuin sä ajattelet mun kuitenkin tekevän", pohtii Valonen.

Johanna Laakso muistuttaa entisten vankien toiminnan olevan väliaikainen vaihe matkalla siviiliin.

– Vaikka tarjoamme tässä yhteisön, mihin voi tulla ja missä olla, niin ideana on, että tästä rohkaistutaan lähtemään maailmaan. Ei tänne kannata jäädä vuosikausiksi lillumaan muiden entisten vankien kanssa, vaan mennä sinne, missä se elämäkin on, Johanna Laakso sanoo.

Näistä syistä joudut jonottamaan sairaalan päivystyksessä, vaikka ketään ei näy missään – hoitajat kertovat

Kysyimme hoitoalan ammattilaisilta, miksi potilas joskus vain odottaa ja odottaa, vaikka osastolla ei näytä tapahtuvan mitään.

Vuoronumeronäyttö sairaalan odotusaulassa.

– Miksi täällä ei tapahdu mitään? Eihän täällä ole ketään missään!

Tämä on tyypillinen purkaus sairaalan päivystyksessä mielestään liian pitkään jonottaneelta. Jännitteet kasvavat, kun jonotusaika venyy eikä potilas ymmärrä, miksi näin on.

Kysyimme Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystyksessä perjantai-iltana työskennelleiltä hoitajilta, mistä johtuu, että joku vain jonottaa ja jonottaa, eikä osastolla näytä tapahtuvan mitään.

1. Koska joku muu luultavasti tarvitsee apua nopeammin kuin sinä

Esimerkiksi KYSin päivystyksessä hoidontarpeen arviointiin jonottavat eivät näe, mitä tapahtuu osastolla lasiovien takana. Jonottava asiakas voi manata triagehoitajalle, että mitään ei tapahdu, vaikka kulman takana elvytyshuoneessa pelastettaisiin jonkun henkeä.

– Siksi haluaisinkin odotusaulaan numeronäytön, joka näyttäisi, kuinka paljon meillä on potilaita sisällä, päivystyksestä vastaava hoitaja Kari Naukkarinen sanoo.

Hän myöntää, että sairaala voisi informoida potilaita nykyistä paremmin jonotustilanteesta. Silloin vähennettäisiin sitä, että potilaat käyvät "jatkuvasti kysymässä, mikä mättää".

– Toisaalta kun 15 neulanterävää silmäparia tuijottaa sinua aulassa, ehkä vedän vain oven kiinni mieluummin kuin heitän itseni leijonille, hän vitsailee.

2. Koska jonossa on ihmisiä, jotka kuuluisivat muualle

Ensiapu on tarkoitettu niille, jotka tarvitsevat hoitoa välittömästi. Hoitajien ja lääkärien mukaan päivystykseen hakeutuu silti entistä enemmän potilaita, jotka voisivat hoidattaa vaivansa terveyskeskuksessa tai kotona.

– Miten sen sanoisi kauniisti… Uusavuttomuus ja "kaikki mulle heti nyt" -ajattelu on lisääntynyt kymmenen vuoden aikana. Nuhakuumekin on päästävä hoitamaan heti, sanoo Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystysalueen ylilääkäri Tero Martikainen.

Potilas ei todennäköisesti kuulu sairaalan päivystykseen, jos hänellä on jalka- tai selkäkipu ilman muita oireita, nyrjähdys, haava joka ei tarvitse ompelua, pitkittynyt flunssa ilman yleisoireita tai tarve saada sairauslomaa seuraavaksi päiväksi.

Jos potilas ei ole varma, vaatiiko oma vaiva erikoissairaanhoitoa, hän voi aina soittaa neuvontaan.

Ensiavussa potilaat hoidetaan triage- eli kiireellisyysjärjestyksessä. Kuopiossa hoitajat ja ensihoitajat ovat opiskelleet monisivuisen ohjeen, jonka perusteella potilaan hoidontarve määritellään.

– Monilta potilailta puuttuu ehkä realiteetti siitä, mikä on kiireellistä, KYSissä triagehoitajan tehtäviä tekevä sairaanhoitaja Laura Tossavainen miettii.

Joskus potilas pettyy kuullessaan, että hänen vaivansa ei ole niin vakava, että se vaatisi välitöntä hoitoa. Välillä potilas on täysin tyytymätön ammattilaisen arvioon, sanoo sairaanhoitaja Petri Jaakkonen.

– Onhan se noloa käännyttää takaisin, jos joku tulee sadan kilometrin päästä autolla ja triagehoitaja katsoo, että vaiva ei vaadi päivystyksellistä hoitoa.

3. Koska henkilöstö on vedetty tiukalle

Jos hoitajalta tai lääkäriltä kysyy, miten työ on muuttunut vuosien varrella, moni tuo esille lisääntyneen kuormituksen. Potilasmäärä kasvaa, kun päivystäviä yksiköitä suljetaan muualla eikä henkilökuntaa lisätä samassa suhteessa.

Potilasmäärä kasvaa, kun asukkaista tulee entistä vanhempia ja sairaampia. Joskus potilaaksi tulee kotihoidossa olevia vanhuksia, joiden tilanne järkyttää hoitajia.

– Monta kertaa olen miettinyt, että onko tämä totta, miten he pärjäävät kotona, vastaava hoitaja Tuija Harjunen sanoo.

Esimerkiksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa henkilöstömitoitus on ollut viime kuukausina tiukan keskustelun alla.  Viime viikolla netissä levisi tämä lääkärin mielipidekirjoitus, jossa hän kuvasi työntekijän ylikuormituksen olevan “normaali tilanne päivystyksessä".

Maailma kylässä -tapahtumassa lämmiteltiin tanssien – katso päivän tunnelmat

Musiikki, katukeittiöt ja ajankohtaiset keskustelut vetivät jälleen väkeä Helsingin keskustaan Maailma kylässä -festivaalille.

Uutisvideot: Maailma kylässä Helsingissä

Helsingissä alkoi tänään lauantaina kaksipäiväinen Maailma kylässä -festivaali. Kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepan järjestämässä tapahtumassa on tänä vuonna esillä etenkin pakolaisuus ja maahanmuutto.

Tapahtuma on kerännyt vuosittain noin 80 000 kävijää. Kepan viestintä- ja varainhankintapäällikkö Johanna Eurakoski kertoo, että samoissa lukemissa oltaneen tänäkin vuonna.

– Paljon ihmisiä ja positiivinen tunnelma, Eurakoski kiittelee festivaalin sujuneen hyvin.

Tapahtuma jatkuu vielä huomenna sunnuntaina Helsingin keskustassa Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla. Sinne on vapaa pääsy. Ensimmäisen kerran Maailma kylässä järjestettiin vuonna 1995.

Saimaa haluaa geoparkiksi – kreikkalaiskollega haalisi paikallisesta elämästä kiinnostuneita, ei piipahtajia

Saimaan matkailun kehittämisessä pitää panostaa paikallisuutta kunnioittavaan ekoturismiin ja välttää Lapin kaltaisen massaturismin syntymistä.

Mies risteilyllä

Kreikkalaisen Lesboksen Geoparkin johtaja Ilias Valiakos tutustuu viikonvaihteen aikana Saimaan Geopark-verkoston suunnitelmiin. Hänen mielestään Lesboksen ja Saimaan välillä on paljon yhtäläisyyksiä.

– Saimaalla on samanlainen intohimo ja rakkaus vesistöalueeseen ja ihmiset haluavat kehittää turismia tavalla, jossa huomioidaan alueen historia, kulttuuri ja luontoarvot, sanoo Ilias Valiakos.

Kreikan kolmanneksi suurin saari Lesbos valittiin Unescon Geopark-verkostoon vuonna 2004. Sen jälkeen saaren matkailua on kehitetty järjestelmällisesti ekoturismin ehdoilla, eikä siitä ole tullut massaturismin kohde, kuten useista muista Kreikan saarista.

– Geopark-verkostoon pääseminen on myös vahva brändi ja osoitus matkailun laadusta turistille, joka saapuu saarelle.

Suurin osa Lesboksen saarelle saapuvista matkailijoista tutustuu kivettyneeseen metsään ja siihen liittyvään luonnonpuistoon. Saarelta lomailija löytää luonnonrauhaa, rantaelämää sekä harrastus- ja ostosmahdollisuuksia. Ekoturismi ei siis tarkoita, etteikö saarelta löytyisi vilkasta yöelämää. Tärkeää on, että paikallisuus on vahvasti esillä kaikessa.

– Tarkoitus ei ole, että turisti vain piipahtaa Lesboksessa, vaan että hän näkee miten paikalliset elävät ja ajattelevat, ja turisti voi elää siinä mukana, pohtii Valiakos.

Samalla matkailija tulee myös jättäneeksi enemmän rahaa paikallisille matkailuyrittäjille.

Ekoturismi on loistava valinta Saimaan matkailun kehittämiseksi

Lesboksen Geoparkin johtaja Ilias Valiakos sanoo, että Saimaalla on edellytykset kehittää matkailua ekoturismin pohjalta.

– Saimaalla on upea geologia, paljon järviä ja arvokkaita ympäristöjä, ja ihmiset osaavat hyödyntää esimerkiksi luontoa, jatkaa Valiakos.

Hänen mielestään massaturismia tärkeämpää on kehittää Saimaan alueella palvelun laatua ja panostaa turisteihin yksilöinä.

– Kummasta alue hyötyy enemmän – kahdesta miljoonasta matkailijasta, jotka viettävät Saimaalla puoli päivää, vai 200 000 turistista, jotka asuvat täällä viikon ja käyttävät koko ajan paikallisten tuottamia palveluita, kysyy Valiakos.

Saimaan alue jättää hakemuksen Unescolle marraskuussa

Eteläisen Saimaan kuntien ja kaupunkien perustama Saimaan Geopark -yhdistys jättää marraskuussa Unescolle hakemuksen alueen liittämisestä Geopark-verkostoon.

– Olemme saaneet Lesboksen Geoparkista hyviä vinkkejä siitä, miten suunnitelmia pitää viedä Saimaalla eteenpäin, ja minkälainen Unescon suorittama evaluointi tulee olemaan, sanoo Imatran kaupunkikehitysjohtaja Topiantti Äikäs.

Kehitettävää on vielä esimerkiksi siinä, miten geopark saadaan liitettyä vahvemmin koulujen ilmiöpohjaiseen oppimiseen. Myös opastusta on lisättävä.

– Tuleepa ihminen junalla, lentäen, autolla tai laivalla alueelle, hänen pitää ymmärtää tulevansa Saimaan geopark-alueelle, siinä meillä on tekemistä, pohtii Äikäs.

Saimaalle suunnitellussa Geopark-verkostossa ovat mukana Imatra, Lappeenranta, Mikkeli, Ruokolahti, Savitaipale, Taipalsaari, Juva, Puumala ja Sulkava. Tätä nykyä Suomessa on yksi Unescon geopark, Pohjois-Pohjanmaan Rokualla.

Poliisi lopetti Lappeenrannassa liikkuneen kesyn hirven

Poliisi on lopettanut Lappeenrannassa liikkuneen kesyn hirven, joka hakeutui ihmisten lähelle.

hirvi

Kesy hirvi ehti liikkua parin viikon ajan Saimaan kanavan läheisyydessä Soskuan alueella. Hirvi ehti aiheuttaa useita vaaratilanteita liikenteessä.

Poliisin mukaan hirveä yritettiin ajaa kauemmas, mutta se palasi takaisin. Hirvi liikkui noin hehtaarin kokoisella alueella, risteyksen tuntumassa. Useat ihmiset kertoivat jopa silittäneensä sitä.

Kyseessä oli ylivuotinen vasa, jonka emä oli hiljattain karkottanut.

Poliisin mukaan hirvi määrättiin lopetettavaksi, koska hirven yleiskunto heikkeni ja poikkeuksellinen käyttäytyminen viittasi kehityshäiriöön. Eläin olisi aiheuttanut liikkumisellaan vakavaa vaaraa liikenteessä.

Hirven ruho on toimitettu elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan jatkotutkimuksiin, jotta syy poikkeukselliselle käyttäytymiselle saataisiin selville.

Veikö voro luottokorttisi tai ostiko joku tunnuksillasi netissä? Korvausta varten sinun täytyy itse toimia

Maksuvälinerikoksen uhriksi voi joutua kuka tahansa, jolla on maksukortti tai joka hoitaa raha-asioitaan verkossa.

Internetkauppa, luottokortti.

Nettishoppailu on niin helppoa, että se koskettaa valtaosaa suomalaisista, murrosikäisistä mummoihin. Touhuun tarvitsee luottokortin, ja se löytyykin monen lompakosta.

Maksuvälinepetokset ovat viime vuosina yleistyneet, eikä verkkotunnusten tai maksukortin kanssa sovi olla huolimaton, vaikka voro voikin iskeä täsmällisyydestäsi huolimatta.

Tässä jutussa kerrotaan sinun velvollisuuksistasi.

Tilanne 1: Maksukorttisi katoaa tai huomaat asiattomia korttiostoja verkkopankissasi

  • Ota heti yhteys pankkiisi. Ilmoita tapahtuneesta, ja korttisi suljetaan.
  • Ole halutessasi itse yhteydessä palveluntarjoajaan, kuten verkkokauppaan, kysyäksesi aiheettomasta veloituksesta.
  • Valmistaudu tekemään poliisille rikosilmoitus.
  • Täytä pankin reklaamaatiolomake saadaksesi hyvityksen.

Muista

Älä viivyttele kortin sulkemisessa. Voit soittaa pankkiin vaikka kaverin tai baarin puhelimella. Myös havaitessasi outoja tilitapahtumia, ota heti yhteys pankkiin.

Mikäli ilmoituksen tekemisessä kestää, korvauksen saaminen voi vaikeutua. Jo lievä huolimattomuus saattaa johtaa 150 euron omavastuuseen.

Muista myös

Ilman oikeutta tehtyjen maksutapahtumien kohdalla sinun ei tarvitse kuin kiistää pankille antaneesi luvan veloitukseen. Mikäli pankki epäilee, että tiliäsi olisi laskutettu kuitenkin sinun suostumuksellasi, pankin tulee esittää asiasta selvitys ja todisteet.

Lue lisää maksukortin katoamisesta.

Tilanne 2: Haksahdat kalliiseen jatkotilaukseen eli tilausansaan

Tiliotettasi rumentaa toistuva veloitus firmalle, jolle olet luovuttanut luottokorttitietosi edullisen tuotteen kertakokeilua varten.

  • Älä käytä tuotteita, joita et ole mielestäsi tilannut.
  • Lue tilauksesi sopimusehdot, jotta saat tietää, oletko sitoutunut maksulliseen jatkotilaukseen.
  • Ota yhteys palveluntarjoajaan tilauksesi perumiseksi. Lue tarkempia ohjeita täältä.
  • Ota yhteys pankkiisi, jos et saa tilausta katkaistua. Korttisi sulkemalla pankki saa estettyä lisälaskun syntymisen.
  • Reklamoi pankillesi saadaksesi hyvitystä jo kertyneistä maksuista. Monesti ulkomailla toimiva nettipalvelu tuskin palauttaa rahojasi.

Muista

Tilausansan purkamiseksi tarvitaan omaa aktiivisuuttasi. Olet saattanut tilata alkuperäisen tuotteen luovuttamalla korttitietosi, joten sinulla lienee myös edellytykset viestittää myyjälle haluavasi sopimuksesta irti. Pankki ei voi irtisanoa esimerkiksi ostamaasi jäsenyyttä puolestasi.

