Professori näki historiallisen muutoksen suomalaisten juomisessa: "Sitä ylimääräistä euroa ei enää käytetty alkoholiin"

Kansanterveystieteen professori Jussi Kauhasen mielestä kuva Suomesta viinamaana on myytti. Suomalaisten juominen on muuttunut olut- ja viinipainotteisempaan suuntaan, ja samalla kuolleisuus alkoholiin on laskenut.

Valkoviinilaseja ja viinipullo pöydällä ulkona puutarhassa.

Vuonna 2008 professori Jussi Kauhanen ennusti, että suomalaisten alkoholinkulutus olisi saavuttanut huippunsa. Se oli siinä mielessä rohkea arvio, että alkoholinkäyttö oli kasvanut lähes poikkeuksetta kieltolaista saakka.

Viime vuodet ovat osoittaneet, että Kauhasen arvio osui oikeaan: vuoden 2007 jälkeen Suomessa on juotu vuosi vuodelta vähemmän. Muutosta voi selittää alkoholiveron korotuksilla, mutta Kauhanen löytää suomalaisten raitistumiselle muitakin syitä.

Yksi merkki Suomen suunnanmuutoksesta oli se, mitä tapahtui muualla. Ranskan ja Välimeren maiden kaltaisilla korkean kulutuksen alueilla alkoholinkäyttö oli kääntynyt laskuun jo 1980-luvulla. Sittemmin sama ilmiö oli rantautunut muun muassa Tanskaan, joka muistuttaa juomatavoiltaan Suomea.

Vielä kiinnostavampi havainto oli se, että alkoholin ja taloudellisten suhdanteiden välinen yhteys oli höllentymässä. Tutkijat panivat merkille, että 2000-luvun viimeisinä kasvuvuosina alkoholinkulutus ei enää noussutkaan, kuten aina aikaisemmin oli tapahtunut.

– Sitä ylimääräistä euroa ei enää riennettykään käyttämään alkoholiin, tiivistää Itä-Suomen yliopiston kansanterveystieteen yksikköä johtava Kauhanen suomalaisten juonnissa tapahtuneen muutoksen.

Kolmas signaali suomalaisten raitistumisesta oli se, että 2000-luvun alkuvuosina nuoremmissa ikäluokissa alkoi olla merkkejä täysraittiuden suosion kasvusta.

– Ja sekin on nyt nähty, että (nuorten raitistuminen) pitää paikkansa.

"Italiassa kulutettiin huikeita määriä per asukas"

Samaan aikaan kun alkoholinkulutus on vähentynyt, suomalaisten juomatottumukset ovat lähentyneet muuta Eurooppaa. Kauhanen uskoo, että ilmiössä näkyy Euroopan unioniin liittymisen vaikutus, joskin väkevien viinojen kulutuksessa trendi on jatkunut paljon kauemmin.

– Se, että Suomi olisi vielä tänäkin päivänä viinamaa, on myytti. Suomi ei ole sitä, hän väittää.

Kauhanen perustelee väitettään sillä, että kirkkaat viinat eivät ole enää pitkään olleet mitenkään hallitsevassa asemassa suomalaisten juomisessa. Vastaavasti oluiden ja viinien osuus ostetusta alkoholista on kasvanut.

Vieläkö suomalaisten alkoholinkulutus jatkaa laskuaan 2020-luvulle mentäessä? Se on kansanterveystieteen professorin mielestä vaikeasti ennustettavissa: nyt alkoholiin vaikuttavat erilaiset trendit kuin ennen. Muissa Euroopan maissa nähdyn perusteella juominen saattaa kuitenkin jatkaa vähentymistään.

– Italiassa, jossa kulutettiin 1970-luvulla huikeita määriä per asukas, kulutus on pudonnut noin kolmannekseen ja on siis nyt vähäisempää kuin Suomessa, Kauhanen sanoo.

Hänen näkökulmastaan suomalaiset voisivat kyllä juoda vähemmänkin. Alkoholin aiheuttama kuolleisuus on Suomessa edelleen suhteellisen korkealla tasolla työikäisten keskuudessa, vaikka siinäkin suunta on ollut parempaan päin.

– Heti kun alkoholinkäyttö alenee, nämä luvut kaunistuvat automaattisesti.

Anna Tishenko työskentelee räjähtäneen ydinrektorin vieressä: "Ei meille kukaan sano, että syövät johtuisivat säteilystä"

Huhtikuun 26. päivä vuonna 1986 muutti pysyvästi Anna Tishenkon elämän. Hänet ja moni muu evakuoitiin kaksi päivää Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen. Anna ei tule koskaan pääsemään takaisin kotiin.

Perjantai: Ruokala 1, Tshernobyl

Anna Tishenko seisoi rautatien yli kulkevalla Prypjatin sillalla. Hän katsoi palavaa ydinvoimalaa.

– Katselimme savua, tuhoa, ymmärtämättä, mitä oikein on tapahtumassa.

Säteilyä ei nähnyt eikä haistanut. Kukaan ei tajunnut vaaraa.

– Kukaan meistä ei miettinyt, että palo olisi hengenvaarallinen.

40 000 ihmistä asui siellä

Anna Tishenkon kotikaupunki Prypjat sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä ydinvoimalasta. Kaupunki suunniteltiin erityisesti nuoria lapsiperheitä varten.

Siellä asui noin 40 000 ihmistä. Heistä useat työskentelivät ydinvoimalassa.

Huhtikuun 26. päivä vuonna 1986 muutti pysyvästi kaupungin asukkaiden elämän. Tshernobylin ydinvoimalan nelosreaktorissa tapahtui aamuyöllä räjähdys epäonnistuneen käyttökokeen seurauksena.

Kyseessä on edelleen ihmiskunnan historian vakavin ydinvoimalaonnettomuus.

– Vuosi 1986 murskasi kaikki suunnitelmamme, haaveemme.

"Kaupunkia ei voi unohtaa"

Prypjatin asukkaat evakuoitiin maanantaina, noin kaksi vuorokautta räjähdyksen jälkeen.

– Meidän käskettiin ottaa mukaan vain henkilöpaperit, koska tulisimme takaisin. Lähdimme pelotta ja uskoimme, että palaamme kotipaikkaamme.

Prypjat sijaitsee Tshernobylin suoja-alueella. Siellä asuminen ja aiheeton oleskelu on edelleen ehdottomasti kielletty.

Anna ei ole käynyt kaupungissa onnettomuuden jälkeen.

– Sanotaan, että kaikki rehottaa siellä niin, etten ehkä löydä kotitaloani. Mutta haluan kulkea siellä, niin kuin kai jokainen, joka on siellä asunut. Prypjatin kaltaista kaupunkia ei voi unohtaa.

Joka vuosi rinta pois

Nykyisin Anna asuu Slavutytšin kaupungissa. Sen rakentaminen alkoi onnettomuuden jälkeen. Kaupunkiin päätyi moni Prypjatissa kotinsa menettänyt.

Slavutytšiin muuttaneista useat jatkoivat työtä Tshernobylin ydinvoimalan alueella.

Slavutytšista Tshernobyliin kulkee päivittäin kolme junaa. Niiden kyydissä työntekijät pääsevät suljetulle alueelle.

Juna kulkee Valko-Venäjän lävitse. Matka taittuu reilussa puolessa tunnissa.

Anna tekee töitä Tshernobylin ruokalassa numero 1. Ruokalasta on vain noin sata metriä sille reaktorille, jonka vuoksi Anna joutui lähtemään kotoaan.

Hänen mielestään reaktorissa ei enää ole mitään pelättävää. Anna luottaa siihen, että voimalan alueella työskentelevien turvallisuudesta huolehditaan.

Joka vuosi ruokalatyöntekijöiden keskuudessa paljastuu pari kolme kilpirauhassyöpää tai rintasyöpää.

– Minulta leikattiin 35-vuotiaana kohdusta hyvänlaatuinen kasvain. Mutta ei meille kukaan sano, että syövät johtuisivat Tshernobylin ydinvoimalasta ja säteilystä.

Tshernobylin kaupungissa, suljetun alueen sisällä, työskentelee edelleen yli 3 000 ihmistä. Suurin osa heistä rakentaa sarkofagia tuhoutuneen nelosreaktorin päälle.

Reaktori peitettiin turman jälkeen suojakuorella, mutta kiireellä rakennettu kuori alkoi luhistua.

Uuden sarkofagin rakennustyöt ovat kestäneet vuosia. Työn odotetaan valmistuvan ensi vuonna.

Monille Slavutytšin asukkaille uutinen sarkofagin valmistumisesta on ristiriitainen, koska sen myötä työt Tshernobylissa vähenevät. Anna uskoo asuvansa Slavutytšissa niin kauan kuin töitä riittää.

– Jos työt loppuvat, tänne jäävät asumaan vain eläkeläiset. Miksi kukaan enää jäisi tänne, kun voimala sulkeutuu?

Ehkäisy voi hoitua nykyisin älykännykällä – ainakin jos on huolellinen

Väestöliiton asiantuntijan mielestä kännykkäsovellusta voi käyttää ehkäisyyn, jos raskaaksi tuleminen ei ole katastrofi.

Ehkäis-aplikaatio kännykän näytöllä.

Älykännyköihin on tarjolla yhä useampia terveydenhoitoon – myös ehkäisyyn – liittyviä applikaatioita eli mobiilisovelluksia.

Naturalcyclesin ja Womanlogin kaltaisten ehkäisysovellusten ideana on kännykässä oleva kalenteri, johon merkitään mm. kuukautisten ajankohdat ja päivittäinen ruumiinlämpö. Annettujen tietojen perusteella sovellus kertoo varmojen päivien ajankohdan.

Ruotsissa huomiota on herättänyt sikäläinen Naturalcycles-sovellus, jota on sekä kiitelty että arvosteltu. 

