Ei kevyttuotteita perheen pienimmille – tutkija suosittelee ruokapöytään vähintään 60-prosenttisia kasvirasvalevitteitä

Lapsuusiän ruokavalinnat näkyvät lasten veriarvoissa jo varhain, osoittaa tuore tutkimus.

Äiti ja lapsi keittiössä.

Kolmilapsisessa Niinimäen perheessä ruokaillaan säännöllisesti ja terveellisesti. Tarvetta varsinaiseen ruokaremonttiin ei ole koskaan ollut, sillä lapset ovat oppineet pienestä saakka syömään suositusten mukaisesti.

– Ohjeita on saanut hyvin muun muassa neuvolasta. Niitä on helppo noudattaa ja etenkin pienimmän lapsen kohdalla olen pitänyt suosituksista melko tiukasti kiinni, äiti Loora Niinimäki kertoo yksivuotiaan Eetin kanssa lounasta laittaessaan.

Tuoreessa Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa on todistettu, kuinka jo lapsuusiän ruokavalinnat näkyvät lapsen elimistössä ja veriarvoissa.

Perjantaina aiheesta väittelevä terveystieteiden maisteri Taisa Venäläisen tutkimus osoitti, että runsas makeisten syönti lisäsi maksan delta-9-desaturaasin aktiivisuutta. Se kiihdyttää prosessia, joka estää tyydyttyneiden rasvahappojen kertymistä maksaan, mutta toisaalta edistää rasvahappojen siirtymistä maksasta verenkiertoon, mikä kerryttää pidemmän päälle ylipainoa.

– Veriarvot heijastelivat nautittujen rasvojen ja hiilihydraattien laatua. Hiilihydraateista etenkin runsas sokerin saanti vaikutti epäedullisesti vereen, Venäläinen kertoo.

Runsaalla hiilihydraattien saannilla on aikaisemmin huomattu olevan yhteys entsyymin suurempaan aktiivisuuteen aikuisilla, mutta lapsilla tätä ei ole ennen tutkittu.

Runsas kova rasva häiritsee aineenvaihduntaa

Tutkimus osoitti, että sokeri kiihdyttää elimistön omaa, haitallisten rasvahappojen tuotantoa. Myös kovat rasvahapot aiheuttivat ei-toivottuja terveysvaikutuksia.

– Veressä oleva kova rasva häiritsee esimerkiksi solun toimintaa, jolloin solu ei osaa ottaa käyttöönsä muun muassa glukoosia, jolloin energiansaanti häiriintyy. Sen myötä kaikki aineenvaihdunta häiriintyy ja elintapasairauksien riski kasvaa, Venäläinen kuvailee.

Sen sijaan pehmeät kasvirasvat näyttivät lisäävän soluille hyödyllisten rasvahappojen muodostumista. Tämän takia tutkija suosittelee, että esimerkiksi kevytlevitteet jätettäisiin pois lasten ruokavaliosta.

– Niissä ei ole yksinkertaisesti riittävästi rasvahappoja. Siksi lasten päivittäiseen käyttöön suositellaan yli 60-prosenttisia kasvirasvalevitteitä.

Tutkimus paljasti myös lisää kuitujen hyödyllisistä terveysvaikutuksista.

– Kuidun saannin kohdalla suosittelen, että lapsen jokaisella aterialla olisi tarjolla täysjyväviljaa sekä kasvista, hedelmää tai marjaa.

Ravitsemusohjausta tarvitaan myös teini-iässä

Venäläinen tutki noin viittäsataa ekaluokkalaista vuosina 2007–2009. Hankkeessa lapsille ja heidän perheilleen annettiin sekä ravitsemus- että liikuntaohjausta kahden vuoden ajan. Tutkimuksen aikana lasten ruokavaliota selvitettiin muun muassa ruokapäiväkirjalla ja veren plasman rasvahappokoostumus määriteltiin paastoverinäytteestä kaasukromatografialla.