Voit kuitenkin vedota suoraan pankkiisi asian hoitamiseksi, mikäli verkkokauppa on johtanut sinua niin painokkaasti harhaan, ettei se sopimusta solmiessanne ole viitannut tuleviin jatkoveloituksiin millään tavalla. Kuluttajaviranomaisten mukaan todistustaakka sopimuksen syntymisestä kuuluu verkkokaupalle ja pankille.

Muista myös

Pankkilautakunta on käsitellyt tapauksia, joissa ulkomaiset huijarit eivät ole pystyneet osoittamaan, että asiakas olisi kertamaksunsa yhteydessä suostunut mihinkään jatkoveloituksiin.

Vältä tilanteet omalla huolellisuudellasi

  • Säilytä maksukortti ja tunnusluku toisista erillään.
  • Varmista säännöllisesti, että korttisi on tallessa.
  • Tallenna puhelimeesi pankkisi yhteystiedot maksukortin sulkemista varten.
  • Säilytä verkkopankkitunnuksesi vain omassa muistissasi tai ainakin erillään avainlukulistasta.
  • Älä luovuta pankkitunnuksiasi sähköpostiuteluihin tai puhelimessa.
  • Tarkista tiliotteesi säännöllisesti. Onhan sinulta veloitettu vain ne maksut, mitkä kuuluukin?
  • Aseta kortillesi nostoraja ja aseta päälle verkko-ostojen maarajoitukset.
  • Käy läpi verkko-ostostesi tilausten sopimusehdot.

Lue lisää vinkkejä turvalliseen kortin käsittelyyn.

Lue lisää ohjeita, mitä tulee muistaa ennen verkosta ostamista.

Artikkelia varten on haastateltu lakimies Paula Hannulaa Kilpailu- ja kuluttajavirastosta (KKV), lakimies Sanna Atrilaa Finanssivalvonnasta sekä rikoskomisario Hannu Kortelaista Helsingin poliisista. Lisäksi lähteinä on käytetty muun muassa Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINEn ja pankkien yhteistä kuluttajaneuvosivustoa Korttiturvallisuus.fi sekä KKV:n ja Euroopan kuluttajakeskusten ohjeistuksia.

Kyläkaupan lopettaminen on kova paikka kauppiaallekin: "Ensimmäinen kerta, kun lopetan kauppaa"

Kyläkauppojen määrä vähenee kymmenillä joka vuosi. Paavolan suvun pitämä kauppa on ollut Isojoen Vanhassakylässä melkein 60 vuotta. Nyt sekin on tullut tiensä päähän.

Kauppias Jari Paavola jatkaa kaupanpitoa Isojoen kirkonkylässä, vaikka Vanhassakylässä sijaitseva kyläkauppa sulkeekin ovensa.

Astun sisään Paavolan kauppaan Isojoen Vanhassakylässä.

Vaikka en ole koskaan ennen ollut kyseisessä kaupassa, on siinä jotakin valtavan tuttua ja tunnistettavaa. Se on malliesimerkki kyläkaupasta.

Kassakone ja maksulaite ovat uusia, mutta kassapöytä pyörivine tiskeineen vie ajatukset ihan toiselle vuosikymmenelle. Matalat hyllyt kiertävät seiniä ja juomakaapit hurisevat. Lihatiski on tyhjä, sillä tuoreen lihan myynti palvelutiskiltä on lopetettu puolisentoista vuotta sitten.

Hyllyillä on vielä tavaraa laidasta laitaan niin kuin sekatavarakaupassa kuuluukin. Karamellit, vehnäjauhot ja kertakäyttömukit odottavat ostajiaan, mutta ei enää kauan. Alennusmyyntilaput ja -prosentit paljastavat, että kyseessä on loppuunmyynti.

Kyläkaupan ovet sulkeutuvat lopullisesti toukokuun viimeisenä päivänä ja samalla häviää viimeinen kyläkauppa piskuisesta Isojoen kunnasta. Toki kirkonkylällä on kauppoja, kolme peräti, mutta perinteisiä kyläkauppoja ei tämän jälkeen kunnassa ole enää ainuttakaan.

Samassa pihapiirissä lähes 60 vuotta

Paavolan kyläkaupalla on pitkät perinteet. Sen on perustanut vuonna 1958 Toivo Paavola. Ei tosin juuri tähän rakennukseeen, vaan lähellä olleeseen, nyt jo purettuun rakennukseen. Joka tapauksessa samalla pihamaalla Paavolan kauppa on ollut melkein 60 vuotta. Pyöreitä olisi täytetty ensi vuonna.

Tapaan nykyisen kauppiaan Jari Paavolan. Hän on puolitoista vuotta sitten avannut myymälän Isojen kirkonkylälle ja pitänyt kyläkauppaa toiminnassa sen rinnalla. Nyt kuitenkin kyläkaupan pito tuli tiensä päähän. Kirkonkylän kauppa pysyy ennallaan.

– Kyllä se ajatus on ollut jo vuosia, mutta pakko se on joskus tehdä ja nyt se tuli ajankohtaiseksi. Väki on vähentynyt niin paljon ja kannattavuus on mennyt heikoksi, kertoo Paavola.

Väkimäärän vähyyden lisäksi pienen kaupan pystyssä pitämisessä on muutakin pohdittavaa.

– Nykyään tavaravalikoiman pitää olla laaja ja, jos yrittää pitää sitä laajana, hävikki on aika suuri. Se on mahdoton yhtälö, toteaa Paavola.

Kyläkaupan yhteydessä on aikanaan ollut polttoaineen myyntiä, Veikkaus ja Postikin, mutta ne palvelut on yksi kerrallaan jouduttu lopettamaan tai siirtämään muualle.

Paavolan kaupan kohtalo on monelle muullekin kylälle tuttu. Kyläkauppojen määrä vähenee joka vuosi Suomessa noin kolmellakymmenellä. Vuonna 2015 koko maassa oli jäljellä 284 kyläkauppaa. Pohjalaismaakunnissa kyläkauppoja suljetaan vuosittain muutama.

Kaupankäyntikuviot uusiksi

Aamupäivä Paavolan kaupalla on hiljainen. Muutama asiakas käy hankkimassa pikkuostoksia. Jokainen tulija tietenkin tervehditään ja muutama sana vaihdetaan. Tuttuun paikkaan on asiakkaan kiva tulla.

Leevi Penttilä asuu kyläkaupan lähellä ja hän on tuttu näky kaupalla. Kesäkuussa tulee Penttilänkin kauppakäynteihin muutos. Kirkonkylän kauppoihin on matkaa noin 15 kilometriä.

– Harmittaahan se, kun asun tuossa lähellä, kilometrin päässä. Tottahan täs oli kiva käydä. Nyt sitte pitää vaan harkita tarkemmin, ettei ihan pienen asian takia viiti kauppaan lähtiäkään. Pitää muistaa ostaa enemmän kerralla, ettei tarttisi joka päivä käydä, pohtii Penttilä kaupalle liikkumistaan.

Kyläkauppa on tärkeä paikka ja sen menettäminen luonnollisesti harmittaa kylän asukkaita, mutta Penttilä ymmärtää kauppiasta.

– Kyläkauppoja on paljon kylistä lähtenyt ja väki vähenee maaseudulta. Kaikki keskittyy omiin liikepaikkoihin, pohtii Penttilä.

Haikeaa ja vaikeaa

Jari Paavola tuli isänsä ja veljensä jälkeen kyläkauppaan kauppiaaksi vuonna 1981. Kauppiasvuosia on kasassa 36 ja sitä voi kutsua jo elämäntyöksi. Paavola on kasvanut yhdessä kaupanpidon kanssa.

– Olin puolivuotias, kun tänne on muutettu. Kuulemma silloin jo olen konttinut kaupalla, kertoo Paavola.

Kauppiaan olemuksesta huomaa, että olo on haikea ja surun näkee selvästi. Lopettamispäätös oli pitkän mietinnän tulos.

– Ensimmäinen kerta, kun mä lopetan kauppaa, sanoo Paavola hiljaa.

Trump vaatii Nato-kumppaneilta lisää rahaa puolustukseen – Sipilä: "Saattaa hyödyttää Suomea"

Eurooppalaisten Nato-maiden puolustusbudjettien kasvu todennäköisesti vauhdittaisi eurooppalaista puolustusyhteistyötä ja hyödyttäisi myös Suomea, katsoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.).

Pääministeri Juha Sipilä Ylen Ykkösaamun haastattelussa 27. toukokuuta.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump toisti tällä viikolla vierailukiertueellaan Euroopassa vaatimuksensa siitä, että sotilasliitto Naton eurooppalaisten jäsenmaiden tulee nostaa puolustusmenojaan.

Trump huomautti Naton huippukokouksessa pitämässään puheessa että puolustusliiton 28 jäsenmaasta 23 ei ole yltänyt puolustusmenoissa tavoitteeksi asetettuun kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. 

Eurooppalaisten Nato-maiden puolustusbudjettien kasvu todennäköisesti vauhdittaisi eurooppalaista puolustusyhteistyötä ja hyödyttäisi myös Suomea, arvioi pääministeri Juha Sipilä TV1:n Ykkösaamussa.

Sipilä kertoo käyneensä asiasta keskusteluja eurooppalaisten Nato-maiden päämiesten kanssa.

– Kyllä siellä on tämä viesti siitä että eurooppalaisten maiden täytyy tämä maksuosuutensa korjata sinne kahteen prosenttiin, se on selvästikin otettu vakavasti, arvioi Sipilä.

Pelkästään Saksassa puolustusmäärärahojen nosto nykyisestä 1,2 prosentista tavoiteltuun 2 prosenttiin bruttokansantuotteesta tarkoittaisi noin 25 miljardin euron lisäystä puolustusbudjettiin. Saksassa lisäpanostuksia oltaisiin valmiita laittamaan esimerkiksi kyberturvallisuuden parantamiseen, kertoo Sipilä.

Jos eurooppalaiset Nato-maat päättävät kasvattaa puolustusmäärärahojaan, osa siitä todennäköisesti suuntautuu EU:n kautta ja EU:n puolustusyhteistyöhön, arvioi Sipilä. Silloin se hyödyttäisi myös Suomea.

– Esimerkiksi kyberturvallisuus on sellainen alue, josta myös Puolustusvoimat on arvioinut että siinä kannattaa tehdä EU-tasolla syvempää yhteistyötä.

Näin Takamaan Hessusta tuli legenda: Työnsi koiranpentuja lastenvaunuissa kymmeniä kilometrejä vuonna 1969

Hessu oli päättänyt voittaa vedon ja sata markkaa, joka oli iso raha 48 vuotta sitten.

Mies työntää vaunuja.

Pitkiin housuihin, takkiin ja lakkiin pukeutunut parrakas mies työntää lastenvaunuja. Lipasta tuleva varjo peittää miehen silmät, mutta hän näyttäisi hymyilevän.

Lastenvaunuissa on tumma koppa ja vaalea katos. Kyydissä on seitsemän koiranpentua. Vaunujen vierellä kävelevät aikuiset koirat Pepi ja Petteri, jotka ovat ehkä terrierejä.

Mustavalkoinen kuva ei kerro, onko sää pilvinen vai aurinkoinen, mutta ainakaan vettä ei sada. Tie on sula, mutta pelloilla on vielä jonkin verran lunta.

Eletään huhtikuuta vuonna 1969. Vaunuja työntävä mies on silloisessa Elimäen kunnassa Takamaan kylällä asunut Heikki Ojanen. Hessuksi ja Hessaksikin kutsuttu mies työskenteli paikallisella Raanojan myllyllä. Vaunuja koiranpentuineen työntämään lähtenyt Hessu oli päättänyt voittaa vedon ja sata markkaa.

Koirat vaunuun ja matkaan

Takamaan kylän isäntä, kunnallisneuvos Mauno Kantola haastoi Hessun ja miehet löivät sadasta markasta vetoa. Hessun piti kävellä Takamaalta Kouvolan keskustaan työntäen lastenvaunuja, joissa on koiria. Hessu tarttui haasteeseen ja lähti matkaan.

– Joka paikassa miehet eivät ole välttämättä työntäneet lastenvaunuja, esimerkiksi maalla. Se ei ole välttämättä ollut hirveän yleistä, mutta mies ja lastenvaunut eivät ole olleet mikään mahdoton yhdistelmä. Mutta se olisi hauska tietää, miksi kyydissä oli koiranpentuja, mihin se liittyy, ihmettelee historian professori Pirjo Markkola.

Tähän kysymykseen tarina ei anna vastausta. Raanojan silloinen emäntä Maija Raanoja muistelee, että miehet olivat heillä käymässä kylässä, kun veto tehtiin. Koirat Hessu lainasi Raanojilta.

– Heikki kantoi Pepiä välillä, koska matka oli pitkä ja se oli aika vasta saanut pennut, selvittää Maija Raanoja.

Hessu käveli vaunujen ja koirien kanssa Takamaalta Kouvolan torille ja takaisin yhteensä arviolta 30 kilometriä. Useat ihmiset seurasivat matkaa tien varrella ja moni ihasteli koiranpentuja. Maija Raanoja kertoo, että hekin kävivät autolla katsomassa matkantekoa.

Hessun esimerkki innoittaa

Hessu voitti vedon ja sai sata markkaansa, joka oli siihen aikaan iso raha. Suomen Pankin Rahamuseon rahanarvolaskurin mukaan se vastaa nykyrahassa melkein 150 euroa.

Työmiehen tuntipalkka oli laskurin mukaan vuonna 1969 5,18 markkaa, kun tänä päivänä tuntipalkka on 17,36 euroa.

– Mauno toi heti rahan. Veto päättyi hyvässä hengessä, naurahtaa Maija Raanoja, joka oli todistamassa voittorahan luovutusta Hessulle.

Takamaan kylän aktiivi Katri Sinkkonen kuuli tarinasta muutama vuosi sitten, kun kylän vaiheista ruvettiin kokoamaan kirjaa. Matkasta on lehtiartikkelin lisäksi säilynyt useita valokuvia.

Sinkkonen on osallistunut neljä kertaa Lappeenrannassa järjestettävään Hullut kävelyt tapahtumaan. Takamaan kylälle haluttiin oma kävelytapahtuma. Nyt, 48 vuotta myöhemmin Takamaan seuratalolta lähtee pieni joukko ihmisiä kävelemään kohti Kouvolaa Hessun haasteen hengessä.

Jo 2000 matkustajaa on kokeillut vesibussikyytiä Turussa – katso nopeutettu video

Suosion takia matka-aikatauluja muutettiin toimivammiksi jo ensimmäisellä käyttöviikolla.

Yle Uutiset Lounais-Suomi: Vesibussilla Turun keskustasta Ruissaloon, katso miltä matka Fölillä näyttää

Föli-vesibussi on vajaan viikon liikennöinyt Turun ja Ruissalon välillä. Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte Turun kaupungilta kertoo asiakasmäärien ylittäneen odotukset jo toisena päivänä. Parhaimmillaan vesibussi on kuljettanut päivässä lähes 500 matkustajaa.

Suuren suosion takia aikatauluja on muutettu vastaamaan todellisia, toteutuvia liikennöintiaikaa. Lähtöjä on päivässä edelleen seitsemän, mutta ensimmäinen lähtö on jo kello 9.30, eli puoli tuntia aiemmin kuin alun perin.

– Ensimmäisen viikon jälkeen on hyvä fiilis. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä. Jonkin verran on tullut pyyntöjä muistakin pysäkeistä, eniten Saaronniemestä.