Ruotsissa järjestettiin äskettäin tutkimus, johon osallistui kaikkiaan 4 000 Naturalcyclesin käyttäjää. Tutkimusaikana aikana käynnistyi 143 suunnittelematonta raskautta. Niistä kymmenen taustalla oli sovelluksen käyttövirhe.

Tutkijoiden mukaan huolellisesti käytettynä sovellus johtaisi vain 0,5 suunnittelemattomaan raskauteen sadan naisen joukossa vuoden aikana. Ehkäisypillereillä vastaava luku on 0,3 raskautta, joten ero ei ole kummoinenkaan.

Kaikki eivät kuitenkaan kykene sovelluksen vaatimaan huolellisuuteen, jonka takia tutkimuksessa selvitettiin myös tyypillisen käytön antamaa suojaa. Tulos oli, että seitsemän prosenttia Naturalcyclesin käyttäjistä tuli raskaaksi ensimmäisen vuoden aikana.

– Tutkimus osoittaa, että sovelluksen käyttöön motivoituneet pärjäävät sen kanssa, sanoo yksi tutkijoista, Karoliinisen instituutin gynekologian professori Kristina Gemzell-Danielsson Dagens Nyheter -lehdessä.

Ruotsalaistutkimus on julkaistu alan arvovaltaisessa European Journal of Contraception and Reproductive Health Care -tiedelehdessä. Sen rahoittamiseen ja kirjoittamiseen osallistuivat myös Naturalcyclesin perustajat.

Väestöliiton asiantuntija kehottaa varovaisuuteen

Väestöliiton asiantuntijalääkäri Miila Halosen mukaan tällaisten tutkimusten ongelmana on usein, että mukana ei ole kattavasti erilaisia naisia.

Halonen ei tunne ruotsalaistutkimusta, mutta sanoo, että ehkäisyyn käytettävien kännykkäsovellusten ja ehkäisytietokoneiden tutkimuksissa ei aina ole ollut edustavasti mukana naisia, jotka edustavat koko hedelmällistä ikää noin 13:sta yli 40:een.

Lisäksi naiset ovat yleensä olleet terveitä, hyväkuntoisia ja normaalipainoisia sekä sellaisia, jotka ovat huolellisia ja tarkkoja sovellusten tai tietokoneiden käyttäjiä. Tulokset ovat antaneet todellisuutta edullisemman kuvan tilanteesta.

Halosen mukaan sovellukset vaativat käyttäjältään huomattavaa tarkkuutta sekä säännöllistä kuukautiskiertoa. Naisella ei saa olla sairauksia, jotka vaikuttavat kuukautiskiertoon. Tällaisia ovat esimerkiksi kilpirauhassairaudet, diabetes ja keliakia.

Munasolun irtoamisen ajankohtaa heiluttavat myös esimerkiksi painonvaihtelut, stressi ja sairastelu ylipäätään, hän muistuttaa. 

Kannattaako sovelluksiin luottaa?

Asiantuntijalääkäri Halosen mukaan on eittämättä naisia, jotka haluavat käyttää tällaisia sovelluksia ja osaavat olla niiden kanssa tarkkoja.

– Väittäisin kuitenkin, että valtaosa tytöistä ja naisista on skeptisiä ja varovaisia – ihan perustellustikin, hän sanoo.

Halosen mielestä sovelluksia ensijaisena ehkäisykeinona voisi harkitakin, jos raskaus ei ole katastrofi. Teineille ja nuorille aikuisille, jotka eivät vielä halua perheellistyä, hän suosittee kuitenkin kaikkia muita menetelmiä.

Osa naisista kokee kännykkäsovelluksen vaihtoehdoksi hormoneihin perustuville ehkäisyvälineille. Halonen muistuttaa kuitenkin, että hyviä hormonittomiakin ehkäisymenetelmiä on olemassa, esimerkiksi kuparikierukka.  

– Jos nuori, ehkä alle parikymppinen, jättää ehkäisyn applikaation varaan, ottaa hän aika ison riskin. Näen siinä vaaran paikan. Aikuiset tuntevat kehoaan ja ovat ehkä vähän eri asia, sanoo Halonen.

Hän arvelee, että kiinnostus ehkäisysovelluksista kumpuaa myös pyrkimyksestä mahdollisimman luonnolliseen elämäntyyliin: halutaan lääkkeettömiä, kehoystävällisiä ehkäisymenetelmiä. Sama ilmiö näkyy myös kiinnostuksessa syömiseen ja harrastuksiin.

– Ehkä kyse on yleisestä elämänfilosofiasta, Halonen arvelee.

Hampaiden narskutus, jännityspäänsärky – purentakisko voi helpottaa elämää

Naksuvatko leukanivelesi, eikö suu aukea kunnolla? Asiantuntijan mukaan alle kymmenen prosenttia suomalaisista kärsii vaivoista, joihin apu löytyisi purennan korjaamisesta. Yksi apukeino on purentakisko.

Asiakas hammaslääkärin käsittelyssä.

Hammaslääkäri Teija Hillilän mukaan erilaiset viallisesta purennasta johtuvat kipu- ja jännitystilat voidaan korjata purentakiskon avulla.

Niitä ovat leukanivelen alueen erilaiset kivut,voi olla voimakasta naksumista, mihin liittyy kipua. Suun avauksessa voi olla ongelmia. Suu lukkiutuu niin, että sitä ei saa kunnolla auki.

– Purentakiskon avulla lihakset saadaan relaksoitumaan ja leukanivelen toiminta normalisoitumaan, niin että se pääsee palautumaan.

Kiskoa tarvitaan myös silloin, jos pureskelee voimakkaasti  ja narskuttelee hampaita ja niihin tulee voimakasta kulumista.

Hampaiden voimakkaasta yhtyeenpurennasta saattaa seurata voimakasta jännityspäänsärkyä. 

– Jännityspäänsärky saattaa aiheuttaa toisilla ihmisillä migreenin. Silloin tietysti sellaiset migreenistä kärsivät saavat avun purentakiskosta. Se relaksoi poskien lihaksia.

Teija Hillilä sanoo kuitenkin, että migreenipotilaille ei voi etukäteen luvata kiskon auttavan heidän migreeniinsä. Jotkut ovat kuitenkin saaneet siitä apua. Tutkimusten mukaan 7–9 prosenttia väestöstä kärsii sellaisesta vaivasta, johon tarvitsisi purennan hoitoa purentakiskolla.

Purentakisko on 2–4 millin paksuinen kovasta akryylistä tehty, urheilijan hammassuojaa muistuttava esine. Se naksautetaan kiinni  yleensä ylähampaisiin, se ja lähtee käyttäjän omin voimin pois.

Hammaslääkärin kautta kisko suuhun

Kun oireileva ihminen tule hammaslääkäriin, hänen kanssaan keskustellaan oireista ja tutkitaan purenta.

– Jos päädytään purentakiskoon, sitten hampaista otetaan jäljennökset, jotka lähetetään hammasteknikolle.

Hammaslääkäri sovittaa sitten kiskon potilaalle  ja opettaa sen käytön. Yleensä sitä pidetään pääasiassa öisin.

– Jos vaivat ovat kovin kovat, kiskoa voi alussa pitää myös päivisin. Silloin, kun ei tarvitse syödä, puhua tai olla ihmisten ilmoilla. Jos on kotona, sitä voi pitää päivälläkin.

Hillilän mukaan potilailla on muutamana ensimmäisenä iltana outo olo.

– Syljen eritys lisääntyy alussa, kun suu luulee, että sinne on tullut jotain outoa. Parina ensimmäisenä aamuna voi olla tyynykin märkänä, kun sylkeä on erittynyt paljon. Kyllä varsin nopeasti tottuu, jos on syynä kiputila, motivaatio tottua nopeasti on olemassa.

Hoidoista saadaan Hillilän mukaan hyviä tuloksia, sillä ihmiset ovat motivoituneita käyttämään purentakiskoja.

– Tosi harvoin käy niin, että käyttäjä ei sopeudu. Siinä tapauksessa vaihtoehdot riippuvat siitä, millainen vaiva on. Silloin kyseeseen tulevat purennan hionta tai oikomishoito, jotta saataisiin purenta tasaiseksi. Jos on kyse jostakin leukanivelen alueen voimakkaasta kivusta tai nivelen välilevy on vahingoittunut, voidaan miettiä jotakin leikkausta, sanoo hammaslääkäri Teija Hillilä.

Satojen psykiatristen potilaiden tulevaisuus yhä täysin auki Kellokosken lakkautuksen takia

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS päätti marraskuun alussa käynnistää valmistelut Tuusulan Kellokosken psykiatrisen sairaalan tiloista luopumiseksi. Toistaiseksi auki on muun muassa se minne Kellokoskella olevat oikeuspsykiatrian potilaat sijoitetaan. Vahvin vaihtoehto on Helsinki.

Kellokosken sairaala

Tuusulan Kellokoskella on edelleen yli 200 sairaalapaikkaa eri puolilta Uuttamaata tuleville potilaille. Noin puolet potilaista on sijoitettuina vaativimmille, tehostetun osastohoidon ja oikeuspsykiatrian osastoille. Sairaalassa toimii lakkautuspäätöksestä huolimatta edelleen myös nuoriso- ja vanhuspsykiatrian osastot.

Sata vuotta toiminut sairaala on remontin tarpeessa, eivätkä sen tilat enää vastaa nykyaikaisia vaatimuksia.

Kellokoskella pidetään maanantaina info-tilaisuus siitä, mitä muun muassa sairaalan henkilökunnan edustajista kasatut työryhmät ovat hahmotelleet toimintojen tulevaisuudesta.

Kellokosken lakkauttamisen voi nähdä myös alan kehitystyönä

Kellokosken tehostetun osastohoidon ja oikeuspsykiatrian yksikön ylilääkäri Allan Seppänen on työskennellyt Kellokoskella nyt noin vuoden ajan. Hän ei näe Kellokosken lakkauttamista ja alan kehitystyötä pelkästään negatiivisena asiana.