Tutkimuksessa lapsille ja nuorille annettu elintapaohjaus osoittautui tehokkaaksi. Tutkijan mukaan ohjausta tarvitaan etenkin siinä vaiheessa, kun nuori alkaa itsenäistyä ja tehdä omia ruokavalintojaan.

– Aika pitkälle pärjää, jos syö ravitsemussuositusten mukaisesti 300 päivää vuodessa, loput voi syödä vähän huonomminkin.

Tutkimus oli osa Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen yksikön Lasten liikunta ja ravitsemus -hanketta, joka tehtiin yhteistyössä kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikön kanssa.

Tupakkapäiväkirja: Hyvästi, rakas rööki – voiko edes lääke erottaa meidät?

Toimittaja Ami Assulin on polttanut elämässään yli 300 000 savuketta. Hän piti kuukauden päiväkirjaa siitä, miten lopettaminen sujuu lääkkeen avulla. Samaan aikaan Assulin imi itseensä yliannostuksen nikotiinitietoa netistä ja kirjoista.

Perjantain toimittaja Ami Assulin pani toivonsa varekliniiniä sisältävään lääkkeeseen. Sen pitäisi vähentää tupakanhimoa ja lieventää vieroitusoireita nikotiinista.

Esipuhe:

Olen Ami, 52, nikotinisti.

Olen polttanut lähes 40 vuotta, ainakin askin päivässä. Olen kokeillut tupakanvieroituskursseja, nikotiinipurukumia, laastareita, tabletteja, inhalaattoreita ja hypnoosia. Ainoa tepsivä lääke tupakanhimooni on ollut lasten odotus ja imetys.

Nyt panen toivoni pillereihin.

Lääkkeen valmistajan nettisivuilla kerrotaan, että 11 miljoonaa ihmistä on syönyt saman lääkekuurin. 44 prosenttia heistä on onnistunut lopettamaan tupakoinnin. Potilailla on raportoitu masennusta, itsetuhoisuutta ja itsemurhayrityksiä. Oireet ilmenevät joko hoidon alussa tai muutaman viikon kuluttua sen aloittamisesta.

Päätän antaa lääkkeelle kuukauden.

Ensimmäinen viikko

1.3.2017

Otin ensimmäisen pillerin aamulla, juuri ennen päivän ensimmäistä savuketta. Pilleri ei maistunut millekään, savuke sitäkin paremmalta. Nytkö minulla on enää viikko aikaa polttaa? Ohjeissa sanotaan, että tupakoinnin voi lopettaa, kun kolmen kuukauden kuuri on kestänyt viikon verran. Punnitsin itseni: 64 kiloa.

Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin sivuilla vahvistetaan, että tupakka- ja nikotiiniriippuvuus on vakava sairaus, joka täyttää kroonisen sairauden kriteerit. Tupakoinnin aiheuttamiin sairauksiin kuolee maailmassa vuosittain viitisen miljoona ihmistä, Suomessa noin 5 000 henkeä.

Tupakointi on tärkein estettävissä oleva kuolleisuuden aiheuttaja ja merkittävä syöpä-, hengitys- ja verenkiertoelimistön sairauksien aiheuttaja. Jopa joka toinen tupakoitsija kuolee ennenaikaisesti tupakointiin, ellei lopeta.

Erityisen vaarallista tupakointi on naisille.

Luen muina naisina kaiken, mitä netistä löytyy. Keskustelupalstoilla kerrotaan lääkkeen vaikutuksista: joillakin unettomuutta ja toisilla uneliaisuutta. Puutuneita huulia, pisteleviä raajoja, monilla maininta pitkistä, erikoisista unista, joillakin painajaisista. Jotkut kirjoittajat eivät ole kokeneet mitään, korkeintaan lievää pahoinvointia.