Jos vesibussikokeilu jatkuu tämän myös tämän kesän jälkeen, Korte toivoo, että käyttöön saadaan myös toinen vesibussi. Kaksi menopeliä mahdollistaisi myös nykyistä pidemmät matkat, kuten pysäkin Saaronniemessä.

Kotikaupunki uudesta näkövinkkelistä

Kapteenin ruorissa vesibussia luotsaava Mika Spelman ei ehdi ihastelemaan upeita maisemia. Hänen katseensa on tiukasti muussa liikenteessä. Lyhyille pätkille, kuten kapeiden salmien ja kanavien ylitykseen, tarkoitettu paatti on melko raskas ohjata.

Matkustajille matka on kepeää lipumista, ja maisemat ovat antoisat. Matkalle osuvat muutamat Turun maamerkit, kuten Suomen Joutsen ja Turun linna. Silmiä hivelevät myös komeat huvilat ja vehreä maalaismaisema.  

Marjaana Alasorvali toteaa, että näkee kotikaupunkinsa nyt aivan uudella tavalla.

– Kaikki näyttää erilaiselta. Näkee paljon, miten Turku on koko ajan muuttumassa jostain kohtaa. Kiinnostavaa katsoa Turkua eri näkövinkkelistä.

Lapsenlapsensa kanssa matkustanut Sirkka Merjamaa oli kiinnostunut näkemään kotisaartaan Hirvensaloa mereltä käsin. Lapsenlapsi Elmeri Koskinen intoili erityisesti matkan varrella näkyvistä laivoista. Kapteenin paikka kiinnostaa kovasti.

– Olen jo yhtä laivaa ohjannut, Elmeri toteaa tomerana.

Merjamaa innostui suunnittelemaan pyöräretkeä vesibussia käyttäen. Polkupyörä kulkee mukana maksutta.

– Tämä on varmasti yksi Turun hitti nyt kesällä, Merjamaa toteaa.

Helppo ja halpa tapa nauttia merellisyydestä

Matkustajat tuntuivat olevan mielissään siitä, että pääsevät merelle seilaamaan, vaikka eivät itse omistakaan venettä.  Alkupäivinä kyydissä on kulkenut paljon koululaisia ja päiväkotilapsia. Enimmäkseen matkaan ovat löytäneet turkulaiset, mutta välillä korviin osuu myös vieraita kieliä.

Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte tietää, että Turussa on ainutlaatuinen ympäristö. Jokivarsi on suosittu, ja nyt on mahdollista samalla matkalla ihailla sekä jokivartta että myös merimaisemaa.

– Tämä on helppo ja halpa tapa päästä nauttimaan merellisyydestä, Korte toteaa.

Vesibussikokeilu jatkuu tämän kesän elokuun puoleenväliin saakka.

Hallayöt jatkuvat edelleen – Näin helposti suojaat kesäkukkasi kylmyydeltä

Monivuotiset puutarhakasvit eivät kylmää kavahda, kun taas herkät kesäkasvit kannattaa istuttaa vasta kesäkuun puolella.

Puutarhamyymälässä asioilla.

Toukokuu on tähän mennessä ollut tavanomaista kylmempi. Pohjois- ja Keski-Suomessa on edelleen yöpakkasia, ja koko maassa maanpinnassa hallaa.

Ylen meteorologi Matti Huutosen mukaan hallan riski ei väisty ainakaan vielä ensi viikon aikana.

Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen muistuttaa, etteivät kaikki kasvit pärjää toukokuun keleissä.

Perinteen mukaan kesäkukat on turvallista istuttaa ulos 10. kesäkuuta jälkeen, jolloin kovimmat hallayöt ovat ohi. Jalkanen luettelee erittäin aroiksi kasveiksi melonin, kurpitsan, kurkun ja tomaatin. Myös basilika on kylmälle herkkä.

Suurin osa kasveista ei kylmästä hätkähdä. Monivuotiset puut ja pensaat kestävät hyvin. Myös orvokkia on voinut istuttaa jo maalis–huhtikuusta alkaen.

Kasvit sisälle tai katoksen suojaan

– Yksivuotisten kasvien kanssa täytyy tietää, mitä tekee. Herkät kukat vaativat viherpeukalolta hieman jumppausta, sanoo Jyrki Jalkanen.

Astioissa olevat kukat voi hallaöinä pelastaa nostamalla ne katoksen alle tai sisälle ulkorakennukseen. Jos kasvit on ehditty istuttaa maahan, niiden päälle kannattaa asetella muutama kerros avattuja sanomalehtiä tai harsokangas painojen kera.

– Tällöin parin asteen halla ei kasveja tiputa, Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja vinkkaa.

Jos taas omistaa parvekekukkia, muun muassa amppeli kannattaa nostaa yöksi sisälle.

Rakkaus radioon veti päällikön takaisin juontajaksi eläkepäivien sijaan – "Loppusuoralle haen sitä samaa raivoa ja intoa kuin alkumetreillä"

Viidellä eri vuosikymmennellä Yleisradio Oy:ssä työskennellyt Eero Säily ei malta jäädä eläkkeelle aivan vielä – rakkaus radioon veti päällikön takaisin radiojuontajaksi.

Eero Säily.

Kadun melua, autojen tööttien huudatusta ja jarrujen kirskuntaa. Vuonna 1984 nuori toimittaja Eero Säily aloittaa raporttinsa suurkaupungin vilskeessä:

Kun tulimme muutama tunti sitten Bombayhin, alkoi kurjuus jo 40 kilometriä ennen kaupunkia. Moottoritien molemmin puolin oli yhtäjaksoinen valtava ja löyhkäävä slummialue. Kaistojen keskellä oleva viheralue ei ollut enää viheralue vaan 40 kilometriä pitkä ja noin kolme metriä leveä slumminauha.

Yli 30 vuotta sitten syys-lokakuun taitteessa Bombayssa, Säily teki yhden useista matkakertomuksistaan. Silloin Yleisradio satsasi minidokkareihin ja nuori toimittaja pääsi kiertämään useilla mantereilla.

Kemiläinen Säily oli jo lukioikäisenä monessa mukana. Jopa niin paljon, että koulunkäynti kärsi. Eräänä tammikuisena aamuna vuonna 1973, hän menikin lukion ovien sijasta sisään silloiseen Lapin alueradion Kemin aluetoimitukseen Valtakadulle.

– Kysyin, että pääsiskö töihin? Esimies sanoi saman tien, että tule ensi viikon maanantaina, Säily muistelee.

Säily aloitti freelancetoimittajana, joita siihen aikaan toimituksessa käytettiin paljon. Säilyllä on tallessa myös ensimmäinen yleisradioyhtiön palkkakuitti.

– Se oli kahden ja puolen minuutin pituinen raportti sairaanhoitajien tilanteesta Länsi-Pohjan alueella. Siitä sai 54 markkaa ja 60 penniä, Säily sanoo.

Säily totesi itselleen, että toimittajan ammatista voisi tulla leipäpuu ja näin sittemmin kävikin. Hän palasi vuoden päästä takaisin lukioon opiskelemaan valkolakin. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan Uumajan yliopistoon psykologiaa. Säily teki toimittajan työtä myös Ruotsissa kunnes palasi takaisin Kemin toimitukseen opintojen jälkeen. Takaisin Suomeen palasivat myös hänen vaimonsa ja pariskunnan vanhin poika.

Nauha poikki ja teipillä yhteen

Toimittajan työ ja tahti olivat kolmekymmentä vuotta sitten hyvin erilaisia tähän päivään verrattuna – puhumattakaan tekniikasta. Yleisradion aluetoimitukset toimittivat arkisin aluekatsauksia, jotka olivat aluksi kymmenen minuuttia päivällä ja puoli tuntia iltapäivällä, sisältäen alueuutiset. Sittemmin alueaikaa kasvatettiin.

Pidempi aika alueelliselle sisällölle radiotaajuuksilla oli lauantaisin. Säily kuvailee, että tunnin mittaisia lauantailähetyksiä valmisteltiin Kemissä ja Rovaniemellä usein pitkään ja hartaasti, kuin Iisakin kirkkoa.

Ennen digiaikaa pyörivät nauhat. Logiikka oli kuitenkin sama kuin nykyäänkin: rec päälle ja juttu talteen. Haastattelun jälkeen toimituksessa alkoi editointi, joka tehtiin fyysisesti saksilla tai nauhakoneen leikkuripäällä.

– Hyvin pienenkin pätkän sai leikattua pois, jos tuli änkytys tai muu. Nauhateipillä pätkät liitettiin taas yhteen, laitettiin äänipäiden väliin ja tarkistettiin tuliko hyvä. Se oli käsityötä ja hitaampaa. Opimme tekemään leikkauksia niin, ettei kukaan huomannut teipin paikkaa, että sitä olisi leikattu, Säily kuvailee.

Studiossa aika ennen digiloikkaa näkyi valtavina levyläjinä, joissa oli niin musiikkia kuin äänitehosteitakin. Aikaa oli enemmän ja tyyli tehdä juttuja oli myös erilainen. Äänitehosteita käytettiin runsaasti ja toimituksessa pohdittiin tarkkaan tehosteiden paikkoja, mihin tulee junanpilli, milloin auto alkaa lähestyä ja on kohdilla.

– Vain taivas oli rajana ja se oli aivan ihanaa. Isotöiset projektit ja dokumenttituotannot ovat jäänet erityisesti mieleen, Säily kertoo.

Kolmas radiokanava muutti kaiken. Sen rakentaminen aloitettiin Lapista. Sitä ennen Ylellä oli ollut kaksi kanavaa käytössä. Kolmosverkko oli kyllä jo olemassa, nykyisin se on Radio Suomi. Lappiin Kemin ja Rovaniemen toimituksille annettiin aika lailla vapaat kädet tehdä omaa lähetystä pioneeriaikana.

– Deadlinet eivät painaneet, koska kaikki oli omissa käsissä. Reviteltiin aika paljon, valitsimme musiikit itse ja teimme myös kaiken muun alusta loppuun itse, Säily sanoo.

Toiveiden posetiivari tyhjensi lauantaisin kaupat

Vapaat kädet saivat luovuuden irti ja Lapissa rakennettiin ensimmäinen puhelintoivekonsertti, Toiveiden posetiivari. Toki Puhelinlangat olivat jo olemassa, mutta toimitusväki totesi, että joka lauantaille voisi tehdä oman toivekonsertin ja näin tehtiin. Ihmiset innostuivat lähettämään kappaletoiveensa ja terveisensä toimitukseen siinä määrin, että postikortti- ja kirjepinot kasvoivat valtaviksi.

– Konttasimme ja lajittelimme niitä toimituksessa. Niitä tuli aivan valtavasti, Säily muistaa.

Toivekonsertti toteutettiin lauantaina aamupäivisin kello 10-12. Palautettakin ohjelmasta tuli, varsinkin kauppiailta.

– Kauppiaat valittivat, että kaupoista loppuu konsertin ajaksi asiakkaat. Kävimme tarkistamassa tilanteen ja se oli taivaan tosi. Se oli todellinen suksee. Kukaan ei ollut aikaisemmin tarjonnut semmoista palvelua ihmisille ja me teimme sitä monta vuotta, pitkälle 2000-luvulle saakka.

Vaikeat kappaleet tilattiin Helsingistä niin kutsuttua linkkiä pitkin. Se tallennettiin nauhalle ja nauhat otettiin talteen. Niitä on Yle Kemin toimituksessa vieläkin muutama muistona.

Toivekonsertin lisäksi suosituksi ohjelmaksi nousi yöradio. Lähetystä sai tehdä aamukahteen, kunnes tuli Maamme-laulu, se oli ohjelmien loppusignaali. Säily kuvaa yöradioita hulvattomiksi.

– Talo oli jatkuvasti täynnä vieraita ja ihmiset saivat myös soittaa lähetykseen. Se oli mitä suuremmassa määrin viihteellistä, Säily selvittää.

Jokaisen levyn A-puolelta ykkösraita

Juontajan puhe oli pitkälti samanlaista kuin nykyään, tosin ehkä hieman rankempaa. Vapaus oli myös siinä läsnä, kunhan noudatettiin hyviä tapoja. Työt jakautuivat niin, että kaikki toimituksessa juonsivat vuoron perään.

Ensimmäiset pitkät alueelliset aamulähetykset aloitettiin Kemissä 1990-luvun alussa. Kuten sanottua, kaikki tehtiin itse musiikkivalinnoista lähtien.

– Eräs toimittaja ei välittänyt musiikista. Hän meni levystöön, jossa oli valtavat rivit äänilevyjä, valitsi tarpeellisen määrän levyjä ja soitti niistä kaikista A-puolen ykkösraidan, Säily muistelee nauraen.

Tv-toimittajan työt tulivat myös tutuiksi, kun Yleisradion uutis- ja tv-toiminta kasvoi. Säily liikkui kuvausryhmän, eli kuvaajan ja äänittäjän kanssa eri puolilla Lappia. Jos materiaali piti saada nopeasti illan tv-lähetykseen, olivat toimenpiteet huomattavasti tätä päivää haastavammat.

– Laitoimme nauhan erityiseen pussiin, missä luki värikkäästi: Urgent. Se toimitettiin lentoasemalle ja henkilökunta tiesi, että joku hakee sen Helsingissä hirveällä kiireellä, Säily kertoo.

Urgent-pussi oli tärkeä työkalu ja yksi niistä on tallessa Säilyn laatikossa tänäkin päivänä.

Esimiehen ei kuulu sekaantua toimitukselliseen työhön

Säily aloitti esimiestehtävissä 1980-luvun loppupuolella. Viimeisimmäksi hän toimi Yle Kemin ja Yle Rovaniemen päällikkönä. Päällikön viitta lehahti Säilyn harteilta suunnitellusti eteenpäin tämän vuoden maaliskuun viimeisenä päivänä. Eläkejuhlia ei kuitenkaan ole vielä juhlittu.

– Minulle on pitkin uraa motkotettu siitä, että esimerkiksi juontotyöt eivät kuulu päällikölle. Mutta olen silti juontanut aina tarvittaessa, Säily virnistää.

Päällikön tehtävän jälkeen Säilyltä kysyttiin yhtiön puolesta tulevaisuuden suunnitelmia ja kävi ilmi, että polte tekemiseen on vielä.

– En halua olla kivirekenä tai taakkana, vaan on kiva jatkaa sillä millä aloitin. Loppusuoralle haen sitä samaa raivoa ja intoa kuin alkumetreillä. Halusin vielä hetken tehdä sitä, mitä rakastan, Säily selvittää.

Yle Kemin päivässä, uutisten jälkeen kajahtaa matala miesääni, tuttu ja turvallinen: Hyvää päivää Meri-Lappiin. Säilylle paluu työntekijäksi on mieluinen mutta haastava.

– Työkenttä on muuttunut valtavasti. Tekniikka, tapa tehdä ja kuuntelijat ovat muuttuneet. Mediaa käytetään aivan eri tavalla. Koko ajan mennään eteenpäin ja minä piiperrän tässä mukana. Se on aivan makeeta.

20-tonninen pyöräkuormaaja putosi 10 metristä sillalta Lahdessa

Kuormaaja ei osunut jalankulkijoihin eikä autoihin. Poliisin mukaan kuormaaja oli varastettu ja sitä kuljettanut mies loukkaantui turmassa.

Poliisi tutki kuormaajan putoamispaikkaa Lahdessa lauantaina 27. toukokuuta.

20 000 kiloa painava pyöräkuormaaja on pudonnut sillalta Lahdessa. Onnettomuus sattui Iso-Paavolankadulla, niin sanotulla Upon sillalla puoliltapäivin lauantaina.