– Kellokosken fyysiset osastotilat ovat selvästi vanhentuneet ja tarvittaisiin esimerkiksi sellaiset osasto-olosuhteet, jossa olisi tarjota yhden hengen huoneet meidän vaikeasti oireileville potilaille. Hyvänä piirteenä ehdottomasti voi pitää kaunista, välitöntä ympäristöä missä Kellokosken sairaala sijaitsee.

Todennäköistä on Seppäsen mukaan se, että jos Kellokoski lakkaa olemasta, sairaalan oikeuspsykiatriset osastot siirtyvät potilaineen kokonaisuudessaan uuteen paikkaan, esimerkiksi Helsinkiin.

– Minun on vaikea kuvitella, että ne potilaat, jotka tällä hetkellä ovat yksikkömme hoidossa Kellokoskella, siirrettäisiin sellaisenaan Helsingin kaupungin palvelujärjestelmään, sillä se vaatisi merkittäviä lisäresursseja ja erityisosaamista. Luulen, että he jatkavat Hyksin puitteissa, mutta se, että missä nämä puitteet tulevat maantieteellisesti sijaitsemaan, se on tässä vaiheessa vielä avoin kysymys.

Myös henkilökunnan halu siirtyä töihin Tuusulasta Helsinkiin on vielä epävarmaa. Nähtäväksi jää jäävätkö alan ammattilaiset siirrossa matkalle, kuten kävi vaikeiden palovammojen hoidon muutossa Töölöstä Jorviin.

– En osaa ottaa lopullista kantaa siihen, kuinka moni olisi valmis siirtymään tai työmatkustamaan Kellokosken ympäristöstä Helsinkiin. Se olisi meidän yksikkömme toiminnan kannalta aikamoinen menetys, jos me ei voida pitää sitä henkilökuntaa joka meillä tällä hetkellä on.

Onko siellä sellaista osaamista, jota ei ihan joka kunnasta löydy?

– Ehdottomasti, Seppänen painottaa.

Kokonaisen oikeuspsykiatrisen yksikön siirtäminen kaupunkiympäristöön on sekin Suomessa uusi asia. Yksiköt ovat tähän asti sijainneet Suomessa kaukana maaseudulla. Muissa maissa niitä on jo pidemmän aikaa sijoitettu valvotusti myös kaupunkeihin. Seppänen on käynyt tutustumassa tällaiseen, toimivaan ratkaisuun muun muassa Britanniassa.

– Meille tulee koulutustapahtuman yhteydessä, myöhemmin syksyllä ulkomaisia asiantuntijoita, jotka auttavat meitä määrittelemään sen, mitkä ovat modernit oikeuspsykiatrisen hoidon standardit mitä tulee näihin fyysisiin puitteisiin.

Osastojen todennäköisin suunta on Helsinki

Kellokosken nykyisten toimintojen siirron suunta on todennäköisesti Helsinki. Helsingissä toimii jo nyt kaksi psykiatriaan erikoistunutta kampusta, HUSin kampus Kivelä-Hesperian aluella ja Helsingin kaupungin Auroran sairaalassa.

Kellokosken lakkautukseen ja potilaiden siirtymiseen kaupunkiympäristöön on jo valmistauduttu, vaikka uusien tilojen hankkimista tai rakentamista ei ole edes aloitettu.

– Me olemme sopineet HUSin kanssa, että siinä vaiheessa sitten, kun Kellokosken psykiatriset osastot suljetaan, niin me otamme tänne Helsingin kaupungin alueelle psykiatrisia potilaita nykyistä enemmän, toteaa Helsingin sosiaali- ja terveystoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty.

Kiveäkään uusien tilojen rakentamiseksi ei ole vielä käännetty eikä palvelujen tulevasta sijainnista tai edes tontista ole päätetty. Psykiatristen potilaiden huonon asuntotilanteen Helsingissä otti viimeksi marraskuussa esiin Sdp:n kaupunginvaltuutettu ja Kellokosken entinen ylilääkäri Ilkka Taipale.

Helsingissä kehitettävä sekä asumis- että kuntoutuspalveluita

Kellokosken sairaalassa on tällä hetkellä hoidettavana 50 helsinkiläistä. Ajan mittaan vaativankin potilasryhmän potilaat kuitenkin siirtyvät sairaalahoidosta Helsingin kaupungin avopalvelujen piiriin.

Helsingin avopalvelujen asuntojonossa on yli 200 ihmistä. Näistä osa on asuntopulan vuoksi potilaina Auroran sairaalassa.

– 30 prosenttia sairaalahoitopäivien kertymästä tulee asumisongelmien pohjalta, toteaa Helsingin kaupungin psykiatrian ylilääkäri Teemu Männynsalo.

Apulaiskaupunginjohtaja Räty haluaa katsoa suunnitelmissa nykyistä pidemmälle ja uskoa asumisongelmien ratkeavan. Kaiken kaikkiaan psykiatrian sairaalahoidon tarve on kymmenessä vuodessa Helsingissä vähentynyt. Tätä on edesauttanut muun muassa potilaiden hoitojen parempi seuranta.

– Tarvitaan ehdottomasti lisää erilaisia asumispalveluita ja vähemmän sairaalahoitoa. Tämä on juuri se rakennemuutos, mitä me olemme viimeisten vuosien aikana psykiatriassa toteuttaneet, Räty sanoo.

Ehkä suurin muutos Kellokoskelta Helsinkiin siirrossa on toiminnallisen kuntoutuksen perinteen puute kaupunkiympäristössä. Tämän myöntää myös Helsingin psykiatrian ylilääkäri Teemu Männynsalo.

– Siihen liittyy merkittävää kehittämisen tarvetta ja haasteita. Se on mielestäni psykiatrisen hoitojärjestelmän kannalta suurin helsinkiläispotilaiden haaste, jos Kellokosken sairaalan toiminnot loppuvat.

Dementia voi harvinaistua meilläkin – viisi vinkkiä muistisairauden pitämiseksi loitolla

Maailmanlaajuisesti muistisairaudet tulevat nykyisin maksamaan noin 818 miljardia ja vuonna 2030 ehkä jo kaksi biljoonaa euroa. Jos muistisairaudet olisivat valtio, olisi se tällä hetkellä maailman 18. suurin.

Vanhus istuu pyörätuolissa.

Dementia saattaa olla vältettävissä terveellisillä elämäntavoilla, ilmenee Britanniassa tehdystä tutkimuksesta.

Tutkijat yllättyivät, kun he havaitsivat, että dementiasta kärsiviä onkin nyt selvästi vähemmän kuin heitä 90-luvun alussa laskettiin olevan. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n asiantuntijalääkäri Tiia Ngandu muistuttaa, että myönteisestä kehityksestä huolimatta dementiaan sairastuvien määrä kasvaa väestön ikääntymisen myötä myös Britanniassa, vaikka kasvu onkin jäänyt ennakoitua pienemmäksi. 

Tarkkaa syytä Britannian oletettua pienemmille luvuille ei tiedetä, mutta tutkijat uskovat, että kyse voi olla elämäntavoista.

Suomessa ehkä samankaltainen kehitys

Myös Suomessa eletään terveellisemmin, tupakoidaan vähemmän ja koulutustasokin on noussut, joten voidaan hyvin olettaa, että meilläkin yhä harvempi sairastuu tulevaisuudessa dementiaan.

–  On ihan mahdollista, että tällaista positiivista kehitystä olisi Suomessakin, vaikka emme sitä täsmällisesti tiedäkään, sanoo Ngandu.

Kehitys on ollut erityisen selvää miehillä. Ngandun mukaan ei tarkkaan tiedetä, miksi näin on.

– Toki näiden verisuonisairauksien taakka on ollut Britanniassakin miehillä vähän suurempi. Varmaan osaltaan [kehityksen vaikuttaa] se, että näiden riskitekijöiden hoito on parantunut vuosien varrella.

Muistisairauksien hoito on hyvin kallista

Kyse ei ole pikkuasiasta, ei sairastuneen eikä hänen omaistensa kannalta, mutta entistä harvempien sairastumisella on myös tavattoman suuria taloudellisia vaikutuksia.

Ngandun mukaan muistisairaudet ovat kalliita, ja se johtuu siiitä, että loppuvaiheessa tarvitaan ympärivuorokautista hoivaa. Helsingin ja Espoon alueella tehty tuore arvio on, että vuosikustannukset sairauden toteamisen aikaan ovat 25 000 euroa, mutta neljän vuoden kuluttua jo 40 000 euroa.

Maailmanlaajuisesti muistisairaudet tulevat nykyisin maksamaan noin 818 miljardia. Vuonna 2030 summa olisi jo kaksi biljoonaa euroa. On myös arvioitu, että jos muistisairaudet olisivat valtio, olisi se tällä hetkellä maailman 18. suurin.

– On ennakoitu, että kustannustaso nousisi maailmanlaajuisesti ihan valtavaksi, mutta onhan tämä tosi iloinen asia, että se ei ehkä olekaan ihan niin iso taloudellinen haaste tulevaisuudessa kuin nyt ajatellaan.

Toistaiseksi muistisairauksiin ei ole mitään parantavaa hoitoa.

Koirien positiivinen vaikutus pyritään tuotteistamaan – "Tukikoira Sisu pelasti sen, mihin me ihmiset ei enää pystytty"

Parhaimmillaan eläin voi pelkällä olemassaolollaan sytyttää hiipuneen elämänilon. Näin teki chihuahua tukikoira Sisu, joka on auttanut kuopiolaista Kata Heinosta toipumaan anoreksiasta. Nyt Savossa halutaan aloittaa tukikoirien ammattimainen kasvatus.

Tukikoira-Sisu istuu ihmisen sylissä.

Puoli vuotta sitten Kata Heinosta ei huvittanut mennä kouluun, ruoka ei maistunut eikä kavereitakaan tehnyt mieli tavata. Lääkärit olivat jo nostaneet kädet pystyyn vaikean anoreksian edessä. Nopea käännös tapahtui, kun chihuahuapentu Sisu tepsutteli Heinosen kainaloon koiraostoksilla.