Kertaan tuoteselosteen ohjeet: ”Jos sinulla ilmenee hoidon aikana kiihtyneisyyttä, masentunutta mielialaa tai käyttäytymismuutoksia, jotka ovat sinun itsesi tai perheesi mielestä huolestuttavia, tai jos sinulla ilmenee itsetuhoisia ajatuksia tai itsetuhoista käyttäytymistä, lopeta lääkkeen ottaminen ja ota heti yhteys lääkäriin hoidon arviointia varten.”

Iltapäivällä ei ainakaan vielä tunnu missään. Tosin tarkkailen tupakointiani ihan eri tavalla. Pitkääkö jo mennä? Oikeasti? Maistuuko tämä edes? Poltan, kuten aina. Väsyttää. Olenko lukenut liikaa muiden kokemuksista? Nukkumaan mennessä 17 savuketta, vähemmän kuin yleensä!

2.3.2017

Yö oli levoton ja hikinen. Nukahdin kunnolla vasta aamuviideltä, kuuden tunnin torkahtamisten jälkeen. Luen lisää lääkkeestä: pienellä määrällä potilaista on esiintynyt myös sydänkohtauksia, psykoosia, aggressiivusuutta, unissakävelyä, diabetesta sekä vakavia yliherkkyysreaktioita. Oloni on toistaiseksi sangen normaali. Päivän savukesaldo: 16.

Me tupakoitsijat kuolemme kahdeksan vuotta aikaisemmin, tietää lääkärikirja Duodecim. Joka kolmas syöpäkuolema ja joka viides sydän- ja verenkiertoelinten sairaus aiheutuu tupakoinnista. Tupakointi on monien sairauksien riskitekijä: keuhkosyvästä ja keuhkoahtaumataudista aikuistyypin diabetekseen, silmän rappeumasairauteen ja meluvammoihin. Jopa vaihdevuodet alkavat aiemmin tupakoitsijoilla.

Meillä on kaksinkertainen riski sydän- ja aivoinfarktiin ja me aiheutamme vuosittain 1,5 miljardin euron taloudelliset haitat. Toisaalta tupakkaveroa arvioitiin vuonna 2016 kertyvän valtiolle melkein miljardi eli 953 000 000 euroa.

Polttaminen on vaan niin vanhanaikaista. Suomalaiset tupakoivat yhä vähemmän – naisista enää tuskin 15 prosenttia, miehistäkin alle 20 prosenttia.

3.3.2017

Heräsin vain kerran, aamuviideltä, ja jatkoin unia. Vaaka näyttää edelleen 64 kiloa.

4.3.2017

Tänään annostus tuplataan puolesta milligrammasta yhteen milligrammaan. Tekee mieli tappaa joku. Ahdistus tuntuu rintakehässä. Savukkeita: 20.

Eniten potuttaa kaikki. Kuten nyt vaikka se, että Suomesta halutaan tehdä savuton vuoteen 2030 mennessä. Sen piti ensin olla 2040, mutta se ei riittänyt. Savuton Suomi -yhteistyöverkostolla on kaksi päätavoitetta: 1) enintään 10 prosenttia suomalaisista käyttää tupakka- tai nikotiinituotteita vuonna 2020 ja 2) vuonna 2030 heitä on enää viisi prosenttia työikäisestä väestöstä.

Miksei samantien kielletä alkoholia? Turhia lääkkeitä? Makkaraa?? Pullaa??? Jo viiden kilon lihominen lisää syöpäriskiä, the British Medical Journal kertoi tammikuussa.

Mitä se loppujen lopuksi kenellekään kuuluu, mitä minä teen? Eikö ihminen saa päättää itse? Tekisi mieli jatka tupakointia loppuelämän, ihan vain kiusallaan.

5.3.2017

15 savuketta. Mietin kuolemaa ja pelkään sitä. Niin muiden, kuin omaa. Keuhkoahtaumatauti olisi kamala loppu. Paino on noussut kilolla, vaikken edes ole vielä lopettanut tupakointia. Tupakka maistuu yhtä hyvältä kuin aina. En jaksa puhua.