Pyöräkuormaajan kuljettaja loukkaantui, ja hänet kuljetettiin sairaalaan, kertoo Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Juhamatti Listala.

Poliisin mukaan kuormaaja oli varastettu. Laitetta kuljettanut mies ei totellut poliisin antamia pysäytysmerkkejä, vaan ohjasi kuormaajan sillalle.

Pyöräkuormaaja putosi läheisen tehdasalueen pysäköintialueelle. Kuormaaja ei osunut jalankulkijoihin eikä autoihin, mutta kuormaaja vaurioituin pahoin.

– Oli lähellä, ettei kuormaaja pudonnut sähkömuuntajarakennuksen päälle. Kyllä se on iso jysäys ollut, kun 20 tonnia putoaa taivaasta maahan. Sillan kaide on vaurioitunut, samoin asvaltti ja osa verkkoaitaa, Listala kertoo.

Listalan mukaan pelastuslaitos on tukkinut läheiset sadevesikaivot sen varalta, että kuormaajasta valuisi esimerkiksi polttoöljyä maastoon noston yhteydessä.

– Olemme valmiudessa mahdollista polttoainevuotoa varten, jos pahin käy. Tässä vaiheessa näyttää siltä, että suurempaa vuotoa ei aiheudu ja jo vuotanut neste saadaan kerättyä hyvin pois, Listala sanoo.

Sillan korkein kohta on noin 15 metrissä.

Kuormaajan nostotyö alkaa iltapäivällä, ja se kestää arviolta muutaman tunnin.

Poliisi ohjaa liikennettä sillalla toistaiseksi.

Lisätty kello 15.30 tieto siitä, että kuormaaja oli varastettu

Motoristien ajasta käydään kovaa kilpailua – perinteiset kokoontumisajot jo uhanalaisia

Savonlinnan Motoristit harkitsee vakavasti järjestääkö se ensi vuonna Linnareissuaan. 46 kertaa järjestetty Kokko-Treffen on tauolla. Suomessa on alkanut kokoontumisajojen pudottamiskilpailu.

Moottoripyöriä mökin edessä

Toukokuun loppuun mennessä Suomessa on järjestetty ainakin 16 motoristien kokoontumisajoa.

– Niitä on liikaa, kaikille ei riitä kävijöitä, sanoo 22. Linnareissun järjestäneen Savonlinnan Motoristien puheenjohtaja Matti Jääskeläinen.

Kerimäen Pääkannassa on toukokuun lopulla koolla viitisenkymmentä motoristia ja saman verran järjestävän kerhon talkoolaisia.

– Jo viime vuonna oltiin tilanteessa, että hädin tuskin pääsimme omillemme. Ei tässä ole enää mitään järkeä, jos tapahtuma ei tuota edes iloa, vaan vain huolta.

Motoristit ovat jakautuneet leireihin

Kerhon hallituksen jäsen Suvi Asikainen sanoo, että Suomen motoristit ovat jakautuneet liian moneen leiriin ja liian monta rallia on päällekkäin.

– Sen näkee Rallivuosi 2017-kalenterista, johon on koottu kaikki kokoontumisajot. Sen kokoaja sanoi minulle, että näitä on liikaa. Täytyisi miettiä vuorovuosin järjestämistä tai sitten yksinkertaisesti karsia tapahtumia.

Rallivuosi-kalenterissa kovan kilpailun merkiksi on mm. ilmoitus, jossa kerrotaan, että kansainvälinen ja perinteinen Kokko-Treffen on tänä vuonna tauolla. Tapahtuma järjestettiin viime vuoteen saakka joka kesä vuodesta 1971.

Teltasta mökkiin, mökistä hotelliin

Motoristien mukavuudenhalu on kasvanut ja sen myötä pelkästään telttamajoitusta tarjoavat kerhotapahtumat ovat hiipuneet, tilalle on tullut kaupallisemmalta pohjalta ponnistavia ns. hotelliralleja.

Mökkimajoitukset varataan niitä tarjoavissa paikoissa hyvissä ajoin talvella. Hotellirallit eivät hyödytä kerhoja samaan tapaan kuin talkootyönä syntyvät kokoontumisajot.

Motoristit ovat myös jakautuneet valtavan moneen osaan, omat kokoontumisajonsa on niin naisille, diabeetikoille kuin kaikille pyörämerkeillekin ja vielä on mallikohtaisiakin ralleja.

Kalenterin mukaan Suomen vanhin kokoontumisajo on Kontioralli, joka järjestetään 51. kerran. Suuri osa kerhojen tapahtumista on 20-30 vuoden ikäisiä.

Aikuisten juttu ja aikuiset vanhenevat

Rallivuosi 2017-kalenterissa on yli 90 kokoontumisajoa tälle kesälle ja syksylle. Lisäksi on päivätapahtumia ja ralleja myös lähialueilla Virossa ja Ruotsissa.

Kokoontumisajojen osallistujat ovat keski-ikäisiä ja sitä vanhempia, joille telttamajailu ei enää muodosta vetovoimatekijää. Kerimäellä, Puruveden rannalla lämpötila laski yöllä nollan lähelle. Usea motoristi valitti palelleensa teltassaan.

– Tämä taisi olla minun osaltani tässä, ei täällä viitsi enää palella, sanoi muutaman kymmenen kilometrin päästä Punkaharjulta saapunut veteraanimotoristi.

Savonlinnan Motoristien Suvi Asikainen ja Matti Jääskeläinen pohtivat rallien tulevaisuuden näkymiä.

– Nuoria on kyllä saatu kerhotoimintaan, mutta saadaanko kokoontumisajoihin telttaan? Kun me vanhatkin haluamme pikkuhiljaa mieluiten sänkyyn nukkumaan, niin ehkä tulevat kokoontumisajot ovat jotain muita kuin näitä telttaralleja rannoilla ja pelloilla.

Turvapaikanhakijoiden palkittu työkokeilumalli on täynnä ongelmia: "Mitä tässä nyt on oikeastaan aiottu?"

Työlainsäädännön asiantuntijoiden mukaan turvapaikanhakijoiden työkokeilumalli herättää monenlaisia kysymyksiä: korvaavatko työnantajat sillä vakituista työvoimaa, ja onko kyseessä ihan oikea työsuhde eikä pelkkä kokeilu?

Työkokeilu määritellään sopimuksessa vastaanottokeskuksen

Yle uutisoi eilen eteläsuomalaisesta ravintolasta, jossa on ollut useita turvapaikanhakijoita palkattomassa työkokeilussa jo useita kuukausia.

Työkokeilua varten oli tehty vastaanottokeskuksen laatima työkokeilusopimus, johon oli kirjattu työaika ja työjakson kesto, mutta ei esimerkiksi mitään palkkaa työstä.

SPR:n mukaan kyseinen sopimuspaperi ei ole tällä hetkellä käytössä sen ylläpitämissä vastaanottokeskuksissa

– Selvitämme miten sopimuspohja on päätynyt käyttöön, sanoo SPR:n järjestöjohtaja Marita Salo.

Yle pyysi työoikeuden asiantuntijoita arvioimaan sopimuspaperia.

– Ensimmäistä kertaa näen paperilla tällaisen sopimuksen, sanoo kokenut työoikeuden asiantuntija, työ- ja sosiaalioikeuden dosentti Jaana Paanetoja.

– Ensimmäiseksi nousee suuri huoli siitä, että mitä tässä nyt on oikeastaan aiottu ja onko mietitty kaikkea, mitä siihen liittyy, sanoo Paanetoja silmäillessään työkokeilusopimukseksi nimettyä paperia.

Paperiin on kirjattu työkokeilun osapuoliksi vastaanottokeskus, työkokeilun järjestäjä ja työkokeilija.

Työministeriö palkitsi työkokeilumallin "Kotouttamisen hyvä käytäntö" -diplomilla viime vuonna.

TET-harjoittelua muistuttavat turvapaikanhakijoiden työkokeilut alkoivat noin vuosi sitten, eikä niistä ole säädetty lailla.

Työsuhde ilman palkkaa?

Työkokeilujaksojen tarkoituksena on ollut helpottaa turvapaikanhakijoiden pääsyä työmarkkinoille.

Nyt ilmi tulleet pitkät ja ketjutetut työkokeilusopimukset ovat kuitenkin vastoin työlainsäädäntöä.

Suomessa laki määrittelee, että riippumatta paperille tehdystä sopimuksesta, työsuhde katsotaan muodostuneeksi jos tietyt ehdot täyttyvät.

– Vaikka paperissa lukee työkokeilu ja vaikka siinä lukisi, että kysymys ei ole työsuhteesta, siitä huolimatta se voi osoittautua työsuhteeksi, kiteyttää Jaana Paanetoja.

Ja se tarkoittaa sitä, että työnantajalle eli taholle joka on tarjonnut työpaikan, syntyy kaikki työnantajan velvoitteet, kuten esimerkiksi palkka ja vastuut työturvallisuudesta.

Esimerkiksi eteläsuomalaisen ravintolan tapauksessa työnantajan normaaleista velvoitteista ei työkokeilussa ole tarvinnut huolehtia, vaikka työkokeilusopimuksia oli tehty samalle työntekijälle useita peräjälkeen.

Olennaista virallisen työsuhteen muodostumisessa on myös vastikkeen rooli työnteossa. Vastikkeen ei välttämättä tarvitse olla rahapalkkaa, vaan se voi olla esimerkiksi kielen oppimista.

– Ja tässä sopimuksessa on mielenkiintoinen maininta, että annetaan työsopimus. Näin ollen näyttäisi siis siltä, että tästä työskentelystä on tarkoitettu koituvan jotakin hyötyä tälle turvapaikanhakijalle. Ja tällainen voitaisiin viime kädessä katsoa vastikkeeksi, sanoo Jaana Paanetoja.

Korvataanko turvapaikanhakijoilla vakituista työvoimaa?

SAK:n päälakimies Timo Koskisen mukaan lähtökohta työkokeilusopimuspaperissa on hyvä, mutta se herättää työlainsäädännön näkökulmasta monia kysymyksiä.

– Perusongelma tässä saattaa olla se, että mallia käyttöönotettaessa asiaa ei ole pohdittu ihan viimeisen päälle. Hyvä tarkoitus on ajanut tarkemman yksityiskohtien tarkastelun ohi.

Nyt ilmi tulleessa tapauksessa ravintola on saanut turvapaikanhakijoista ilmaista työvoimaa useiksi kuukauksiksi.

– Herää kysymys siitä, että tämä työpanoksen vastaanottaja eli työnantaja, niin korvaako se sitten näillä työkokeiluilla vakituista työvoimaa, kiteyttää Timo Koskinen ongelman ytimen.

Joko tahallisesti tai tahattomasti pitkäksi venyneestä työkokeilusta voi pahimmassa tapauksessa aiheutua harmia sekä työntekijälle että työnantajalle.

– Jos todettaisiin, että tässä on kysymys työsuhteesta ja turvapaikanhakija tekee työtä sellaisessa tilanteessa, että hänellä ei ole oikeutta tai lupaa työhön, niin työnantajalle voi ääritapauksessa tulla rikosoikeudellisia seuraamuksia, sanoo Jaana Paanetoja.

Ongelmat olivat jo tiedossa

Turvapaikanhakijoiden työkokeilumallia varten ei ole säädetty omia lakipykäliä.

Työoikeuden asiantuntija Jaana Paanetoja kertoo jo viime syksynä olleensa yhteydessä sisäministeriöön asian tiimoilta.

– Kiinnitin huomiota, että tämän tyyppisiä tilanteita ei syntyisi. Tämä olisi pitänyt hoitaa jo viime syksynä lainsäädännölllä. Eli, että olisi laadittu uusia lakipykäliä, joissa tämän tyyppinen järkevä toimintamuoto olisi mahdollistettu niin, että kenellekään ei synny yllättäviä ongelmia.

Juttua on täydennetty 27.5.2017 kello 16.57 SPR:n kommenteilla.

Lue myös: Ravintola pyörinyt kuukausia turvapaikanhakijoiden ilmaisella työvoimalla – työministeriön palkitsemaa työkokeilua alettu käyttää hyväksi

Siviilisotavangiksi jääneen Lyyli Koivusen talvisota kesti 176 päivää – "Nyt minä annan elämälle arvoa"

Lyyli Koivunen (nyk. Halonen) oli 13-vuotias, kun hän joutui sotavangiksi Karjalassa. Kotoa matkaan lähti ompelukone, joka kiersi mukana vankileirillä, karanteenileirissä ja kahteen kertaan evakossa. Kone toimii edelleen, ja särmä on myös yksin metsän keskellä asuva Lyyli.

Nainen katsoo kaukaisuuteen koivunkannon takana

Taivaanrannalla loimuaa – lähikylien talot ja kauppaliikkeet ovat tulessa.

Omat sotilaat vetäytyvät, räjäyttävät sillat ja sytyttävät kylän mennessään. Suojapaikkaa ei viholliselle annettaisi.

– Ne tappaa meijät kaikki tänne ku russakat!

Sanoinkuvaamaton pelko kouristaa lapsen sydäntä. Pakokämppään on ahtautunut koulutyttö, hänen sukulaisiaan ja naapureitaan – ukkoja, akkoja ja pikkulapsia. Talo oli tien päässä, neljän kilometrin päässä kotikylästä.

Yösydännä suoraan ulos aukeavalta ovelta kuuluu kolinaa ja vaativa koputus. Puoli vuorokautta aiemmin kotikylän läheisellä tiellä oli marssinut rajan ylittäneitä vihollisen sotilasosastoja huutaen ”uraa, uraa, uraa!”

Lyyli Koivunen täyttäisi 14 vuotta parin viikon päästä, joulukuussa. Hän oli käynyt jo nurkkatansseissa, mutta oikeisiin pilettitansseihin häntä ei oltu vielä päästetty. Syksyllä, veljen lähtiessä armeijaan, kotona pidetyissä läksiäistansseissa häntä oli kyllä tultu hakemaan tanssilattialle, mutta Lyyli oli mennyt äidin selän taakse piiloon.

Vanhin muoreista laitetaan avaamaan ovea, jos vaikka tappavat heti ovelle. Joutavin kuolkoon. Raamattu kourassa hän huutaa vapisevalla äänellä, jotta "ketä ristikansoi työ oletta?" Oven takana onkin omia sotilaita, tuttuja. Erään sotilaan vaimokin on pakomökissä lapsineen, viimeisin vielä kohdussa.

Sotilaat ovat likimain viimeisiä, jotka perääntyivät rajalta kohti puolustuslinjoja. He haluaisivat viedä mukanaan turvaan ne, joilla on sukset – mutta kellään ei ole. Kämppään tultiin hevosilla, eikä niillä ole mitään asiaa pitkin umpista aarniometsää kulkevaa reittiä linjojen taakse.

Miehet häipyvät kohti länttä pimeään metsään.

Seuraavana päivänä, 1. joulukuuta, väki matkaa yhä syvemmällä metsässä olevalle talolle. Sinne ei ole tietäkään, pahainen polku kiemurtelee monta kilometriä metsän läpi.

Toisen pelonsekaisen pakoyön jälkeen matka jatkuu kohti iänaikaisia vesireittejä. Sieltä ehkä pääsee järviä pitkin pakoon.

Matkalla he kohtaavat vielä kaksi suomalaissotilasta, jalkaan haavoittuneen vänrikin ja häntä saattavan kapteenin. Sotilaat tyssäävät Lyylin äidin suunnitelman paeta järven jäitä pitkin hevospeleillä suomalaisten linjojen taakse – lentokoneet ampuvat kaikkea liikkuvaa ja jäällä rekimatkue on helppo saalis. Kuolema olisi varma.