– Sisu auttaa vähän syömään, liikkumaan ja sosialisoitumaan. En voisi enää kuvitella elämää ilman Sisua. Se on elämäni yksi parhaimmista valinnoista, Kata Heinonen sanoo.

Sisu kulkee Heinosen mukana kaikkialle. Koiran kanssa on mukavampi olo tavata ihmisiä ja liikkua ulkona, sillä Sisuun voi luottaa. Samalla suloinen ja vikkelä koira ilostuttaa vastaantulijoita.

Katan äiti Katja Heinonen on vakuuttunut, että Sisu pelasti tyttären hengen.

– Sisu antoi Katalle elämänhalun takaisin ja pelasti sen, mihin me ihmiset ei enää pystytty, tiivistää Katja Heinonen.

Tukikoirasta valmis hyvinvointipaketti

Eläinten positiivinen vaikutus on yleisesti tiedossa, mutta nyt savolainen Tukikoirahanke pyrkii tuotteistamaan koirien antaman ilon. Tavoitteena on, että asiakas voisi tulevaisuudessa ostaa itselleen valmiiksi koulutetun tukikoiran.

Tukikoirat on tarkoitus kouluttaa kunkin asiakkaan tarpeiden mukaan. Koirat voisivat esimerkiksi lievittää vanhusten yksinäisyyttä ja kannustaa liikuntaan. Tällä hetkellä Tukikoirahanke etsii sopivia maaseutuyrittäjiä, jotka aloittaisivat tukikoirien koulutuksen ensi vuonna Pohjois- ja Etelä-Savon alueella.

– Kouluttajat huolehtivat koirien hyvinvoinnista koko niiden eliniän. Kouluttajilla täytyy olla erinomaisen hyvät tiedot koirien terveydestä, hoidosta ja käyttäytymisestä, painottaa Opaskoirakoulu Viiksen Heimo Nykänen.

Tukikoirilla  ei ole vielä virallista määritelmää, kuten näkövammaisten opaskoirilla tai liikuntarajoitteisten avustajakoirilla. Hankkeen projektipäällikkö Pekka Hynninen kertoo, että tukikoirille pyritään saamaan sertifikaatti yhteistyössä Kennelliiton kanssa.

Suunnitelmien mukaan valmiiksi koulutettuja liikuntakavereita voisi ostaa itselleen parin vuoden päästä. Koiran hintaa projektipäällikkö ei vielä uskalla arvioida.

– Olen tilannut jo tälläisen koiran itselleni. Kun miehen paras ystävä on tuo sohva, niin jospa se muuttuisi koiraksi itselläkin, sanoo Tukikoirahankkeen projektipäällikkö Pekka Hynninen.

Sisu ja Kata puhuvat yhteistä kieltä

Kata Heinonen koulutti Sisusta itse tukikoiran, joten suhde on aivan erityinen. Kaksikolla on jopa oma kieli, jota vain he kaksi ymmärtävät.

– Moni kysyy, mitä me oikein juttelemme. Se vain jotenkin tuli. Olemme ymmärtäneet toisiamme siitä lähtien, kun Sisu oli pentu, Kata Heinonen kuvailee voimaannuttavaa suhdetta.

Liettuassa etsitään laittomia viinapolttimoita armeijan lennokeilla – video

Liettuassa laittoman viinan tiputtaminen on erittäin yleistä, mikä näkyy myös katukuvassa. Poliisi on ottanut käyttöön nykyaikaiset laitteet viinanpolttajien löytämiseksi.

Uutisvideot: Liettua etsii viinapolttimoita lennokeilla

Liettuan viranomaiset ovat ottaneet käyttöön armeijan lennokit etsiessään laittomia viinapolttimoita.

Laiton alkoholin valmistus ja alkoholismi ovat Liettuassa suuri ongelma. Liettualaisten arvioidaan juovan keskimäärin 14 litraa puhdasta alkoholia vuodessa, mikä on EU-maiden suurin määrä.

Viime vuonna Liettuan poliisi aloitti tutkimukset 500 laittomasta viinapolttimosta, eli laiton viinanvalmistus kuormittaa maan poliisivoimia.

Lämpökameroilla varustetut lennokit säästävät huomattavan paljon poliisin resursseja.

– Lennokki tutkii puolessa tunnissa alueen, mikä joukolta poliisimiehiä veisi koko päivän, sanoo Liettuan apulaispoliisipäällikkö Edvardas Sileris.

Jo testilennoilla koneet löysivät laittoman viinapolttimon Rudininkain suoalueelta pääakaupungin Vilnan läheltä.

Olut yllättää jälleen – ohrajuomasta löytyi uusia terveyteen vaikuttavia yhdisteitä

Tuhansia vuosia vanha juoma, olut, paljastaa edelleen uusia salaisuuksiaan. Luonnonvarakeskuksen Jokioisten yksikössä on löydetty oluesta, sen maltaasta, vähän tutkittuja fenoleita, hordatiineja. Hordatiineilla on todettu olevan fysiologisia vaikutuksia.

Beer in a stemmed glass on a bar.

Jo aiemmin on selvitetty oluen eri aineiden, muun muassa fenoleiden, vaikuttavan myönteisesti kohtuullisen oluen nauttijan terveyteen. Fenoleja on muun muassa humalassa. Luonnonvarakeskuksen tutkijat etsivät fenoleita oluen toisesta tärkeästä raaka-aineesta ohramaltaasta ja löysivät hordatiinit.

– Emme voi väittää, että hordatiinit olisivat suoraan terveyteen myönteisesti vaikuttavia, toppuuttelee vanhempi tutkija Juha-Matti Pihlava.

– Meillä ei ole tutkimuksia asiasta. Aiemmin on tosin useissa tutkimuksissa todettu fenoleilla olevan myönteisiä terveysvaikutuksia, mutta olut on hyvin monitahoinen seos, joten emme voi sanoa, että juuri tämä tai tuo aine aiheuttaa terveysvaikutukset.

Pitoisuudet vaihtelevat

Luonnonvarakeskus tutki hordatiineja eri oluttyypeissä, kuten lagereissa, ale-oluissa, vehnäoluissa, stouteissa ja porttereissa. Tutkimuksen perusteella hordatiinien pitoisuudet vaihtelivat nollasta 19 milligrammaan litrassa.

– Teimme kokeet sokkoina siten, että emme tienneet, missä olutmerkissä on eniten hordatiineja. Emme halunneet, että olutvalmistajat voisivat kilpailla fenolipitoisuudella. Sen voin yleisesti kuitenkin sanoa, että mitä enemmän alkoholia, sitä enemmän hordatiinia. Hyvät arvot sai esimerkiksi perinnejuoma sahti, kertoo Juha-Matti Pihlava.

– Toisaalta tutkimuksen eräs yllätys oli se, että myös alkoholittomissa ja vähän alkoholia sisältävissä oluissa löytyi hordatiineja, parhaimmillaan jopa kahdeksan milligrammaa litrassa, korostaa Pihlava. 

Dementiatapausten määrä vähentynyt – Tautia voidaan luultavasti myös torjua

Miesten entistä terveellisemmät elintavat saattavat olla suurin selittävä tekijä dementian vähenemiselle.

Dementiasta kärsivä vanhus pelaa peliä hoitajan kanssa. Kuva ylhäältä.

Britanniassa tehdyn selvityksen mukaan dementiaa sairastavien ikäihmisten määrä on pudonnut viidenneksen viimeisen 20 vuoden aikana.

Luvut perustuvat 1990-luvun alkupuoliskolla tehdyn tutkimuksen pohjalta laskettuihin arvioihin dementiatapausten määrästä. Nyt lasketaan, että joka vuosi noin 210 000 brittiä sairastuu dementiaan, kun 90-luvulla määräksi arvioitiin 250 000. 

Tutkimuksen mukaan suuriin selitys myönteiselle kehitykselle on, että miehet tupakoivat vähemmän ja elävät muutenkin terveellisemmin kuin ennen. Tutkimuksesta kerrotaan Cambridgen yliopiston sivuilla.

Tupakoinnin llisäksi muita mahdollisia syitä ovat muun muassa alhaisempi verenpaine, kolesterolilääke statiinin käytön lisääntyminen ja koulutustason nousu, sanoo professori Carol Brayne Cambridgen yliopistosta.

– Fyysinen terveys ja aivojen terveys ovat selvästi sidoksissa toisiinsa, Brayne korostaa.

Miehillä muutos oli selvä kaikissa ikäluokissa, mutta naisilla dementiatapaukset jopa lisääntyivät hieman 80–84-vuotiailla. Muissa ikäluokissa ne vähenivät hieman.

Naisten osuus sairastuneista on nykyisin noin kaksi kertaa suurempi kuin miesten lähinnä siksi, että he elävät pidempään. Se, että myönteinen kehitys koskee lähinnä miehiä, voi Braynen mukaan selittyä sillä, että naiset ovat jo aiemmin yltäneet saavutettavissa oleviin tuloksiin.

Dementiaa voidaan torjua – ongelmia riittää kuitenkin

Tutkijoiden mukaan uusi tieto saattaa hyvinkin merkitä, että dementia on usein torjuttavissa elintavan muutoksilla ja koulutustasoa nostamalla. Dementia ei ehkä olekaan kansanterveydellinen "tsunami", jollaiseksi se on aiemmin tulkittu.

Britannian Alzheimer-järjestön mukaan uudet lukemat ovat rohkaisevia, mutta eivät muuta sitä tosiasiaa, että joka vuosi todetaan 200 000 uutta dementiatapausta.

Professori Brayne puolestaan muistuttaa, että vaikka edistystä on tapahtunut Euroopassa ja monissa muissa maissa niin maailmanlaajuisesti ongelma ei ole poistumassa. Siihen vaikuttavat hänen mukaansa puutteellinen koulutus, lapsuuden aliravitsemus sekä epätasa-arvo maiden sisällä ja eri maiden kesken.