6.3. 2017

Työpaikallamme on ehkä maailman hitain kahviautomaatti. Teki mieleni lyödä nyrkki sen kylkeen odotellessa. Kallista elämää valuu hukkaan milloin minkäkin koneen vuoksi. Perkele. Tällä hetkellä tupakkaa tekee mieli koko ajan, ihan koko ajan. Sellainen lääke. Silti, jostakin syystä, poltin vain 13 savuketta.

Palaan vielä kerran tiedon ääreen: lääkkeeni teho perustuu varekliniiniin, jonka pitäisi estää nikotiinin vaikutus aivoissa ja LIEVITTÄÄ vieroitusoireita sekä VÄHENTÄÄ tupakanhimoa ja tupakoinnin tuottamaa mielihyvää. Mistä siis johtuu LISÄÄNTYNYT tupakanhimo? Siitäkö, että nikotiini ei enää vaikuta aivoissa?

7.3. 2017

Heräsin neljältä aamulla umpiraivoissani ja päätin siltä makaamalta lähteä kampanjoimaan erästä, mielestäni erittäin ärsyttävää julkisuuden henkilöä vastaan. Miksi se päästetään ääneen kaikkialla? Aamulla öiset ajatukset naurattivat. Työkaveri sanoi, että "tupakoimattomuus" näkyy ihollani. Olin hankkinut talven ensimmäisen meikkivoiteen. Savukkeita kului 15. Illalla poltin sitten sen viimeisen tupakan. Niinköhän? Koko projekti on typerä idea.

Imen tupakkatietot Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta: ”Jos polttaa 20 savuketta päivässä, se tarkoittaa 200 käden liikettä, 200 imua, 200 suun supistusta, 200 mukavaa tunnetta ja 200 savukiehkuraa puhallettuna päivän aikana. Samat motoriset liikkeet yli 200 kertaa toistettuna muodostavat opitun liikesarjan. tupakoinnista muodostuu lihasmuistiin jälki, jonka toistaminen tuo nautintoa. Ihminen pyrkii usein mieluummin toistamaan opittuja liikeratoja kuin tekemään uusia.”

Lasken: vuodessa 7 120 savuketta, 71 200 käden liikettä ja niin edelleen. Olen polttanut elämässäni noin 300 000 savuketta. Rahaa en halua edes ajatella.

Kun on tupakoinut 12 vuotta, on käyttänyt tupakointiin yhden täyden vuoden yötä päivää. Minun tapauksessani siis kolmekaan vuotta ei riitä.

Toinen viikko

8.3.2017

Toisin kuin yleensä, yskin koko yön. Sekin mainitaan lääkkeen sivuvaikutuksissa. Aamulla en sitten saakaan enää tupakkaa. Se sattuu. Kipu tuntuu fyysisenä rintakehässä. Hermostuttaa. Aviomies epäilee, etten ole vielä valmis lopettamaan. Tänään lääkeannos nousee huippuunsa eli kahteen milligrammaan päivässä, kun se ensin oli puoli milligrammaa ja sitten yhden milligramman.

Sorruin jo klo 13.30 ja pummasin naapurilta tupakan. Ehkä on parasta antaa lääkkeen tehota vielä ensi viikkoon. En lopetakaan nyt, vaan kirjaimellisesti 15. päivä. Ainahan voin polttaa vähemmän, tupakoida vain äärimäisessä hädässä. Poltinkin vain viisi.

”Tupakkariippuvuudella tarkoitetaan tupakoinnin aiheuttamaa fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen riippuvuuden muodostamaa oireyhtymää. Tupakoinnin lopettaminen vaatii keskimäärin 3-4 yritystä”, linjaa Duodecim. Sallikaa minun nauraa, toivoo #ainakin40.

9.3.2017

Annoin itselleni luvan polttaa heti aamusta, aah! Lopetan kyllä alkuviikosta, viimeistään keskiviikkona. Olen palellut jo monta päivää ja yötä, vaikka kuinka pukisin. Lääkkeen kepposia? Muuten oloni on sangen leppoisa, parempi kuin alkupäivinä. Savukkeita 11, puolet normaalista.