Vänrikki ja kapteeni olivat viimeiset suomalaiset sotilaat puoleen vuoteen, joita Lyyli perheineen näki.

Kohta suomalaissotilaitten lähdön jälkeen paikalle tulee aseistettu venäläissotilas, jota opastaa oman kotikylän poika. Pakoon yrittäneet voivat tulla asumaan takaisin koteihinsa, heille ei tehdä mitään, tulkkaa poika venäläisen pajatusta.

Näin Lyylistä tuli sotavanki.

Talvisodan ensipäivinä vuonna 1939 jäi siviilejä – naisia, lapsia ja vanhuksia – hyökkäävän Neuvostoliiton vangiksi noin 2 500 henkilöä Suojärvellä, Suomussalmella ja Petsamossa.

Siviilisotavangit palautettiin Suomeen myöhemmin - vasta sen jälkeen, kun talvisodan aikana vangiksi joutuneet ja eloon jääneet 838 suomalaissotilasta oli palautettu.

Suomen talvisota käytiin 105 päivässä. Lyylin talvisota kesti 176 päivää.

Päivä, jolloin taivas räjähti

Jo alkusyksy 1939 oli ollut levotonta aikaa niin Lyylin kotikylällä Moisionvaaran Saavanmaassa kuin koko Karjalassa.

Lapsille ei kerrottu mitään, mutta teot paljastivat aikuisten hädän. Viranomaiset antoivat määräyksiä elintarvikkeiden säilyttämisestä: viljoja ei saanut laittaa normaaliin tapaan laareihin, vaan ne oli säkitettävä. Lyyli kirjaili jokaiseen jyväsäkkiin punaisella langalla isänsä nimen ja kotipaikan, "Vasili Koivunen, Suojärvi".

Neuvostoliiton rajalle oli matkaa parikymmentä kilometriä linnuntietä.

Aamukasteisen pihanurmen kuurassa näkyi outoja jalanjälkiä, kotitaloa oli kierretty yöllä.

– Tuntemattomia rajakarjalaisia tuli kylälle kauppaamaan jotain rihkamaa. Ja sitten he yhtäkkiä vain häipyivät jonnekin. Olivat vakoilijoita, Lyyli kertoo.

Syksyn aikana Lyyli heräsi monta kertaa puettuna, vaikka oli jo 13-vuotias. Oli päällysvaatteet, sukat, kengätkin. Lyylin sitä ihmetellessä äiti, Maria, supatti hiljaa, että sen takia, jos tulee yöllä kiire lähtö.

Aikaisemmin syksyllä pidettiin Suojärven kunnan viimeiset koulujen väliset hiihtokisat Naistenjärven kansakoululla, Neuvostoliiton rajalla. Lyyli ompeli salaa äidiltään Singer-ompelukoneella hiihtohameen, että pääsisi mukaan.

Hiihtoladulta lapset näkivät, kuinka rajan takana oli venäläisiä sotilaita tähystämässä puissa. Mutta lapsen mieleen jäi elävämmin se, että hän tuli kolmen koulun välisessä yhteiskisassa viidenneksi ja sai palkinnon. Se tuntui hyvältä.

Lokakuussa sotakuntoiset miehet otettiin ylimääräisiin harjoituksiin, myös Lyylin vanhempi veli Yrjö. Toinen veli, Santeri, oli vielä liian nuori armeijaan, mutta hän kulki metsätöissä korvaten harjoituksiin lähteneitä miehiä.

Käytännössä harjoitukset olivat liki täydellinen liikekannallepano välittömän sodanuhkan vuoksi. Mutta sitä ei lapsille kerrottu.

– Sitä ajatteli, että kyllä me tästä selviämme, oli paljon naapureita ja muita lapsia, vaikka isät oli viety. Ajattelin, että jos lähdemme karkuun, niin kyllä pääsemme.

Turhaa lapsen toivetta.

30. marraskuuta 1939 oli tavallinen torstai. Aamukahvi oli juotu, kello oli lyönyt jo kuusi kertaa. Marraskuinen aamu oli pimeä, kunnes idän suunnan taivas räjähti. Naistenjärven ja Kaitajärven kylien taivas loimotti tulimerenä.

Neuvostoliitto hyökkäsi ilman sodanjulistusta.

– Jotka näkivät ne ensimmäiset tulenräiskeet ja heti lähtivät, he pääsivät karkuun. Kaikki muut jäivät. Venäläiset tulivat kauhealla voimalla, kun he hyökkäsivät. Suomalaisten sotilaiden oli pakko lähteä, kyllä ne panivat vastaan, mutta niiden oli lähdettävä.

Heti sodan syttyessä sotilaat kielsivät käyttämästä tietä.

– Olisimme olleet siirtyvän armeijan tien tukkona rekinemme, kelkkoinemme ja pulkkinemme. Metsiä pitkin emme päässeet pakoon. Niin jäimme venäläisten vangiksi omaan kyläämme, muistelee Lyyli lähes 78 vuoden takaisia tapahtumia.

Vankina kotona

Pari ensimmäistä vankikuukautta, joulukuu ja tammikuu, sujuivat jotenkuten entiseen tapaan. Ympärillä oli tuttu kotikylä ja asua sai omassa kodissa. Eläimet hoidettiin ja venäläissotilaita ihmeteltiin. Hiihtotaidottomat sotilaat jakoivat suksiaan kylän lapsille.

Alkuun tietoja Suomesta sai radion kautta, mutta pian ne kerättiin pois.

Suomalaissotilaat kävivät tapaamassa tiedustelijoita rintaman takana ja hakivat salaa joitakin omia tiedusteluihmisiään pois, mutta siviilejä ei kyetty viemään.

Liikenne kotikylän läpi kulki kahteen suuntaan. Rintamalle, länteen päin kulki venäläisiä täydennysjoukkoja. Nuorilla pojilla oli toppatakit ja manillanarusta vyö, kenkinä töppöset. Kaikilla ei ollut edes asetta.

– Minun ikäisiäni ja nuorempiakin meni sinne linjaan, uraata huutaen. Se tuntui kauhealta. Ja kun ne sanoivat, että ne ovat tulleet meitä pelastamaan. Vaikka itsekin sitten sanoivat, että teillä on täällä asiat paremmin kuin heillä kotona.

Itään, kohti Neuvostoliittoa kulki pressulla peitettyjä kuorma-autoja. Kollaanjoen taistelusta tuotiin kuolleita ja huutavia, haavoittuneita venäläissotilaita. Tykkien jyske Kollaalta kuului Lyylin kotikylälle saakka.

– Tuntui, ettei se lopu milloinkaan. Ne Neuvostoliiton puolelle kulkevat autot oli laitettu täyteen vaikeroivia haavoittuneita.

Silti venäläiset kehuskelivat, kuinka monta kaupunkia he ovat vallanneet ja että huomenna juodaan Helsingissä kahvit.

– Ja pyh, pikkuisia kirkonkyliä ne oli. Luulivat niitä kaupungeiksi. 

Äkkilähtö

Tiistaina, 6. helmikuuta 1940, 14-vuotias Lyyli separoi yksin tuvassa aamulämmintä maitoa, isä on jo ulkotöissä ja äiti navetalla. Oveen koputetaan.

– Minulle oli sanottu, että jos oveen koputetaan, ovi pitää aukaista heti. Etteivät epäile, että jotain piilotellaan.

Maito jää separaattoriin. Ovella on venäläissotilas ja suomalaispoika. Sama poika, joka oli tulkkina venäläisillä sodan alkupäivinä joulukuussa, kun Lyyli ja kyläläiset haettiin metsätalolta. Poika sanoo, että nyt teidät evakuoidaan. Heti. Aikaa on 15 minuuttia. Pihalla on hevonen ja reki, ja siihen rekeen pitää joutua.

Rekeen nostetaan mukaan ruokatavaroita, jauhosäkkejä ja Singer-ompelukone. Lyyli ottaa mukaansa myös silitysraudan ja peilin. Isä puolestaan nappaa matkaan käteisrahaa useita satoja markkoja, onneksi.

 

Venäläiset tyhjentävät kaikki valtaamansa suomalaiskylät siviileistä helmikuun alussa, hieman ennen suurhyökkäyksen alkua.

Vaikka Lyyli perheineen joutui lähtemään kiireesti kodistaan, matka ei jatkunut heti. Venäläiset eivät saaneet kyytiä järjestymään suunnitelmien mukaisesti. Ensimmäiseksi yöksi kaikki kyläläiset jouduttiin kokoamaan läheiseen Mitrusen kauppaan.

– Siellä maattiin lattialla, eikä kotiin enää päässyt. Ne tavarat olivat mukana mitkä olivat, enempää ei saanut hakea. Kaikki muu jäi sinne. Minulla olisi ollut kenkiä ja vaatteita, mutta vain huopatossut sain mukaan, sanoo Lyyli.

Vielä ei pelottanut. Sisällä Mitrusessa oli lämmintä ja kohtelu asiallista. Kyläläiset nukkuivat lattialla, seassa venäläissotilaita pyssyineen.

Kyydin karmeus paljastui seuraavana aamuna: kuorma-auton lava, johon oli nakattu hiukan rukiin olkia. Siinä oli selvittävä kovassa pakkasessa.

– Yksi nainen synnytti siihen kuorma-auton lavalle. Poikavauva jäi henkiin, mutta hänestä tuli syntymäkuuro. Pääsivät he lopulta koppiin lämpimään, äiti ja vauva.

Tuntematonta kohti vievä ja kylmä matka kesti kaksi vuorokautta, yöksi sentään päästiin lämpimään Kontupohjan koululle. Ensimmäisenä päivänä matkattiin vajaa 100 kilometriä.

– Kyllä se pelotti, kun ei tiennyt, minne ne vievät meitä. Leirille, sanoivat, mutta Siperiaan vai mihin, muistelee Lyyli.

Kontupohjan koululla Lyyli sai esimakua neuvostojärjestelmästä. Koulun vessatilat olivat isossa huoneessa. Tarpeet tehtiin suuriin, tammilankuista tehtyihin tynnyreihin, mutta ketään ei oltu velvoitettu tyhjentämään niitä. Ne valuivat yli. Portaille ei päässyt kahlaamatta jätösten seassa, joten tarpeet tehtiin kynnykseltä lattialle.

Viimeinen etappi Kaimaojan leirille kulki Kontupohjasta parikymmentä kilometriä pohjoiseen jäätä pitkin. Leiri sijaitsi syvällä Neuvosto-Karjalassa, Santalanjärven itärannalla, noin 150 kilometrin päässä nykyisestä Suomen itärajasta.

Viimeinen rekimatka säikäytti 14-vuotiaan Lyylin pahanpäiväisesti. Valmiiksi matkasta kylmettynyt äiti putosi pakkaskelissä reen päältä jäälle, eikä venäläiskuski sitä huomannut.

– Venäläinen vain lauloi sitä omaa pajatustaan. Kiipesin kuorman yli sitä hakkaamaan nyrkillä selkään ja huusin korvaan, jotta maatuska upal, maatuska upal! Äidistä näkyi vain musta piste, kun kuski lopulta sai hevosen käännettyä. Siinä särkyi sitten se peilikin, mitä tällainen hupakko suri.

Kaimaojan parakissa oli ahdasta, mutta lämmintä. Parakeista näki, että ne oli rakennettu kiireesti. Perustuksina oli betonin sijasta puupölkyt. Leiri oli alun perin Yhdysvalloista, Suomesta ja Kanadasta kommunismia rakentamaan tulleiden suomalaisten metsätyöleiri. Stalinin vainoissa muutama vuosi aiemmin leiri oli tyhjentynyt.

Samassa huoneessa oli seitsemän henkeä, joten nukkumisessa oli tiukka järjestys seuraavien kuukausien aikana.

– Ensin Makkosen Feodt rupesi makaamaan pitkittäin ja sen jälkeen me muut poikittain. Sen jälkeen lattia oli täynnä.

Vankileirille mukaan otetun poljettavan Singer-ompelukoneen jalkaosa oli särkynyt moneen osaan, kun matkalaisten tavaroita heiteltiin kyytineuvosta toiseen.

Onneksi isä-Vasili oli tehnyt koneen suojaksi laatikon, jossa osat säilyivät tallessa.

Suojärvi

Lähes 80 vuotta myöhemmin Lyyli taputtaa olohuoneessa olevaa Singeriä. Nyt siinä on ehjä jalkaosa, mutta tarkemmin katsottuna korjausjäljet ovat nähtävissä. Se on se sama kone, joka oli Kaimaojan vankileirillä. Vuonna 1924 valmistettu Singer 66K, Skotlannissa Clydebankin tehtaassa tehty.

Suojärven takapajuinen maalaiskylä oli muuttunut nopeasti itsenäistymisen jälkeen. Rajapitäjän maanomistusolot muuttuivat kun vuokraviljelijöistä tuli omistajia. Metsien arvo nousi ja pitäjä teollistui niiden varassa nopeasti.

Pitäjän keskusta, Suvilahden taajama nousi muutamassa vuodessa liki umpimetsään, tuhansia metsätyöläisiä virtasi pitäjään. Suojärvellä asui ennen sotaa jo 15 000 ihmistä. Lisäksi muualla kirjoilla olevaa työväkeä oli jopa 9 000 henkilöä.

Ompelukone ostettiin metsärahalla Suvilahden Singer-myymälästä vuonna 1925. Se oli kallis ostos. Likemmäs tuhat markkaa, ellei ylikin. Miestyön tuntihinta oli samaan aikaan 4 markkaa, naistyötä sai tunnin 3,5 markalla.

Kone oli ja on äärimmäisen rakas Lyylille. Singer teki Lyylin mukana monta matkaa, ja osoitti myös itsenäisen elämän suuntaa. Kirjaimellisesti.

Ja koneella ommeltiin myös kuolinpaita.

Pimennossa

Kaimaojan leirillä elämä meni täydellisessä uutispimennossa. Leirillä oli oltu reilu kuukausi, kun talvisota loppui 13. maaliskuuta 1940. Mutta siitä ei leirillä liikkunut edes huhuja. Radiot oli kerätty pois jo kotikylällä, eikä minkäänlaista vihiä tullut muualtakaan.

Venäläiset olivat aloittaneet siviilivankien kuulustelut jo Suojärvellä ja niitä jatkettiin myös leirillä. Tietoja haluttiin sotilasasioista ja mielialoista. Kuulusteluista katosi selitystä jättämättä ainakin yksi mies, sanoo Lyyli.

Lyylikin joutui kuulustelijoiden kanssa tekemisiin kahden muun tytön kanssa. He erehtyivät tutkimaan liian tarkkaan kiellettyä aluetta leirin saha-alueella. Venäläiset pelkäsivät, että vankien joukossa olisi vakoilijoita ja kaikenlainen tutkiminen oli epäilyttävää. Neuvostohenkinen eukko kieli tyttöjen retkestä miliisille.

– Kun me olimme siellä ihan sahan lähellä, sotilas pysäytti meidät. Se ohjasi kiväärinperällä meidät miliisin toimistoon. Koko päivä istutettiin puupenkeillä, miliisit kulki edestakaisin. Minähän sitten aina jotain sanoin ja räkytin: Ei kait meitä enää vangita, kun myö jo vankina ollaan.