Yle Uutiset jatkaa aiheen käsittelyä myöhemmin tänään netissä, radiossa ja tv:ssä. Kysymme asiantuntijalta, väheneekö dementia Suomessa samalla tavoin kuin Britanniassa.

Koulukiusatun koskettava runo auttoi pukemaan tunteita sanoiksi – "Teidän ansiosta inhosin itseäin"

Kun sanat eivät tunnu tulevan, kynä voi auttaa. Psykoterapeutin mukaan kirjoittaminen voi auttaa koulukiusattua sanoittamaan tunteitaan ja purkamaan kokemuksiaan. Pelkkä päiväkirjaan avautuminen saattaa kuitenkin johtaa ahdistuksen möykyttymiseen: parempi olisi rohkaistua puhumaan, vaikka puhuminen pelottaisikin.

Nuori katsoo kännykkäänsä ikkunan edustalla.

Miksi minua silloin kiusasitte

pahaa todella teitte

te elämäni käänsitte alaspäin

teidän ansiosta inhosin itseäin

itsetuntoni mureni ja sydämmeeni sattui

sen maahan poljitte ja päälle syljitte

minä itkin itseni uneen

Koulukiusattu nuori nainen kirjoitti runon 20-vuotiaana purkaakseen tuntojaan 5.-7.-luokilla tapahtuneesta koulukiusaamisesta. Hän ei kertonut kiusaamisesta tuolloin kenellekään. Hän koki, ettei hänellä ollut tapahtumien aikaan sanoja, joilla ilmaista, että häntä kiusataan. Sanat tulivat vasta vuosia myöhemmin ja purkautuivat runoiksi.

Elämänkaarikirjoittamisen kouluttaja, kirjailija ja psykoterapeutti Pepi Reinikainen kertoo, että kirjoittaminen voisi auttaa kiusattua nuorta. Jos nuori ei pysty itse kertomaan kiusaamisesta kenellekään, Reinikainen pohtisi asiaa kysymysten kautta.

– Mielestäni hänen pitäisi kysyä itseltään, että mikä on syy, miksi hän ei pysty kertomaan?

Reinikainen neuvoo kiusattua miettimään, mikä kertomisessa pelottaa.

– Onko huonoja kokemuksia siitä, että avautuu asiasta opettajalle, vanhemmille tai terveydenhoitajalle? Kokeeko ihminen sen häpeällisenä? Kokeeko hän, että on niin noloa, kun ei pysty itse hoitamaan asiaa? Onko siinä pelko, että jos asiaa lähtee avaamaan, niin tilanne pahenee?

Jättäkää kiusaajat kiusaaminen tähän

menkää toisen asemaan edes vähän

ette saa ketään kaltoin kohdella

yksikin paha sana tai lyönti toista satuttaa

Rakas päiväkirja

Nuori voi myös kirjoittaen purkaa kiusaamisen aiheuttamia tuntoja, esimerkiksi päiväkirjaan. Päiväkirjan kirjoittaminen saattaa vahvistaa ihmisen käsitystä omasta itsestä ja voi olla itsetuntemuksen lähde, sanoo Reinikainen.

– Siten oppii sanoittamaan, miltä mikäkin tuntuu. Mutta jos kirjoitat koko ajan pelkkään päiväkirjaan etkä näytä sitä kenellekään, niin se asia tuppaa möykyttymään. Päiväkirjassa on päivästä toiseen sitä ahdistusta, eikä näytä mitään valoa olevan tunnelin päässä. Jollakin tavalla se auttaa, mutta pitäisi rohkaistua jakamaan kokemusta myös jonkun kanssa.

Jos oikein silloin oisin toiminut

olisin jollekkin kaikesta kertonut

hommaan oisi voitu puuttua

olisi kiusaajien käytös voinut muuttua

muistakaa siis vaatia apua

täytyy kiusaajille saada kuria

Jos nuori ei pysty puhumalla kertomaan kiusaamisesta, on myös muita keinoja ilmaista, että häntä kiusataan.

– Akuutissa kiusaamistilanteessa jonkinlainen kirjoittamisryhmä, jossa on muita ihmisiä, voisi auttaa enemmän. Korostan, että sellaiset "kiusattujen kirjoitusryhmät" eivät välttämättä toimi, koska niissä pyöritään ainoastaan tämän ahdistavan asian ympärillä.

Reinikaisen mukaan mikä tahansa luovan kirjoittamisen ryhmä, runoryhmä tai vaikka räppiryhmä voisi auttaa. Ryhmässä oppii olemaan toisten kanssa, sietämään kaikenlaisia asioita ja sanomaan omat tunteensa.

– Ryhmä, jossa tehdään muut asiat keskiössä eikä se kiusaaminen. Kiusaaminen tulisi esille, mutta ei pyöritä koko ajan siinä hankalassa asiassa.

– Vähän sellainen siedätystoiminta erilaisissa taide- tai muissa piireissä. Mielellään muiden ihmisten kanssa, ettei ihminen jää yksikseen miettimään asioita. Eli olisi kontakteja muihin ihmisiin ja tulisi semmoista peiliä, että miten muut ajattelevat, sanoo Reinikainen.

Rumaksi haukuit minua ja minä silloin uskoin sinua

meni kauan ennen kuin siitä yli pääsin

onneksi tuli ihmisiä jotka mut pinnalle pelasti

he saivat uskomaan et arvokas olen

vaan en ruma ollenkaan

Kirjoittamisryhmä vahvistaa itsetuntoa

Ryhmä, hengenheimolaisten kohtaaminen, voi myös vahvistaa kiusatun itsetuntoa, mikä on kiusaamistilanteissa tärkeää. Itsetuntemus lisääntyy kirjoittamalla, lukemalla ja olemalla ihmisten parissa.

Reinikainen suosittelee omaan tilanteeseensa käpertynyttä myös kuuntelemaan, mitä toisille ihmisille kuuluu, mitä he todella ajattelevat.

– Itsetuntohan pyrkii menemään maanrakoon kiusatulla. Kiusatun täytyy tavalla tai toisella vahvistaa omana itsenään olemista, omaa itsetuntoaan. Välillä täytyy pyrkiä hakemaan ammattiapua, ja keskustelemaan, että mikä tämä juttu on? Että joku sanoittaisi hänelle sen tilanteen, miksi tämmöinen tilanne on? Miksi minua kiusataan?

Oman itsen ymmärtämiseen ja arvostamiseen kannattaa satsata. Yksin ei pidä jäädä.

– Mutta ymmärrän, että liikkeelle lähtö on pelottava!

Kiusaaja sulla ei ole mitään oikeutta toista haukkua, lyödä eikä potkia

sinä kavereittes kanssa mulle nauroitte ja mua haukuitte

se teille vain hupia oli

ja minä itkin itseni uneen

Runon kirjoittaja kertoo pystyneensä kirjoittamisen kautta käsittelemään kiusaamista ja muitakin elämänsä tapahtumia, kuten yksinäisyyttä. Nuorempana omista asioista puhuminen oli vaikeaa, ja niitä oli helpompi panna paperille. Iän kartuttua myös kertominen on helpottunut.

Nykyään runon kirjoittanut nuori nainen ajattelee, että aika koulukiusattuna oli vaikeaa, mutta se teki hänestä vahvemman kestämään vastoinkäymisiä.

Jutun kirjoittaja Päivi Sohlman toimi työkokeilussa Yle Hämeenlinnan toimituksessa.

THL:n tilasto: Aivokuumetta aiheuttava TBE-virus tarttuu useimmin paraislaiseen

Paraisilla havaitaan punkkien levittämää TBE-virusta väkilukuun suhteutettuna eniten Suomessa. THL:n tuoreet tilastot osoittavat, että Paraisilla virustartuntoja on vuosittain 100 000 asukasta kohden lähes 25.

Koirasta irroitettu punkki pinsettien vieressä.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos on kartoittanut TBE:n eli puutiaisaivotulehduksen riskialueita. Tuoreimmat tilastot ovat vuosilta 2011–2015.

Paraisilla virustartuntoja on 100 000 asukasta kohden 24,5. Esimerkiksi Turussa vastaava suhdeluku on 1,8  ja Kaarinassa 1,3.

TBE-tapausten määrä kasvaa koko ajan Paraisilla. Ennen vuotta 2012 tartuntoja oli THL:n mukaan 100 000 kaupunkilaista kohden noin 17.

Punkkien aiheuttama TBE eli puutiaisaivotulehdus ja borrelioosi ovat lisääntyneet koko Suomessa voimakkaasti viime vuosina, ja TBE-virusta on alkanut esiintyä uusilla alueilla.

Kelan johtaja vapauttaisi apteekkien kilpailun – "Posti leikkaa jo nurmikoita, eiköhän se vie kohta lääkkeitäkin"

Apteekkarit karsastavat ajatusta lääkemyynnistä terveyskioskeissa tai lääkäriasemilla, koska neuvonta lääkkeiden oikeanlaiseen käyttöön on nyt apteekeissa.

Liisa Hyssälä ja Merja Hirvonen.

Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Liisa Hyssälä on esittänyt apteekkialan avaamista kilpailulle. Ylen aamu-tv:ssä Hyssälä jatkoi ehdotuksensa perustelua. Hän haluaisi lääkemyynnin apteekkien lisäksi lääkäriasemille, sairaaloille ja terveyskioskeille.

– Olisiko mahdollista vapauttaa alaa niin, että esimerkiksi nuoret valmistuvat proviisorit voisivat yrittäjäriskillä perustaa apteekin, kuten nuoret lääkärit yksityisaseman? Minusta se olisi tätä päivää.

Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen ei usko, että kilpailuttaminen auttaisi ylläpitämään apteekkien maanlaajuista verkostoa. Hirvonen korostaa, että apteekeilla on tärkeä neuvojan rooli: suomalaisten on osattava käyttää lääkkeitään oikein. Kuinka tämä palvelu säilyisi, jos lääkkeiden myynti hajautuisi jopa markeitteihin saakka, Hirvonen pohtii.