Kun aivot altistuvat toistuvasti nikotiinille, ne tottuvat siihen ja niiden rakenne muuttuu pysyvästi, THL valistaa. Siksi pitkänkin tupakoimattomuuden jälkeen yksikin savuke riittää koukuttamaan uudestaan. Tupakointi on tapa ja sosiaalinen tapahtuma. Tupakka on ystävä. Kaiken kaikkiaan loistava keino pitää tauko, vetää ”henkeä” tai paeta stressaavia ja ikäviä asioita. Ellei se olisi vaarallista, kallista ja haisevaa.

10.3.2017

Yritän polttaa vain, kun on ihan pakko. Outo juttu, päivän kolmas tupakka alkoi oksettaa. Paleltaa kamalasti. Tänään on perjantai, saunailta. Virkistäydyn kivennäisvedellä – en uskalla edes ajatella alkoholia lääkekuurin aikana. Siitä varoitetaan käyttöohjeissa, ja olut jos mikä lisää tupakanhimoa. 10 savuketta.

13.3.2017

Viikonloppuna meni 11 savuketta päivässä ja ilmassa oli vain lievää ärsyyntymistä. Nousin tutut ulkoportaat ketterämmin kuin koskaan! Tupakkaa tekee edelleen mieli säännöllisin väliajoin ja vaaka näyttää sinnikkäästi 65 kiloa. Onko tästä tullut vakiintunut tila? Himoitsen koko ajan makeaa, vaikka edelleen poltan. En ole koskaan pitänyt makeasta. Lääkityksen syytä?

14.3.2017

Taas viimeistä päivää tupakoitsijana. Päätä särki koko päivän, minulle epätyypillinen vaiva. Poltin niin paljon, että tuli paha olo ja sekosin laskuissa. Söin sitäkin enemmän. Illalla tumppasin sen kuuluisan viimeisen tupakan. Kadun tätä projektia katkerasti. Ilman päiväkirjasitoumusta jättäisin tämän tähän. Hermostuttaa, ihan kaikki ja holhousyhteiskunta etenkin.

Käypä hoito –suosituksissa kerrotaan, että ”lakisääteisistä keinoista olennaisia tupakoinnin aloittamista ehkäiseviä keinoja ovat sisä- ja ulkotilojen tupakointikielto sekä tupakkatuotteiden kalleus ja mainontakielto”. Hah, hah! Vuosikymmenten kokemuksella voin kertoa, että ei auta.

Olen polttanut myös Australiassa, jossa tupakka-aski maksoi yli 20 euroa ja tupakointi oli kielletty esimerkiksi koko Brisbanen keskustassa. Eipä tarvinnut mennä toista kertaa kylille. Okei, myönnetään – harva australialainen tupakoi enää nykyään. Silti. Minä olenkin suomalainen!

Kolmas viikko

15.3.2017

Lopettamispäivä numero kaksi meni paremmin kuin viikko sitten: en polttanut edes, vaikka ostimme liput väärään elokuvaan. Muuta hyvää päivässä ei ollutkaan. Ihmiset haisevat pahalle – vaikuttaako tämä hajuaistiin saman tien? Henkeä ahdisti, ärsytti, suretti ja harmitti. En oikeasti halua tätä!

16.3.2017

Toinen päivä ilman tupakka. Heräilin yöllä ja valvoin monta tuntia. Painoa on jo nyt tullut kaksi kiloa lisää, vaaka näytti 66. Se on paljon pienelle ihmiselle. Luin, että nikotiini on tässä vaiheessa pian poistunut elimistöstä, samoin savu keuhkoista.