Illan pimennyttyä toisen tytön isä ja Lyylin äiti tulivat lunastamaan lapset pois. Äidille sotilaat olivat sanoneet uhkaavaan sävyyn, että jos tyttö ei olisi alaikäinen, niin he kyllä tietäisivät, mitä tälle tekisivät.

– Mutta kun on alaikäinen, niin saat ottaa, sanoivat sitten. Mutta suuta on pidettävä pienempänä. Ja niin minä sitten pidinkin.

Mitä veit, sitä söit

Leirillä kuoli pieniä lapsia ja vanhoja ihmisiä ravinnon puutteeseen. Vaikka leirin ruokaolot olivat kehnot, ne olivat paremmat kuin reilu sata kilometriä etelämpänä olevalla toisella vankileirillä Interposolkassa, jossa oli enemmän siviilisotavankeja.

Ruoka ostettiin Kaimaojan leirin kaupasta. Sitä varten piti tehdä työtä tai käyttää rahaa, jota toi mukanaan. Lyylin ainoat kengät kuluivat hevosenpaskanajossa pohjattomiksi, mutta isä näpräsi omien saappaitten varsista uudet pohjalliset.

– Ne olivat kuin piirakat. Onneksi leirin sauna lämpeni lähes joka ilta, että jalat sai pestyä eikä tullut tauteja.

Kaikkiaan Kaimaojalle viedystä 500 ihmisestä 18 kuoli leirillä ollessaan. Kuolleista suurin osa oli vanhuksia. Pieniä, muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja kuoli kuusi.

– Yksikin nuori tyttö teki lapsen eikä halunnut hoitaa sitä. Sinne se jäi kuolleena, Lyyli muistelee.

Pienten lasten äidit sairastuivat muun muassa keripukkiin, koska imettivät lapsiaan viimeisillä voimillaan. Ravinto oli hyvin yksipuolista, eikä se riittänyt sekä vauvalle että äidille.

– Mitä veit, sitä söit. Leirillä oli kauppa, missä oli tavaroita, joita oli tyhjennetyistä kauppaliikkeitä viety. Kun ne loppuivat, niin ne loppuivat. Pääasiassa vettä ja leipää oli tarjolla.

Muutamat miehet suunnittelivat pakoa leiristä, mutta viritelmä kariutui, kun ruokatavaraa ei saatu tarpeeksi ja kevät vei hiihtokelit metsistä.

Kuolinpaitaan ei tehdä solmuja

Sairauksien ja aliravitsemuksen lisäksi myös epätietoisuus tulevasta tappoi.

Lyylin tädin mies oli vangittu leirille, mutta kaikki muut sukulaiset olivat päässeet sodan alkaessa Suomen puolelle. Hänet oli napattu suoraan metsätöistä, eikä mukana ollut eväitä eikä vaihtovaatteita.

Mies oli puuseppä ja töissä leirin puuverstaalla. Kaikista teräaseista oli poistettu kahvat, jotta niitä ei voitaisi käyttää aseina.

Kuoleman halun ja toivottomuuden tunteen täytyy olla vahva, jotta pystyy samaan kuin Lyylin tädin mies.

Epätoivoissaan mies kiinnitti puukon höyläpenkkiin ja lyöttäytyi sitä vasten. Hänet löydettiin kuolleena verilammikosta.

Venäläisten suhtautuminen kuolleisiin loukkasi karjalaisia pahasti.

Raja-Karjalassa kuolemaan ja hautaukseen liittyi paljon erityisiä riittimenoja. Vainaja muun muassa puettiin joko parhaimpaan pukuunsa tai erikoiseen kuolinvaatteeseen. Näille menoille eivät neuvostojärjestelmän koulimat sotilaat antaneet mitään arvoa.

– Ei saatu rautanauloja arkkua varten. Sanoivat, että kaikki naulat tarvitaan suomalaisten miesten otsaan. Arkku saatiin lopulta tehtyä vanulangoilla sitomalla.

Miehellä oli ollut samat vaatteet päällä monta kuukautta, ja hänet olisi pitänyt haudata niissä rytövaatteissa. Se ei käynyt.

Lyyli ompeli äidin pellavakankaasta Singerillä miehelle kuolinhameen. Samalla Lyylille opetettiin ikiaikaisia kuolinriittejä.

– Kun kuolleelle pannaan paita päälle, niin siinä paidassa ei ole ompeleissa solmuja. Äiti sanoi, että ei se purkaannu.

Kuukaudet kuluivat ja kevät eteni. Tuli tiistai, toukokuun 21. päivä.

Kaimaojan leiriläiset koottiin niin sanottuun klubirakennukseen, jossa kommunistit levittivät propagandaansa. Sanottiin, että sota on päättynyt. Sitä ei sanottu, että päättymisestä oli yli kaksi kuukautta.

Mutta Lyylin lapsuuden sodan pelottavin hetki oli vasta tulossa.

Singer

Toukokuun alussa 1940 Suomi sai tiedon Neuvostoliiton asettamista siviilisotavankien paluun ehdoista. Rajoituksia oli paljon, eikä tavaraa saanut tuoda rajan yli kuin muutamia kymmeniä kiloja.

– Venäläiset sanoivat, ettei teidän kannata Suomeen lähteä, siellä on rupea, nälkää ja täitä, kertaa Lyyli tapahtumia leirillä.

Leiriläisten piti tehdä anomus joko Suomeen lähtemisestä tai jäämisestä Neuvostoliittoon.

– Siellä kokouksessa ukot huuteli, että syömme vaikka hevosen paskaa, mutta tänne emme jää. Ilman saattajaa olleita vanhoja ihmisiä ei otettu Neuvostoliittoon, vaikka he olisivat halunneetkin. Jäi sinne sitten sellaisia kommunistihenkisiä lapsiperheitä.

Kaimaojalle vapaaehtoisesti kommunismia rakentamaan jääneistä suomalaisista ei ole sen jälkeen kuultu.

Neljän päivän kuluttua, 25. toukokuuta viideltä iltapäivällä, alkoi paluumatka. Koivut olivat jo hiirenkorvalla. Osa vangeista vietiin hevosilla, osa proomuilla ensin Santalajärven eteläpäähän, Kontupohjaan.

Lyylin perhe laitettiin pienen moottoriveneen vetämään proomuun. Sitkas proomumatka kesti kolme tuntia.

– Sanottiin, että vain perheen päällikkö saa viedä tavaraa, oliko 16 kiloa. Kaikki muu otetaan pois. Santeri sanoi, että hän heittää tämän ompelukoneen järveen.

Lyyli ei arvannut, miten tärkeitä hänen elämänsä suunnan kannalta seuraavat minuutit olisivat.

– Minähän pitelin siitä kiinni, että ei sitä pudoteta. Äitikin sanoi, että ei pudoteta! Antaa kaikki muut ottaa, mutta otetaan tämä mukaan.

Niin Singer kulki mukana.

Vakooja, "Joutsen"

Kontupohjasta härkävaunussa vietetyn yön jälkeen matka jatkui junalla uudelle valtakunnanrajalle Pohjois-Karjalaan, Värtsilään. Yö vietettiin jälleen junassa.

Kaurilan aseman lähellä, rajan ollessa jo muutaman kymmenen metrin päässä, Lyylin isä ja Santeri-veli otettiin erilleen. Neuvostoliiton sotilaat veivät heidät ensin pitkän junan toiseen päähän ja sitten erääseen taloon.

Aikaa kului, eikä isää tai veljeä näkynyt. Luovutus eteni hiljalleen. Lyyli ja Maria-äiti kuulutettiin ylittämään raja. Maria hermostui ja sanoi viranomaisille, etteivät he tule, jos ukko ja poika eivät tule myös. Hän pelkäsi, että heidät oli otettu tapettaviksi.

– Äiti huusi, että tähän saatte meidätkin tappaa, me emme lähde tytön kanssa. Meitä on neljä ja pitää kaikki olla tässä rajalla. Minä pelkäsin, että voi jos ne ampuvat, kun äiti huutaa ja vastustaa niitä. Se oli hyvin pelottava hetki, muistelee Lyyli.

Venäläisten viemä Santeri oli ollut kuulusteluissa jo leirillä ollessaan toistakymmentä kertaa. Venäläiset eivät uskoneet, että Santeri oli sotapalvelukseen alaikäinen ja epäilivät hänen olevan siellä vakoilutehtävissä, jättäytyneen tahallaan vangiksi. Alaikäiseksi hän oli hyvin pitkä, 184 senttinen.

Häntä yritettiin myös käännyttää venäläisten puolelle, viimeisen kerran aivan rajan pinnassa.

Siellä Santeri sai kuulla, että hän ei pääsisi Suomeen, jos ei suostuisi suorittamaan tehtävää. Olisi pitänyt selvittää Suomessa rajan pinnan sotajoukkojen johtavat upseerit, joukkojen koot ja aseistukset – siis vakoilla suomalaisia Neuvostoliiton laskuun.

Santerin piti kirjoittaa venäläisten tarjoamiin papereihin oma nimensä ja vakoojanimensä, "Joutsen".

Vankien siirto rajan yli oli keskeytyksissä niin kauan, kuin Santeri ja Vasili olivat venäläisten erityiskohtelussa.

Pakkoallekirjoituksen jälkeen Santeri ja Vasili-isä päästettiin lähtemään ja koko Lyylin perhe pääsi rajan yli.

– Se tuntui hyvältä, ettei isää ja veljeä tapettu.

Rajan yli päästyä lotilla oli tarjolla ruokaa ja hoivaa.

– Miten meidät otettiin vastaan! Kuule koivun lehdetkin olivat paljon kirkkaammat kuin mitä siellä leirillä, sanoo Lyyli, silmät vieläkin kostuen.

Lyyli perheineen oli ollut Neuvostoliiton vankina 2.12.1939–25.5.1940, 176 päivää.

Suomen puolella, rajalla Santeri tutkittiin tarkasti, papereita etsittiin vaatteiden sisältä ja pistimellä käytiin kaulukset ja hihansuut läpi. Viranomaiset pelkäsivät, että Neuvostoliitto ujuttaa vakoilijoita Suomeen palautettavien vankien mukana.

Valtiollinen poliisi kuulusteli palautettuja karanteenileirillä. Eri kuulusteluissa saatuja tietoja yhdistelemällä pyrittiin löytämään Neuvostoliiton Suomeen ujuttamia vakoilijoita. Santeri vapautui epäilyistä toisen vapautetun siviilivangin kertomuksen ansiosta.

Santeri värväytyi Suomen armeijaan vapaaehtoisena heti jatkosodan alettua. Sotilaskoulutuksen hän sai vasta kiivaimman hyökkäysvaiheen jälkeen syksyllä 1941.

Korkokengät

Kaikki Neuvostoliitosta palautetut siviilisotavangit laitettiin aluksi karanteenileireille. Lyyli perheineen oli leirissä Kaisaniemen koululla Helsingissä.

Nuoresta tytöstä tuntui kuin sota olisi loppunut, mutta uusia huolia tuli.

– Minne nyt mennään, kun ei ole kotia, eikä ole kattoa pään päälle. Minne me kaikki mahdutaan?

Entinen kyläyhteisö, koulukaverit ja kaikki tutut hävisivät kuka minnekin.

– Se oli surkeaa. Äiti kysyi monta kertaa, että mitä sinä itket. En minä tiennyt, mitä minä itkin.

Siviilivangit saivat uudet vaatteet. Vanhat vaatteet lähtivät täisaunaan, eivätkä ikinä palanneet – ne olivat niin risoja. Lyyli sai "amerikankamppeet" päälleen.

– Tunnen vieläkin niiden tuoksun. Ei se ole naftaliinia, se on ihan omanlaisensa, sanoo Lyyli ja haistelee ilmaa silmät suljettuina.

Lyyli oli lähtenyt leiriltä ilman kenkiä. Hän sai Kukkosen muorilta, naapurilta, lainakengät.

Ja minkälaiset kengät, korot ja kaikki!

– En ollut ikinä koroilla kävellyt ja voit kuvitella, miten ylpeänä tämä neiti niillä käveli pitkin Kaisaniemenkatua.

Elämä hymyili, mutta 14-vuotiaan Lyylin elämänkoulu ja oma sota olivat vasta edessä.

Singer raksuttaa nopeasti, kun Lyyli näyttää, miten hyvää jälkeä 92-vuotias kone vielä tekee. Kaimaojan leirillä katkenneet jalat on myöhemmin hitsattu kuntoon.

– On hyvä kone, vain alalangan puolaaminen ei onnistu. Siinä on kumit haprastuneet niin, ettei se pyöritä sitä kunnolla. Pitäisi vaihtaa, tuosta, sanoo Lyyli ja näyttää puolauslaitetta ryppyisillä sormillaan.

Singer kulki Lyylin mukana vankileirillä ja kaikilla evakkomatkoilla koko sota-ajan, päätyen lopulta Sotkamoon, kotiin. Se toi Lyylille leivän ja itseluottamuksen, mahdollisti itsenäisen elämän ja omat päätökset.

"Piiaksi en jää"

Ensimmäinen evakkomatka kesällä 1940 ja varsinkin Isokyrössä tapahtunut pakolaisten valinta on syöpynyt Lyylin mieleen.

– Siellä rautatieasemalla oltiin kuin orjakaupassa. Isännät tunkivat asemalla ja ottivat ensin ne, jotka olivat työteliään näköisiä. Ensin ne, joilla oli matkalaukku, viimeisenä otettiin ne, joilla oli nyssäkät, sanoo Lyyli.

Pian perhe muutti Ala-Härmään, josta Santeri-veli yhytti itselleen vaimon, Maijan. Lyyli kulki ensin piikomassa ja kotiteollisuuskoulussa. Sitten valtio tarjosi Sotkamosta uudistilaa ja perhe muutti vuokralle tilan lähelle. Lyylin Yrjö-veli ei kuitenkaan halunnut ottaa tarjottua tilaa, olisi tullut niin kalliiksi.

Piikana olo tarkoitti muun muassa sitä, että ruokaa ei talonväen pöydästä saanut. Oli omat ruuat ja ne oli syötävä näkymättömissä. Kohtelu oli muutenkin kehnoa.

– Silloin minä ajattelin, että kyllä nyt tämä loppuu, piiaksi en jää. Mutta se on hyvä, että on ollut piikana. Tietää sitten, mitä se on.

Yrjön kuolema

Maailmanmeno rytisi omalla painollaan. Jatkosota syttyi kesällä 1941 ja Yrjö-veli lähti Sotkamosta sotaan, hyökkäysjoukoissa itään Rukajärven suuntaan.

Kesän jälkeen perhe ei Yrjöä enää hengissä nähnyt. 

Rukajärven itäpuolella, Ontajoella venäläiset ampuivat lähes päivittäin häirintätulta, niin kuin suomalaisetkin. Yksi kranaatti osui suoraan konekivääripesäkkeeseen, jossa Yrjö oli vartiovuorossa. Yrjö kuoli ja toinen pesäkkeessä ollut mies haavoittui. "Muuten kaikki rauhallista", lukee Yrjön joukko-osaston taistelupäiväkirjassa 26. marraskuuta.

Lyyli oli sisarpuolensa luona Sukevalla, kun tieto veljen kaatumisesta tuli. Yrjön ruumis kuljetettiin Kaatuneiden Evakuointikeskuksen kautta Sotkamoon.

Evakuointikeskuksessa arkun päälle oli naulattu ohje "Ei saa avata".

Omaiset saivat päättää, haudataanko hänet Sotkamoon vai Suojärvelle, joka oli jo vallattu takaisin suomalaisten haltuun.