Hyssälä ei pelkää asiantuntijoiden loppuvan kesken, koska "koulutettuina on yli 2 000 proviisoria". Syrjäseutujen lääkehuollon Hyssälä uskoo hoituvan - viimeistään lakivelvoitteiden avulla.

– Jo nyt [lääke]asioita on hoidettu autoilla ja verkon kautta. Posti leikkaa jo ruohoa, niin eiköhän se vie kohta lääkkeitäkin.

Suomalaiset hoitavat allergioitaan monin tavoin – tieteellisesti tutkitut hoitokeinot toistaiseksi tehokkaimpia

Allergia- ja Astmaliiton neuvoja: "En kavahda vaihtoehtohoitoja, mutta niiden hyödystä ei ole tutkittua näyttöä".

paju kukkii

Astmaneuvoja Marjo Tähtinen Allergia- ja astmaliitosta kehottaa allergisista oireista kärsiviä keskittymään ensisijaisesti lääkehoitoon.

– Ensimmäisenä vaihtoehtona suosittelen lääkehoitoa oireista kärsiville. Toinen hyvä vaihtoehto on siedätyshoito ja lisäksi lääkkeettömät apukeinot, Tähtinen sanoo.

– En kavahda vaihtoehtohoitoja, mutta niiden hyödystä ei ole tutkittua näyttöä, Tähtinen muistuttaa.

Tähtinen sanoo, että erityisesti antihistamiini tehoaa hyvin allergisiin oireisiin.

– Antihistamiini on siksikin hyvä lääke, että sen käytön voi aloittaa juuri sillä hetkellä, kun oireet tulevat.

– Siedätyshoidosta kannattaa keskustella lääkärin kanssa jo syksyllä, hyvissä ajoin ennen kevään siitepölykauden alkua, Tähtinen opastaa.

Vaihtoehtohoidoista ei mielellään kerrota

Oulun Seudun Allergia- ja Astmayhdistyksen puheenjohtaja Marja-Leena Huoviala sanoo, että niin sanottuja vaihtoehtohoitoja tai siedätyshoitoja käytetään Oulunkin seudulla paljon.

– Meihin yhteydessä olevat henkilöt eivät tahdo niistä kuitenkaan herkästi puhua, Huoviala sanoo.

– Suomen kansa on käyttänyt monia erilaisia luonnonaineita hoitoaineina. Mielestäni olennaista on se, että tiedämme mitä aineet sisältävät ja miten vaikuttavat. Olen itse koululääketieteen edustaja, Huoviala toteaa.

Allergia- ja astmaliiton tietojen mukaan 30 - 70 prosenttia Suomen allergisista kertoo kokeilleensa hoitona esimerkiksi akupunktiota, kuppausta, kiropraktiikkaa tai homeopatiaa.

Liiton mukaan vaihtoehtohoitojen, antioksidanttien ja muiden hivenaineiden tehoa astman, allergian ja atooppisen ekseeman hoidossa ei ole tieteellisesti todistettu.

Koko luokka kerralla hammashoitoon – odottaessa käydään koulua

Keski-Pohjanmaalla Perhonjokilaaksossa on kokeiltu syksystä lähtien erikoista hammashoidon tehostamista. Koululaisten hampaat hoidetaan nykyään opetuksen ohessa. Kokeilu juontaa viime syksyyn, kun kolmen kunnan hammashoito keskitettiin yhteen kuntaan. Samalla päätettiin tuoda hammashoitolaan kerralla kokonainen luokka ja sen opettaja. Pelkän odottamisen sijaan koululaiset opiskelevat, tekevät kokeita tai tehtäviä.

Köyhäjoen koululaiset oppitunnilla Tunkkarin hammaslääkäriasemalla.

Kaustisen Köyhäjoen koulun viides- ja kuudesluokkalaisilla on hampaidenhuoltopäivä. Mukana repuissa ovat matematiikan ja englannin kirjat, sillä yhdentoista koululaisen hampaiden hoidossa vierähtää pari tuntia. Koululaiset eivät pistä pahakseen erilaista koulupäivää.

– On tää toisaalta ihan hyvä. Ei tarvi tehdä niin paljoa tehtäviä, nauraa viidesluokkalainen Eemeli Kurikka.

– Kyllä tässä ehtii odotellessa tehdä kouluhommiakin, mutta ehtii myös jännittää hammaslääkärille menoa. Helpottaako jännitystä ollenkaan se, että kaverit on mukana?  Ei oikeastaan, hymyilee vienosti kuudesluokkalainen Henna Kykyri.

Mukana on myös kolmasluokkalainen Esa Koskinen.

– Kivempi tämä on kuin tavallinen päivä, kun saa olla pois koulusta. Ei mulla muuta selitystä oikein ole, hän pohtii. Pystyykö täällä tekemään kouluhommia? No ehkä vähän huonommin kuin koulussa, kun täällä kuitenkin tapahtuu koko ajan kaikkea.

Tehokasta hammashoitoa

Viime syksystä lähtien Perhonjokilaakson kolmen kunnan hammashoito keskitettiin yhteen paikkaan, Vetelin Tunkkarille. Silloin syntyi ajatus, että hammashoitolaan kuljetettaisiin kerralla kokonaisia luokkia opettajiensa kanssa.

– Mietittiin tällaista tehokasta ja taloudellista ratkaisua: otetaan koko luokka kerralla tänne tarkastukseen, opettaja on mukana valvomassa, oppilaat saavat opetusta ja hammashoitolassa voidaan tehostaa työskentelyä. Meillä on tilat ja henkilöstö 100-prosenttisesti käytössä silloin, kun luokka on täällä, kertoo suuhygienisti ja Perhonjokilaakson vastuuyksikköjohtaja Paula Varila.

Käytäntö säästää kuljetuskustannuksia ja hammashoitolan työ on tehostunut; tyhjäkäynti on vähentynyt ja peruutusaikoja voidaan hyödyntää joustavammin. Myös koulut ovat olleet tyytyväisiä, vaikka moni suhtautui aluksi asiaan epäillen.

Suurin kerralla hoidettu koululuokka on ollut 20 oppilaan kokoinen. Juuri mitään häiriöitä ei ole ollutm ja käytävillä on säilynyt rauha.

– Se on ollut meistä just tosi ihanaa, että kun opettaja on mukana, oppilaat tekevät koulutöitä. Viime viikolla he esimerkiksi tekivät kokeita. Se on varmaan samanlainen rauha kuin on koulussakin. Mun mielestä ei ole ollut mitään ongelmia, kehuu Paula Varila koululaisia.

Toistakymmentä suuta kahdessa tunnissa

Kun iso ryhmä koululaisia tulee hammashoitoon, jaetaan urakka kaikkien hammaslääkäreiden ja suuhygienistin kesken. Kaikki hoitavat samaa luokkaa, ja näin urakasta selvitään melko rivakasti, Varila kertoo.

– Työnjako on hirvittävän tärkeässä osassa, ja on kiva, että meillä pelittää hyvin se, että kaikki tietävät, mitä toinen kollega voi tehdä. Silloin työ sujuu ja työssä on tavallaan sitä imua. Kaikki kokevat, että oma työ on tärkeää, kun toimitaan tiimissä.

Ainakaan suuhygienisti Paula Varila ei koe, että hampaidenhoito liukuhihnalta olisi lisännyt kiirettä kohtuuttomasti – oikeastaan se on hauskaa vaihtelua.

– Onhan se kiva, kun työssä on sitä säpinää. Tulee tehtyä paljon enemmän, kun tietää justiin, mitä tekee. Sellaisena löysänä päivänä, kun tulee paljon peruutuksia, tuntuu, että tuleeko tehtyä oikein mitään. Tällaiset päivät ovat mun mielestä tosi kivoja, Varila sanoo.

Ykköstyypin diabeteksen viimeinen syy selvisi, virittää toivoa tehokkaasta hoidosta

Tutkijat ovat pitkään jäljittäneet täyttä kuvaa siitä, miten diabeetikon oma puolustusjärjestelmä estää insuliinin tuotannon. Suomalaistutkijan mukaan uusin tutkimus on mielenkiintoinen mutta ei mullistava.

Vauvasta otetaan verikoe.

Brittitutkijat kertovat löytäneensä ykköstyypin diabeteksen viimeisen autoantigeenin, joka on pakoillut tutkijoita pitkään.

Diabeteksessa ihmisen oma immuunisysteemi käy hänen haimansa kimppuun ja tuhoaa sen insuliinia tuottavia soluja. Ihminen ei pysty elämään ilman veren glukoosi- eli sokeripitoisuutta säätelevää insuliinia.

Neljä immuniteettireaktion aiheuttavaa autoantigeeniä on tunnettu ennestään, viidettä on osattu kutsua vain ”glimaksi”. Nyt se on tunnistettu solukalvon proteiiniperheeseen kuuluvaksi molekyyliksi, tetraspaniini-7:ksi. Tutkimus on julkaistu Yhdysvaltain diabetesjärjestön Diabetes-lehdessä.

Tutkimusta johtanut Michael Christie kertoo Lincolnin yliopiston verkkosivulla, että gliman piilottelu tutkijoilta on haitannut diabetestestien kehittämistä. Christien tutkimusryhmään kuulunut Kerry McLaughlin jatkaa tetraspaniini-7:n tutkimusta Oxfordin yliopistossa muun muassa juuri testauksen tehostamiseksi.

Immuunijärjestelmä on ärhäkkä

Ykköstyypin diabetesta sairastaa kymmenesosa diabetespotilaista. Tavallisin se on lapsilla. Pohjoismaissa ja etenkin Suomessa sitä esiintyy eniten koko maailmassa. Hoitamattomana se johtaa kuolemaan.

Diabeteksen syiden palapelin täydellistyminen antaa toivoa uusista hoitokeinoista, mutta helppoa se ei sittenkään ole, Christie sanoo Britannian yleisradioyhtiön BBC:n sivulla.

– Kun immuunijärjestelmä on päättänyt hankkiutua jostakin asiasta eroon, järjestelmää on hyvin vaikea pysäyttää. Niinpä diabeteksen torjuminen on osoittautunut hankalaksi.

Hoitokeino vaatisi immuunijärjestelmän reaktion estämistä tavalla, joka ei altista potilasta tulehduksille.

– Ymmärrämme tautia kuitenkin yhä paremmin, joten olen paljon toiveikkaampi hoitokeinon löytymisen suhteen kun vaikka vain viisi vuotta sitten, Christie sanoo.

Suomalaistutkija ei usko ennustettavuuden lisääntyvän

– Tämä on mielenkiintoinen, mutta varsin alustava työ uudesta diabetesautoantigeenista, kommentoi Helsingin yliopiston diabetestutkija Mikael Knip Ylelle.

Kolmella nykyisistä autovasta-aineista voidaan tunnistaa 98 prosenttia diabeetikoista Suomessa, joten näillä uusilla autovasta-aineilla tuskin voidaan lisätä diabeteksen ennustettavuutta, Helsingin yliopistossa työskentelevä Knip sanoo.   

– Tulosten mukaan 35–43 prosentilla tyypin 1 diabeetikoista muodostuu autovasta-aineita tetraspaniini-7:lle, joka esiintyy keskushermostossa, keuhkoissa ja haiman saarekkeissa. Autovasta-ainepositiivisten osuus on selvästi matalampi kuin parilla muulla autoantigeenilla, Knip perustelee kantaansa.

Kuka myrkyttää koiria ja rustaa työpaikan nimettömät raivolaput? Sosiaalipsykologi profiloi kiusaajan

Millainen ihminen raahaa puunrunkoja polulle muiden kiusaksi? Tai kaataa öljyä liukumäkeen ja viskelee koirille myrkkysyöttejä puistoon. Sosiaalipsykologin mukaan katkeruus, viha ja turhautuminen purkautuvat joillakin ihmisillä tuhoisana toimintana.

Nimetön lappu työpaikan vessassa.

Hiekkaa hiihtoladuille heittävä tai puunrunkoja maastopyöräilijöiden poluille rahtaava ihminen on todennäköisesti taipuvainen passiivis-aggressiiviseen käyttäytymiseen. Tätä mieltä on tietokirjailija, sosiaalipsykologi Janne Viljamaa, joka luennoi muun muassa työpaikkakiusaamisesta ja lasten kasvatusongelmista.

Suora ja epäsuora aggressio ilmenevät eri tavoin. Viljamaan mukaan vakavaa uhkaa aiheuttava kiusantekijä on usein passiivis-aggressivinen kostaja -tyyppi, joka kokee jäävänsä vähemmälle kuin muut. Hän kokee tulevansa sivuutetuksi.

– Ikävä kyllä tulee mieleen, että tässä on jotain suomalaista. Ihminen haluaa kostaa, mutta puuttuu rohkeus toimia. Hän ei uskalla sanoa asioita suoraan ja tekee siksi kiusaa nimettömästi, pohtii Janne Viljamaa.

Passiivis-aggressivisuuteen taipuvainen ihminen haluaa sosiaalipsykologin mukaan oikeutuksen, mutta pelkää konfliktia. Kosto ja selän takana juoniminen ovat tyypillinen tapa toimia.

– Samantyyppinen ihminen jättää vihaisia lappuja työpaikan täpötäyden tiskikoneen lähelle tai kerrostalon rappukäytävään.

Ihminen ehkä kokee, että toiset ovat kohdelleet häntä ylimielisesti, esimerkiksi valtaamalla rauhallisen metsäpolun maastopyöräilyyn.

– Hän haluaa kostaa tyypille, joka on vienyt häneltä jotain. Tämä on hänen tapansa päästä tasoihin ilman, että joutuu suoriin ristiriitoihin toisten kanssa.

Eikö kostaja tajua aiheuttavansa vaaratilanteen?

Jos pojankoltiaiset sotkevat lasten leikkikentän, he eivät ehkä ymmärrä, että liukumäen päähän asetetut lasinpalat voivat aiheuttaa lapsille vammoja.

Viljamaan mukaan esimerkiksi ison puunrungon toistuvasti samaan paikkaan jyrkän mäen alle raahaava aikuinen ihminen sen sijaan tajuaa, että siihen törmäävä pyöräilijä voi satuttaa itsensä pahasti.

– Voihan olla, että hän on vähän yksinkertainen eikä täysin ymmärrä tekonsa seurauksia, mutta normaali aikuinen kyllä tajuaa syy–seuraussuhteet.

Viljamaa toteaa, että ihminen saattaa hyvinkin tiedostaa täysin, mitä tekee. Hän voi olla yksinkertaisesti paha, sadisti. Yleensä kiusanteko ja kiusaaminen liittyvät jollain lailla sadismiin.

Ihminen haluaa tuottaa ikävää toisille.

Vihan kierteen voi katkaista

Ihmisten turhautumien syyt ovat moninaiset, luettelee sosiaalipsykologi. Yksi vihaa koiria, toinen naapurin mankelin ääntä, kolmas pihalla iloisesti leikkiviä lapsia. 

Tuhoisasta käyttäytymisestä voi pyristellä irti, mutta joillekin ihmisille se on persoonallisuuden vuoksi työlästä. He ovat niin sanottuja puskasta huutelijoita.

– Lähestyjä on rohkea ja reipas ihmistyyppi, joka ottaa asian suoraan esille ja kertoo mielipiteensä. Välttäjä puolestaan haluaa välttää konfliktin ja ilmaisee tuntemuksensa selän takana, usein nimettömästi. Esimerkiksi nimettömällä lapulla tai raivoisalla purkauksella sosiaalisessa mediassa.

Asioiden käsittelyä uudella tavalla ja ihmisten kohtaamista voi opetella. Epävarmatkin ihmiset täytyisi jollain keinolla saada samaan pöytään muiden kanssa sopimaan asioista.

Sosiaalisessa mediassa raivoava ihminen kokee usein, että häntä ei ole edes kutsuttu muiden kanssa samaan pöytään. Viha tarvitsee purkautumiskanavan ja hän löytää sen nimettömästä nettikirjoittelusta.

Raivo ei ole sosiaalipsykologin mielestä oikea tapa ratkaista asiaa.

– Toisen haukkuminen ja kiusanteko on aika lapsellista ja naurettavaa, toteaa aggressiosta ja narsismista kirjoittanut Viljamaa.

Mikä ajaa sanoista tekoihin?

Useimmilla ihmisillä viha ei koskaan konkretisoidu teoiksi vaan jää ajatusten tasolle. Psykologiassa sanotaan, että kaikilla on joskus aggressivisia ajatuksia ja jopa kostofantasioita. Se on Viljamaan mukaan ihan tervettä.

Terveellä ihmisellä on kuitenkin pidikkeet, jotka pysäyttävät hänet ennen kuin vihaiset ajatukset purkautuvat tuhoisiksi teoiksi.

– Mielessään voi ajatella mitä tahansa. Mutta jos ihminen on psyykkisesti epätasapainoinen, turhautunut, yksinäinen, onneton ja hän tuntee jääneensä vähemmälle, silloin hän ehkä haluaa toteuttaa kostonsa.

Janne Viljamaan mukaan ihminen, joka siirtyy vihaisista ajatuksista tuhoisien tekojen puolelle kärsii mielenterveydellisistä ongelmista.

– Terve ihminen ei toimi tällä tavalla.

Trendikästä superfoodia vai ihan vain ravintotiheää ruokaa?

Ruoka-asiantuntija haluaa puhua raaka-aineista niiden omilla nimillään, sillä hän pitää superruokaa lähinnä markkinointiterminä. Lähellä tuotetut ja ravintotiheät raaka-aineet ovat pääosassa maa- ja kotitalousnaisten superruokakurssilla.

Nainen kuorii punajuurta.

Paistetun sipulin tuoksu täyttää huoneen. Korviin kantautuu kokkailun ääniä, kun keittiössä raastetaan punajuurta ja vatkataan kananmunia vaahdoksi. Raisiolainen Ritva Tarnanen on innoissaan. Hän on ensimmäistä kertaa mukana kokkailukurssilla.

– Työkavereiltani kuulin, että heillä on ollut valtavan mukavaa. Innostuin itsekin matkaan mukaan.

Tarnanen valmistaa työparinsa kanssa punajuurileivoksia. Jälkiruoka on osa Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten superruokakurssin kokonaisuutta. Loppuunmyyty kurssi järjestetään ensimmäistä kertaa Varsinais-Suomessa.

– Minua kiinnostaa juuri tämä ateriakokonaisuus. Pyrin tekemään ruokaa kotimaisista raaka-aineista, Tarnanen sanoo.

Siemennäkkileipä vetäjän oma suosikki

Superruokakurssin ruokalistalta löytyy monenlaisia annoksia. Ruoka-asiantuntija Sanna Luoto johtaa orkesteria.

Alkuruuaksi valmistetaan tuorehernekeittoa siemennäkkileivän kanssa. Pääruuaksi on luvassa ainakin hampurilaisia härkäpapujuurespihvillä, kesäkaalisalaatilla, marinoidulla punasipulilla ja puolukkamajoneesilla. Jälkiruokana nautitaan punajuurileivos.

– Härkäpapu on ehkä monille uusi tuttavuus. Siemennäkkileipä on yksi omista suosikeistani. Se valmistuu nopeasti, ja leipää voi tuunata oman mielensä mukaan. Minulla on siemennäkkäriä aina kotona valmiina, Luoto sanoo.

Muodikas markkinointikikka

Superruoka on noussut todelliseksi trendiksi viime vuosina. Erilaisia reseptejä löytyy lehdistä, blogeista ja kauppojen hyllyiltä. Sanna Luoto sanoo, että superruualla tarkoitetaan raaka-aineita, jotka ovat erittäin ravintotiheitä.