Yrjö haudattiin kahdesti. Ensin vajaan 10 kilometrin päähän kotitilasta, sotilashautaan Suojärven Varpakylään Lyylin 16-vuotissyntymäpäivänä. Pellolle oli haudattu muitakin suomalaissotilaita. Myöhemmin, 1942 keväällä ruumis siirrettiin Suojärven itälaidalle, sankarihautaan Kuikkaniemeen.

Yrjöstä puhuminen on Lyylille vaikeaa. Puhe hiljenee ja katse vaeltaa kirjahyllyyn, jossa on kuva Yrjön haudalla olevasta valkoisesta, puisesta rististä. Muutaman vuoden takainen kuva kertoo, että kalmistoa on kunnostettu. Harva koivikko päästää paljon valoa haudoille.

Kaatuneiden suomalaissotilaiden muistolaatta on kiinnitetty suureen kiveen. Kiven päällä on kranaatinsirpaleen särkemä sotilaskypärä.

Kuvassa Yrjön ristin vierellä kukkii metsämansikka.

Paluu Karjalaan

Koti Suojärven Moisionvaaran Saavanmaalla oli ehjä. Ikkunat ja ovet olivat kunnossa, uuni veti.

Ne asiat olivat tärkeitä talvea vasten, vaikka kaikki irtaimisto olikin hävinnyt neuvostosotilaiden mukaan.

Yrjön hautajaisten jälkeen Lyyli jäi Suojärvelle hetkeksi ilman perhettään, kun isä ja äiti kävivät hakemassa Sotkamosta vähäiset tavaransa. Ne, joita olivat saaneet kuljetettua mukanaan sekä lahjoituksena saadut amerikanvaatteet.

Lyyli liittyi lottiin. Hän oli ollut pikkulottana jo aikaisemminkin, mutta nyt työ muuttui vakavammaksi.

Lyylin mukaan Kuikkaniemen luterilainen kirkko oli muutettu autovarikoksi. Yksi seinä puuttui, mahdollisesti venäläisten jäljiltä. Päivällä siellä korjattiin vaurioituneita autoja, yöksi se tyhjennettiin pommitusten pelossa. Lyyli teki sotilaille ruokaa viereisen talon keittiössä. Korjaamotoiminta loppui vasta kun suomalaiset joutuivat vetäytymään alueelta, muistelee Lyyli.

Lyylin tehtäviin kuului myös savusaunan lämmittäminen. Se tehtiin illalla, jottei savu olisi houkutellut vihollisen tulta paikalle.

Sota-ajan puute oli ankara, mutta kaikille samanlainen. Keväällä ihmisille jaettiin siemenperunoita muutamia kiloja, jotta syksyllä olisi taas syötävää.

Ruuan puute oli niin ankaraa, että siemenperunoista syötiin kaikki mitä voitiin. Lyylin äiti Maria opetti puutteen nähneen keinon perunanviljelyssä – kun perunan kuorii paksuun, voi sisällön syödä. Itu säilyy paksussa kuoressa.

Santeri, perheen vielä hengissä oleva toinen poika, oli Kannaksella sotimassa. Posti kuljetti kirjeitä ja niitä odotettiin hartaasti.

Keväällä 1942 postin mukana ei ollut Santerin kirjettä. Yrjö oli kuollut puoli vuotta aikaisemmin.

– Oli hirveää odottaa sitä kirjettä. Kylällä puhuivat, että Santeri on kaatunut, mutta ei sitä äidille sanottu.

Puhuivat, että sieltä tuleekin musta kirje.

– Sellaisia kirjeitä tuli melkein päivittäin, että nyt se ja nyt tämä on lähtenyt täältä tuonilmasiin.

Santerin kirje tuli, mutta ei onneksi musta. Santeri kirjoitti, että hän oli haavoittunut ja sotasairaalassa. Ilmeisesti hajoavaksi viilattu tai kimmokkeena särkynyt luoti tuhosi olkapäästä luita niin paljon, ettei sitä koskaan saatu entiselleen.

Lähtö

Muutama sotavuosi meni, ja maailman vastatuuli muuttui voimakkaammaksi. 1944 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen ja suomalaiset perääntyivät. Rauhanteossa Suomi menetti suuria maa-alueita. Suojärveläisille ja monille muille tuli uusi lähtö.

Lyyli ei voi muistella tapahtumia itkemättä.

Vasili-isä ei uskonut, että lähtö olisi lopullinen. Lähtöpäivän aamuna hän oli laittanut nyt 18-vuotiaan Lyylin kuokkimaan lehmille sammalkuivikkeita tulevan talven varalle.

– Veljen vaimon Maijan kanssa sinne oli lähdettävä. Minä vain istuin siellä työmaalla ja itkin.

Nyt ei ollut tavaroiden pakkaamisessa niin tulenpalavaa kiirettä, vaikka joutua piti. Kaikki saatiin ottaa mukaan, lehmät, hevoset ja tavarat. Myös Lyylin Singer 66K-ompelukone.

Mutta Yrjö-veljen sankarihauta jäi uuden rajan taakse.

Vanhemmat menivät edeltä, tällä kertaa ensin Karstulaan, myöhemmin Maijan kotipaikalle Härmään. Lyyli ja Maija jäivät viimeiseen Suojärven asemalta lähteneeseen täpötäyteen junaan.

– Sisälle junaan ei sopinut ja me Maijan kanssa roikuimme portailla Joensuuhun asti. Aina kun juna pysähtyi, istuimme radanvarressa lepuuttamassa käsiä ja jalkoja. Sitten vähin erin pääsimme sisälle, kun ihmisiä jäi pois.

Lyylin kertomus alkaa katkeilla, kun tunteet saavat vallan. Vielä 91-vuotiaanakin pakkolähtö lapsuudenkodista tuntuu katkeralta.

– Se ei ollut mukavaa aikaa, minä en varmasti ensi yönä nuku. Mitä varten…nytkin sodat jyllää tuolla, ihmisiä tapetaan, taloja särjetään ja poltetaan. Eikö sitä järkeviä ihmisiä tule pääpaikalle? tulistuu Lyyli.

Kohtalokkaat iltamat

– Iso sota loppui, mutta oma elämän sota alkoi, kuvaa Lyyli paenneiden vaikeuksia.

Puutetta oli kaikesta.

Evakkomatkojen kokemusten takia Lyyli oli vakaasti päättänyt, että hän ei jää piiaksi. Singer-ompelukone oli vienyt hänet käsitöiden pariin ja siltä suunnalta hän aikoi leipänsä tienata. Se tarkoitti opiskelemista. Jo aiemmin Karjalassa kutomista, sitten Isokyrössä ompelupuolta kotiteollisuuskoulussa.

– Kudoin paperinarusta ikkunaverhoja Härmäsen kotikutomolle. Kolme markkaa metriltä. Sormensyrjät olivat ihan verillä, kun piti tehdä reunasta nättiä.

Lyylin perhe ei ollut ainoa, jota sota nakkeli. Sodan jälkeen luovutetuilta alueilta siirtyi 430 000 ihmistä uusien rajojen sisään, heistä 407 000 oli Karjalasta. Siirtokarjalaisia asutettiin pitkin Suomea, kuitenkin jonkinlaisessa järjestyksessä. Suojärveläisille tarjottiin asuinpaikkoja Lieksa-Sotkamo-Kajaani -alueelta.

Lyylin perhe sai kuin saikin tilan Sotkamosta, vaikka muutama vuosi aiemmin hanke oli kariutunut. Omaa taloa ei vielä ollut, perhe asui lähistöllä vuokralla.

Lyyli jatkoi opintoja ensin Jyväskylän vaatturiammattikoulussa ja vielä Helsinkiin leikkuuopistossa.

Loppuelämän kohtalon alkutahdit annettiin kuitenkin Sotkamossa, pääsiäisen jälkeisissä tansseissa Naapurivaaran työväentalolla vuonna 1948. Lyylin elämän suunta tulisi vielä muuttumaan, vaikka hän ei sitä itse silloin tiennyt.

– Veikko oli ensimmäinen sotkamolainen poika, joka haki tanssimaan. Silloin me vaan tanssimme ja lähdimme pois, sanoo Lyyli silmät nauraen. Ensimmäinen tanssi ei ole unohtunut vieläkään.

Lyyli valmistui leikkuuopistosta 1952 ja lähti siltä tieltä käsityöneuvojaksi kiertämään maata. Hän kulki kymmenillä paikkakunnilla pitämässä yhden tai kahden viikon kursseja, joissa muun muassa neuvottiin, miten vanhoista vaatteista saadaan tehtyä kuin uusia. Lomilla askeleet veivät usein Sotkamoon.

– Se oli ihanaa, kun sai omaa rahaa. Oikein palkkarahaa neuvojan työstä.

Veikko ei kuitenkaan luovuttanut. Lyylin kiertolaiselämää kesti lähes kuusi vuotta, kunnes vanhan suolan jano kävi sietämättömäksi.

– Siinä sattui kaikennäköistä, niin kuin nuorilla sattuu. On vaihdettu kaveria, mutta lopulta näin meni. Viimeisellä neuvojan työstä saamallani palkalla ostin turkin ja mankelin. Se olikin erityisen iso palkka, koska siihen tuli takautuva palkankorotus.

Oma tupa, oma lupa

Saunaniemen tila Sotkamon Konapanlammen rannalla oli Veikon kotitilan ulkopalsta. Niemestä suoraan etelään avautuu kilometrin näkymä veden yli, auringon puolelle. Veikko olisi halunnut ihan oman paikan, mutta Lyyli piti päänsä.

– Niemi oli luonnontilassa, lepikkoa ja iso koivu. Menimme sinne ensi kerran järveltä päin soutamalla, sen ison koivun juurelle. Pikkulinnut lauloivat, sanoo Lyyli ja sulkee silmänsä.

– Se oli kaunis paikka, niin kuin Karjalassa, sanoo Lyyli pehmeällä äänellä, silmät yhä suljettuna.

Lyyli ja Veikko vihittiin pääsiäisenä vuonna 1958. Lyylin sukunimi muuttui Haloseksi. Vanhempien tilan Koivusen vinttikamariin syntyi ensin Kari. Ritva, Timo ja Risto syntyivät jo Saunaniemeen, viiden kilometrin päähän omaan kotiin.

– Niin tulimme sitten tänne ja täällä on koitettu tehdä elämää, rakennettu tänne kaikki.

Veikko sahasi rakennuspuita myyntiin omalla sahallaan ja Lyylin vastuulla oli karja.

Veikon ja Lyylin elämä kuvastaa pienoiskoossa koko Suomen selviytymistä sodan runtelemasta rääpäleestä takaisin kansaksi kansojen joukkoon. Vähin erin, välillä voimien äärirajoilla mentiin vuosi vuodelta eteenpäin – ja lapset koulutettiin, omat asiat hoidettiin.

– Niin kuin Karjalassa sanottiin, oikaistiin jalkoja vain niin pitkälle kun on peittoa.

Maaseudun nainen oli monta kertaa taloudellisesti riippuvainen miehestä. Lyyli teki selväksi, ettei hän ole. Singer on joka paikassa ollut, se on minut elättänytkin, sanoo Lyyli.

– Aina kun tuli jotain hankaluuksia ukon kanssa, niin minä sanoin, että jos lähden tästä talosta, niin minä kuule pääni elätän. Minua ei tarvitse kenenkään elättää.

Mutta Lyylin ei tarvinnut lähteä. Elämä oli omaa ja itse tehtyä. Ja se maistui.

Paluu tyhjään

Sotkamossa Lyylin ja Veikon rakentama tupa on hiljainen, kamarit täynnä muistoja. Lapset elävät maailmalla omaa elämäänsä.

Seinällä Valmet-seinäkello, kirjahyllyssä lasten ja lastenlasten ylioppilaskuvia, Yrjön sankarihaudan ristin kuva. Olohuoneen ikkunasta näkyy järvi, tyhjä navetta jää pihan puolelle. Singer-ompelukone on myös olohuoneessa.

– Veikko kuoli syksyllä 1985, aortta repesi. Lapset olivat jo maailmalla Ristoa lukuun ottamatta, hän kävi vielä lukiota.

 

Pääsiäinen merkitsee ortodokseille vuoden suurinta juhlaa. Lyylille se on merkinnyt omassa elämässään taitekohtia – ensin Veikon tapaaminen ja sitten naimisiin meno. Lopulta elämäntyöstä luopuminen vappuna, pääsiäisen jälkeen 1986.

– Siihen asti pidin lehmiä. Kyllä minä olin silloin niin väsynyt, että jos olisi vielä pitänyt jatkaa, niin olisin kyllä pimahtanut. Olin niin loppu silloin.

Lyyli pääsi eläkkeelle. Peltojen sato niitettiin maahan, siitä maksettiin.

Lyyli palasi lapsuutensa Suojärvelle 1990-luvun alussa, kun Neuvostoliitto romahti. Yksi käyntikerta riitti.

Jäljellä kotikylästä oli kasa lahoamispisteessä olevia hirsiä notkon pohjalla. Koko kylä oli työnnetty puskukoneella pelloksi kolhoosille. Pelto kasvoi voikukkaa ja muita rikkaruohoja.

Kotikylän kalmisto oli huonokuntoinen, mutta koskematon. Vaikka alueella oli tehty paljon hakkuita, kalmistossa olevat puut olivat jääneet rauhaan.

Koivu ja joutsen

Nyt 91-vuotias Lyyli Halonen istuu olohuoneessaan, Sotkamossa Saunaniemen talossa.

Nurkassa ikonin alla on pöytä, jolla on suuri kosketusnäyttö. Pöydän vieressä seinällä vilkkuu valokuituyhteyden päätelaatikko. Aamu on alkanut jumppahetkellä, jota vedetään Iisalmessa sijaitsevasta sotainvalidien veljeskodista.

– En minä ihan joka aamu osallistu, mutta on tärkeää pitää paikat kunnossa ja vetreänä, sanoo Lyyli.

Polvissa on tekonivelet ja silmistä on leikattu kaihi, mutta päivittäiset työt Lyyli tekee itse. Kahvipöytään hän juoksuttaa nopeasti neljää eri sorttia pientä hyvää.

Lyyli on kulkenut Sotkamon kirkonkylällä vanhustenkerhossa yli 20 vuotta. Sen hän on nyt lopettanut.

– Alkuun siellä tehtiin kaikkea, mutta ei siellä enää tehdä. Ihmiset ovat menneet niin huonokuntoiseksi siellä. Heitä on kuollut niin paljon, yli 20 jo minun aikanani.

 

Lyyli vaihtoi kerhoa Turinatuvalle. Siellä on virkeämpää väkeä, sanoo Lyyli.

– Tykkäsin, että vaikka olen vanhempi, niin minä menen elävämpien ihmisten joukkoon. Ne ovat sellaisia liikkuvampia Turinatuvalla. Voimistelevat ja tekevät käsitöitä. Niin kuin nyt näitä joutsenia, minä aina haluan oppia uutta, sanoo Lyyli ja näyttää kahvipaketista askarreltua, hopeanharmaata joutsenta.

Joutavan päiten ei käsitöitä tehdä. Ne myydään.

Lyyli seuraa aikaansa sekä television että lehtien kautta. Puhuttaessa nykyisistä pakolaisista Lyyli terhentyy.

– Ei kukaan lähde kodistaan pakoon ilman syytä. Mutta työtä heille pitäisi olla, vaikka edes maapala antaa, jossa saisivat lähteä kokoamaan uutta elämää.

Vaikka päivät ovat yksinäisiä, Lyyli on tyytyväinen elämäänsä nyt.

– Mitään en antaisi elämästäni pois. Jokaisen ihmisen pitäisi saada ajatella, että kun on vaikeaa, niin ne ajat pitää itse elää. Kun niistä pääsee, niin ei niitä antaisi pois. Nyt minä annan elämälle arvoa.

Lähes 60 vuotta sitten pihassa oleva suuri koivu muutti Saunaniemen lapsuuden Karjalaksi. Sen juurelta Veikon ja Lyylin yhteinen elämä ja unelma alkoivat.

– Nyt minulla on liiankin hyvä olla. Jos näin hyvässä kunnossa saisin olla ja pääsisin pois täältä niin, ettei tarvitsisi kenenkään käännellä ja hoitaa, sanoo Lyyli.

Lyyli katsoo pihamaalle. Koivu kaatui viime syksynä. Lähti tuonilmaisiin.

Pääasialliset lähteet:

Lyyli  ja Kari Halosen haastattelu; Haasio – Hujanen: Tasavallan panttivangit; Alava – Frolov – Nikkilä: Rukiver! Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa; Martikainen: Talvisodan evakot ja siviilivangit; Alava – Hiltunen – Juutilainen: Muistatko... Sotavangit r.y. 1969-1989; Valtiollisen poliisin kuulustelupöytäkirja numero 424/40; Sotapäiväkirja JR31, 2. konekiväärikomppania; Sotilaskantakortti Yrjö Kovunen; Sotilaskantakortti Santeri Koivunen; Aune Lämsä - Oma Suojärvi -aikakauslehti 1999: ”Kontupohjan Kaimaojalla kuolleet suojärveläiset talvisodan 1939-40 siviilivangit”; Valtiokonttori, Tiina Kyttälä; Sotainvalidien Veljesliitto, Seppo Savolainen; Karjala -viikkolehden Suojärvi-liite 1971; Ylen arkisto.

Kasvokkain: Terrori-iskut eivät ole lisänneet rauhanliikkeen suosiota – ihmiset reagoivat mieluummin somessa

Rauhanliiton vetäjä Laura Lodenius odottaa uuden rauhanliikkeen nousua.

Laura Lodenius

Rauhantyön arvostus on romahtanut Suomessa. Se näkyy konkreettisesti rauhanjärjestöjen verkostossa Rauhanliitossa.

Sen toiminta on vaakalaudalla, sillä opetus- ja kulttuuriministeriö päätti lopettaa kokonaan rauhantyön rahoittamisen ensi vuonna. Tähän asti ministeriö on ollut Rauhanliiton tärkein tukija.

– Toivon, ettei rahojen leikkaaminen ole kostotoimenpide siitä, että Rauhanliitto vastustaa Suomen asevientiä, liiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius sanoo.

Hän uskoo, että rauhanjärjestöjä yhä tarvitaan, vaikka työ on siirtynyt osin sosiaaliseen mediaan ja sen masinoimiin kampanjoihin

– Kyllä meitä tarvitaan esimerkiksi silloin, kun tulee vaikka Ukrainan konflikti tai Syyrian kriisi.

– Olemme ihmisille kanava osoittaa mieltä, Lodenius sanoo.

Ihmiset saa hänen mukaansa nopeasti toimimaan maailmanlaajuisesti esimerkiksi ilmapommituksia tai Natoa vastaan, jos siihen on tarvetta.

– Ihmiset haluavat tulla esiin ja kertoa, että he ovat rauhan puolesta sotaa vastaan.

Lodenius uskoo, että pinnan alla kuohuu.  Aika voi olla kypsä vastaliikkeelle. Ihmiset ovat kurkkuaan myöten täynnä väkivaltaa, jolle kukaan ei näytä voivan mitään.

– Uskon, että tällainen liike on tuloillaan. Ihmiset alkavat miettiä suhdettaan väkivaltaan ja aseisiin, Lodenius sanoo.

Viime vuosien terrori-iskut eivät juuri näy rauhanliikkeen suosiossa.

– Ihmiset pystyvät samaistumaan uhreihin ja näyttämään tunteillaan aktivismia sosiaalisessa mediassa.

Se ei Lodeniuksen mukaan kuitenkaan johda siihen, että ihmiset lähtisivät toimimaan rauhanliikkeen riveissä terrorismia vastaan.

– Ihmiset kokevat, että terrorismi on jotain niin vaikeaa, että siihen pystyisi puuttumaan, Lodenius toteaa.

Some muuttanut rauhantyötä

Tänä viikonloppuna Helsingissä pidettävä Maailma kylässä -festivaali on tyypillinen tapahtuma, jossa esitellään kotimaisten artistien ja maailmanmusiikin lisäksi rauhanliikkeen toimintaa.

Paikalla on myös Rauhanliitto, joka on mukana keskustelemassa rauhantyön tulevaisuudesta.

Liiton toiminnanjohtaja on iloinen siitä, että nuoret tekevät yhä rauhantyötä, vaikka se ei näy suoraan liiton toiminnassa.

– 1960-lukulaiset kokevat, etteivät nuoret ole enää kiinnostuneita rauhantyöstä, mutta nuorten aktivismi on erityyppistä, Lodenius sanoo.

Nuori voi Lodeniuksen mukaan tehdä rauhantyötä esimerkiksi vastuullisen kuluttamisen kautta.

– Mietitään mihin omia rahoja pannaan.

Sosiaalinen media on muuttanut maailmaa.

Elämänrytmin kiihtyminen on huomattu myös avustusjärjestöissä, joissa kerätään rahaa esimerkiksi sodan uhreille.

Nopeatempoinen asioiden käsittely on johtanut siihen, että rauhanjärjestöihin on ollut yhä vaikeampaa saada pitkäaikaisaktiiveja.

– Sellaisia, jotka perehtyvät esimerkiksi ydinaseiden tekniikkaan tai sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja rauhan väliseen yhteyteen.

– Niihin perehtyminen vaatii pitkäaikaista sitoutumista, Lodenius toteaa.

Hän harmittelee myös sitä, että rauhantutkimus ja siihen liittyvä julkaisutoiminta on vähentynyt Suomessa.

– Sellaisiin töihin on paljon vaikeampi löytää ihmisiä kuin nopeisiin some-kampanjoihin, Lodenius toteaa.

Tulevaisuus auki

Suomalaisella rauhanliikkeellä on edessään kovat ajat. 110-vuotiaan liikkeen tulevaisuus on täysin auki. On mahdollista, että siitä tulee jatkossa puhtaasti vapaaehtoisvoimin pyöritettävää toimintaa.

Liitto tekee muun muassa rauhankasvatustyötä kouluissa ja pyrkii vaikuttamaan päättäjiin. Se vastustaa esimerkiksi Suomen asemyyntiä Saudi-Arabiaan.

Rauhanliiton järjestöihin kuuluu arvioilta vajaat 10 000 jäsentä. Järjestötyö työllistää valtakunnallisesti kymmenisen henkilöä.

Perinteisen rauhanliikkeen kulta-aika näyttää kuitenkin jääneen taakse. Tilalle ovat tulleet sosiaalisen median rauhankampanjat.

Järjestötyöhön perustuva rauhanliike on kuihtumassa maailmalla samojen ongelmien takia kuin Suomessa. Rahaa ei ole entiseen malliin eikä ihmisiä, jotka haluaisivat sitoutua pitkäjänteiseen työhön, jonka tulokset voivat näkyä ehkä sukupolvien päästä, jos silloinkaan.

1960-luvulla Suomessa vastustettiin Vietnamin sotaa, ja 1970- ja 1980-lukujen taitteessa ydinaseiden ja -sodan pelko sai massat liikkeelle.

Rauhanliikkeen perinteiset toimintamallit eivät enää vedä puoleensa.

– Paikallisosastot ja niiden kokoukset eivät ehkä enää ole nykyihmisten tapa organisoitua.

Hän sanoo, että moni rauhanjärjestöön kuulumaton ihminen kuitenkin kokee olevansa rauhan asialla.

– Jäsenyys ei aina korreloi siihen, mitä ihmiset ajattelevat ja mitä ajatuksia he kannattavat, Lodenius sanoo.

 

Suomalainen kalsarikännit-ilmiö innoittaa jo pelialaakin – nainen ja mies kamppailevat kaukosäätimestä

Peliala kisaa yhä tiukemmin ajankohtaisista ilmiöistä. Juuri Ruotsissa pelimessuilla esitellyssä tietokonepelissä nähdään suomalaista kalsarikännäilyä.

Firetail Games Oy:n toimitusjohtaja Kim Ordén ja pääsuunnittelija Ville Lapakko.

Joensuun tiedepuiston pelihautomossa kuuluu nauru, kun Firetail Games Oy:n toimitusjohtaja Kim Ordén, 24, ja pääsuunnittelija Ville Lapakko, 25, kokeilevat uutuspelinsä demoversiota ohjaimet käsissään.

– Toki onhan molemmilla kalsarikänneistä käytännön kokemusta. Mutta alun perin meillä oli ajatus tehdä viikinkiteemainen peli. Brittiläinen pelisuunnittelija kuitenkin sparrasi, että kannattaa erottua. Ja siitä se lähti, kertoo Ordén alkuvaiheista.

Läppärin ruudulla hyppivät hahmot ovat perin suomalaiset: nainen pörrösukissa pyjamassaan ja suomileijona-tatuoitu mies pitkissä kalsareissaan lätkäkypärä päässä.

Nainen ja mies kamppailevat kaukosäätimestä, jotta pääsevät uudelle tasolle. Näkymänä ovat tv-ohjelmia jäljittelevät pelikentät.

– Voittona on pääsy takaisin omaan tylsään elämään. Meillä ideointia on tiukasti kilpaillulla pelialalla helpottanut kummankin tausta amatöörielokuvien tekijöinä, paljastaa Ordén.

Juopottelua ruotsalaissilmille

Joensuulaisfirman kehittämä Kalsarikännit – The Masters of the TV-World on esimerkki pelistä, joka haistelee tarkoin uusia trendejä. Suomalaista juopottelutapaa kuvaavaa demoa esiteltiin hiljattain Ruotsin Malmössä Nordic Game 2017 -messuilla.

Kotoisaa oleskelua kuvaava hyggeily on jo suurimman hypetyksensä saanut – nyt kansainvälisestikin huomiota on herättänyt alkoholin nauttiminen kotioloissa alusvaatteisillaan. Kalsarikänneistä on luotu maailmalla ihastusta herättäneet emoji-symbolit.

– Paskimmat ideat on parhaita, pamauttaa toimitusjohtaja Kim Ordén huvittuneena.

Pelialan kuumin kasvu on ainakin toistaiseksi takanapäin, vaikka näkymät ovatkin vakaat. Suomen peliala kasvoi vuonna 2016 maltillisesti ja kaipaa lisää työvoimaa, kertoo tuore selvitys.

Pääministeri Sipilä: Hallitusohjelmaa ei neuvotella uudelleen, kun perussuomalaisten puheenjohtaja vaihtuu

Pääministeri Juha Sipilä ei halunnut ottaa kantaa TV1:n Ykkösaamussa perussuomalaisten puheenjohtajakisaan. Hallituksen on loppukaudella jatkettava työmarkkina- ja sosiaaliturvauudistuksia, painottaa Sipilä.

Pääministeri Juha Sipilä Ylen Ykkösaamun haastattelussa 27. toukokuuta.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallitusohjelma ei ole neuvoteltavissa uudelleen, kun perussuomalaisten puheenjohtaja vaihtuu.

Hän sanoi Ylen TV1:n Ykkösaamussa suhtautuvansa perussuomalaisten puheenjohtajakisaan samalla tavalla kuin aiemmin kokoomuksen kanssa, eli antaa hallituskumppanin valita puheenjohtajansa rauhassa.

– Jos sanoisin oman mielipiteeni asiasta, niin sillä voisi olla päinvastainen vaikutus. Tapana ei ole ollut puuttua, sanoo Sipilä.

Haastattelussa tuotiin esiin myös arvopohjaan liittyvät kysymykset. Toimittaja Jari Korkki nosti haastattelussa esiin, että perussuomalaisten puheenjohtajaehdokkaista esimerkiksi Jussi Halla-aho voi valituksi tullessaan tuoda esimerkiksi maahamuuttoon liittyviä keskustelunaiheita esiin.

– Tietyissä kysymyksissä arvopohja omastani poikkeaa aika merkittävästi ja niissä kysymyksissä tulisi vaikeita neuvotteluita, vastasi Sipilä.

Hänen mukaansa hallitusneuvottelut ja -ohjelma ovat sitä varten, että arvopohjassa paljon poikkeavat asiat sovitaan ja niihin liittyvät linjaukset.

Perussuomalaiset valitsee uuden puheenjohtajansa kahden viikon kuluttua.

Sipilä: Tavoitteeksi 75 prosentin työllisyysaste

Sipilän mukaan hallituksen tulee loppukaudella jatkaa työmarkkinoiden ja sosiaaliturvan uudistamista. Keskeisenä tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen hallitusohjelmassa sovittuun 72 prosenttiin, jossa ollaan Sipilän mukaan hieman aikataulusta jäljessä. 

– Ensimmäisenä vuonna (työllisyys) nousi 0,6 prosenttia ja nyt hallituksen toisen toimintavuoden aikana se on noussut 0,7 prosenttia. Nyt tämän hyvän trendin pitäisi jatkua ja  toivottavasti nopeutua. 

Sipilän mukaan 72 prosentin työllisyystavoite ei kuitenkaan riitä, jos talouteen halutaan enemmän pelivaraa.

– Meidän täytyy tavoitella korkeampaa lukua. Se oikea luku on se mikä naapurimaissa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Islannissa on, eli vähintään 75 prosentin työllisyysaste. Sitä meidän pitää tavoitella.

Korkeampi työllisyysaste mahdollistaisi Sipilän mukaan suuremmat satsaukset koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja antaisi pelivaraa kriisien varalta.

– Ja kyllä sitä lainaa pitää poiskin maksaa, hän muistutti

"Vapaavuori istui hallituksessa, joka jätti uudistukset tekemättä"

Sipilä torjui myös Helsingin tulevan pormestarin Jan Vapaavuoren maakuntauudistukseen kohdistuvan arvostelun. Vapaavuori kritisoi Helsingin Sanomien haastattelussa maakuntauudistusta siitä että se on "askel menneisyyteen" ja vähentää suurten kaupunkien kehitysmahdollisuuksia.

– Tietenkin voisi muistuttaa että hän istui edellisessä hallituksessa, jossa kaikki uudistukset jäivät käytännössä tekemättä ja taloutta korjattiin nostamalla veroja siirtämällä ongelmia kunnille, vastasi Sipilä Ykkösaamussa.

– Se meno ei missään tapauksessa pystynyt enää jatkumaan. Kyllä tässä on siitä kysymys että jos jättäisimme uudistukset tekemättä, niin hyvätuloiset aina pärjäävät. Mutta uudistus tehdään sen vuoksi, että jokainen suomalainen pysyy jatkossakin palvelujen piirissä, muistutti Sipilä.

Hae lisää

Tervetuloa Ylen mobiiliuutisiin!

Kokeilemme palvelun avulla millainen käyttöliittymä sopisi parhaiten uutisten, urheilun ja sään seuraamiseen mobiilikäytössä.

Otamme mielellämme vastaan palautettasi siitä, mikä palvelussa toimii jo hyvin ja mitä mielestäsi voisi vielä kehittää.

Liitä mukaan päätelaitteesi malli ja sähköpostiosoitteesi, jos tarvitset apua ongelmatilanteessa.

Lähetä palautetta:

Lähetä