– Superruoka on ehkä sellainen termi, jolla markkinoidaan raaka-aineita, joissa on paljon ravintoaineita suhteessa siihen energiamäärään, mitä raaka-aineesta saa.

Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten kokkailukurssilla korostetaan lähellä kasvaneita raaka-aineita. Luoto uskoo, että näin raaka-aineen laatuun voi luottaa.

– Tunnemme olosuhteet, joissa ruoka on kasvanut. Pohjolassa on puhdas luonto. Lisäksi kylmä talvi tappaa kasvien tauteja, jolloin ei tarvita niin paljon kasvinsuojeluaineita kuin ehkä joissakin lämpimissä maissa.

Vaikeiden palovammojen hoito siirrettiin Töölöstä Jorviin – hoitajat kaikkosivat

HYKSin palovammakeskus menetti paljon erikoissairaanhoitajia muuttaessaan Helsingistä Espooseen. Hoitajat katsoivat työmatkojensa tulevan hankaliksi ja hakeutuivat muihin töihin.

Palovammaa pestään.

HYKSin palovammakeskus on maamme johtava palovammoihin keskittynyt hoitoyksikkö.

Tammikuusta lähtien Jorvin sairaalan yhteydessä sijainneen keskuksen toimintaa haittaa kuitenkin kova hoitajapula.

– Hoitajapula on kyllä tällä hetkellä erittäin merkittävä. Meillä on, kahdessa yhdistyneessä yksikössä, 70 hoitajaa, kun meillä pitäisi olla minimissään 10 hoitajaa enemmän, sanoo HYKSin palovammakeskuksen osastonylilääkäri Jyrki Vuola.

Muutto Espooseen karsi hoitajia

Hoitajapula juontaa alkunsa palovammakeskuksen muutosta Helsingin Töölöstä Espooseen, Jorvin sairaalan yhteyteen.

– Yksikön siirryttyä ihan toiseen kaupunkiin, lähes puolet palovammakeskuksen erittäin taitavista haavahoitajista lähti muihin töihin, ihan käytännön syistä. He eivät pystyneet siirtymään tänne, kertoo ylilääkäri Vuola.

Muutto Espooseen toi luksustilat

HYKSin palovammakeskus sai Jorvin sairaalan yhteyteen huippunykyaikaiset tilat. Siellä on muun muassa Suomen suurin, 86 neliömetrin, leikkaussali, jossa lämpötila voidaan säätää jopa yli 30 asteeseen.

Lämpö on tärkeää, koska palovammapotilaat palelevat herkästi. Myös potilastilat on suunniteltu niin, että niissä on helppo tehdä paljon tilaa vaativia toimenpiteitä kuten kääreiden vaihtoa.

Lähes sata potilasta vuodessa

HYKSin palovammakeskuksessa hoidetaan lähes 70 potilasta vuosittain. Espooseen muuton jälkeen palovammakeskuksessa on hoidettu jo 30 potilasta, joista kolmasosa on ollut tehohoitoa vaativia potilaita.

Palovammakeskuksen potilas Juhani Ruuskanen menetti pari viikkoa sitten saunaa lämmittäessä tajuntansa ja kaatui muuripataa päin.

– Minä en muista tapauksesta paljoakaan, mutta todennäköisesti kaaduin muuripataa päin ja padan kevyt alumiinikansi pyörähti sitten ympäri ja roiskaisi kiehuvaa vettä päälleni, kertoo Ruuskanen.

Kiehuva vesi poltti Ruuskasen vasemman käden sekä vasemman kyljen. Kaikkiaan ihopinta-alasta paloi noin 18 prosenttia. Osastonylilääkäri Jyrki Vuolan mukaan vammat saadaan parannettua ja niistä ei todennäköisesti jää edes jälkiä.

Hoitajapula laittaa hoitajat koville

Palovammat vaativat pitkällistä hoitoa. Esimerkiksi ihonsa 50-prosenttisesti polttanut saattaa joutua olemaan tehohoidossa jopa 10 viikkoa. Tämän jälkeen seuraa vielä usean viikon hoitojakso vuodeosastolla. Jokainen potilas vaatii paljon huomiota ja hoitoa. Resurssipula kuormittaa työssä olevia.

– Jos on paljon potilaita ja joukossa vaikeita tapauksia, niin muiden potilaiden odotusajat saattavat venyä, sillä me emme kuitenkaan tingi hoidosta. Se venyttää myös hoitajien päivää ja toki siinä tulee sitten vähän stressiä samalla, sanoo sairaanhoitaja Katriina Andersson HYKSin palovammakeskuksesta.

Uusien sairaanhoitajien saaminen palovammakeskukseen ei  ole ihan helppoa, sillä palovammojen hoitoon erikoistuminen kestää hyvältäkin hoitajalta pari vuotta.

Radioaktiivinen sade ropisi tyttären ketunleipiin – Hannu muistaa Tšhernobylin onnettomuuden loppuikänsä

Hannu Tukia on yksi niistä padasjokelaisista, joiden terveyttä on seurattu 30 vuoden ajan, aina ydinonnettomuudesta lähtien. Vaikka säteily kertyy luonnonantimiin, mies ei ole luopunut elämäntavoistaan: marjastuksesta, sienestyksestä ja kalastuksesta.

Hannu Tukia nostaa kalasaalista mökkijärvestä.

Hannu Tukia muistaa, millainen päivä 26. huhtikuuta vuonna 1986 oli – vielä kolmekymmentä vuotta myöhemminkin.

– Oli aikainen kevät. Olin pellolla äestämässä. Alkoi sataa. Minulla ei ollut mitään tietoa, että olin saanut aika mällin tavaraa taivaalta.

Tukian päälle satanut vesi oli Tšhernobylistä lähteneen radioaktiivisen pilven saastuttama. Padasjoen taivaalta satoi maahan yksi maamme suurimmista laskeumista.

– Tytär oli poiminut silloin ketunleipiä, ja hänelle tuli ihottumaa sekä rakkuloita käteen. Emme tienneet ollenkaan, mistä ne tulivat. Varmaan ne olivat kuumia hiukkasia, Tukia pohtii.

Säteilymittarille käyttöä ensimmäisen kerran

Ydinonnettomuudesta kuulleet kunnan terveystarkastaja ja palopäällikkö etsivät käsiinsä palolaitoksen säteilymittarin. Padasjoen terveystarkastajana vuonna 1986 toiminut Terttu Kortelahti muistelee, ettei mittarille ollut aikaisemmin ollut juuri käyttöä.

– Palopäällikön kanssa menimme kirkon parkkialueelle. Mittari rupesi piippaamaan taajaan. Ihmettelimme, että jotain on. Se pelästytti, ja ihmettelimme, mitä tästä seuraa.

Viranomaiset alkoivat seuraamaan alueen asukkaiden säteilyarvoja. Terveystarkastaja Kortelahti keräsi paikkakunnan asukkaista tutkimukseen mukaan luonnon antimia käyttäviä, kalastavia, marjastavia ja sienestäviä kuntalaisia.

– Säteilyturvakeskuksen mittauksessa todettiin, että aika paljon oli becquereleja, sanoo tutkimuksessa mukana ollut padasjokelainen Matti Jaakkola.

– Vuodenvaihteessa ensimmäisissä mittauksissa oli korkeita arvoja, lähemmäs 30 000 becquerelia, muistelee Hannu Tukia.

Säteilevä mies

Tšhernobylin onnettomuuden seurauksena ympäristöön levisi muun muassa radioaktiivista cesium 137:ää.  Ihmisen normaali cesium 137 -säteily on noin sadan becquerelin tasolla.

Luonnon antimia nauttivien padasjokelaisten mittaukset ovat jatkuneet viime vuosiin saakka.

– Kaksi vuotta sitten minulla mitattiin 8 540 becquerelia. Olemme pitäneet päiväkirjaa pari viikkoa ennen mittauksia siitä, mitä olemme syöneet. Näkee, että jos syö kaloja, sieniä tai marjoja, saa hienot arvot, Tukia naurahtaa.

Cesium 137:n puoliintumisaika luonnossa on 30 vuotta. Padasjokelaisilla ei ole todettu viimeisen 30 vuoden aikana normaalia enempää syöpää tai muita säteilysairauksia.

Tilastointia hankaloittaa kunnan pieni asukasmäärä. Tukiakaan ei usko radioaktiivisen säteilyn sairastuttaneen ketään.

– Ei minun tietooni ole tullut ihmisillä mitään hankaluutta tai syöpää.

Rajattomasti sieniä, marjoja ja kalaa

Hannu Tukia on uskaltanut syödä sitä, mitä luonto antaa – radioaktiivisuudesta huolimatta.

– Sieniä, marjoja ja kaloja syömme rajattomasti. Ei ole mitään sääntöä, kuten kerran viikossa haukea, Tukia sanoo ja viittaa aikaisempien vuosien suositukseen välttää padasjokelaisen kalan syömistä useammin kuin kerran viikossa.

Silti mies pitää kirjaa ympäristönsä säteilystä.

– Tässäkin järvessä on isoja kuhia ja haukia. Niissä on aika korkeita arvoja. Olen lähettänyt niitä tutkittavaksi, Tukia sanoo, ja osoittaa mökkijärvelleen.

Hae lisää

Tervetuloa Ylen mobiiliuutisiin!

Kokeilemme palvelun avulla millainen käyttöliittymä sopisi parhaiten uutisten, urheilun ja sään seuraamiseen mobiilikäytössä.

Otamme mielellämme vastaan palautettasi siitä, mikä palvelussa toimii jo hyvin ja mitä mielestäsi voisi vielä kehittää.

Liitä mukaan päätelaitteesi malli ja sähköpostiosoitteesi, jos tarvitset apua ongelmatilanteessa.

Lähetä palautetta:

Lähetä