17.3.2017

Päivä kolme, Kärsivällisyys alkaa olla lopussa, eikö tämä hellitä hetkeksikään? Mitä järkeä on syödä lääkettä, joka tekee minut turvonneeksi ja tönkkösuolatuksi ja turtuneeksi, ellei se hillitse tupakanhimoa pätkääkään? Lopettaisin kuurin tähän paikkaan, ellen olisi tehnyt tästä työprojektia. P… le!!

Stumppi.fi –sivusto otsikoi; että vieroitusoireet ovat ohimeneviä. Bingo, minulla on kaikki oireet: ärtyneisyys, kärsimättömyys, tupakanhimo, levottomuus, keskittymisvaikeudet, univaikeudet, päänsärky ja makeanhimo. Oireet ovat pahimmillaan ensimmäiset kolme vuorokautta. Luen, että ne kestävät keskimäärin 3-4 viikkoa. Kestänkö minä?

18.-20.3.2017

Viikonloppu on ohi, uusi viikko alkanut. Ei, en ole polttanut, en yhtään. En ole kirjoittanutkaan, koska olen hermostunut, ahdistunut, heräilen yöllä, vatsa ei toimi ja ennen kaikkea tupakkaa tekee mieli ihan koko ajan. Oireet tuntuvat vain pahenevan.

Huomenna on viikko täynnä. Olen juossut elokuvissa ja sauvakävelyllä, näyttelyissä ja tapahtumissa. Juoksen tupakkaa pakoon, mutta se ei auta. En ole varma, onko tämä minua varten. Pää on turta, vartalo turvonnut.

Kahdeksan kymmenestä lopettajasta lihoo, valistaa Lääkärikirja Duodecim. Miehet noin 2,8 kiloa ja naiset 3,8 kiloa. Hienoa, olen jo melkein siellä! Joka kymmenes lopettaja lihoo enemmän kun 13 kiloa. Painonnousu tapahtuu yleensä ensimmäisen kuukauden aikana, mutta jos jaksan liikkua ja vahtia syömistäni, saatan välttyä siltä. Eli en.

Neljäs ja viimeinen viikko

22.3.2017

Viikko savuttomana. Rintakehä on kuin tulessa. Illalla olin retkahtaa, pakenin viime tingassa sänkyyn. Olimme elokuvissa – Aki Kaurismäen uutuudessa poltetaan, koko ajan. Vääntelehdin tuskissani ja mietin, miksi ryhdyin tähän. Toisaalta olen tuntenut myös iloa: esimerkiksi silloin, kun työkaverit lähtevät räntäsateeseen ja tuuleen tupakalle. Tai juostessani junalle, ilman, että samalla imen tupakkaa. Toivon, että ihme tapahtuisi ja tämä himo häipyisi pian. En silti enää usko lääkkeen vaikutukseen.

Kehoni pitäisi tässä vaiheessa olla vapaa nikotiinista. Keuhkojen toiminta parantuu parissa-kolmessa kuukaudessa. Minun sanotaan nyt nukkuvan ja sietävän stressiä paremmin. Se pidä paikkaansa.

23.3.2017

Valvon joka aamuyö ja olen kireä kuin viulunkieli. Olin taas sortua, mutta pakenin kauppaan. Ostin käsilaukun täyteen erimakuisia, sokerittomia pastilleja ja purukumeja. Ei ihme, että vatsaan sattuu.

Jos jatkan tupakoimattomalla tiellä, sepelvaltimotautiin sairastumisen riski puolittuu vuodessa ja sydänkohtauksen viidessä vuodessa. Viimeistään, kun pääsen eläkkeelle, aivoinfarktin riski on sama kuin tupakoimattomalla! Keuhkosyöpäriski puolittuu kymmenessä vuodessa – kunhan olen elossa, siis. Terveydentilani on kohonnut ikäisteni tasolle.

24.3.2017

Lasken, kuinka monta lääkkeen tuoteselosteessa mainittua haittavaikutusoiretta minulta löytyy. Niitä on 27: unihäiriö, päänsärky, painonnousu, uneliaisuus, huimaus, ummetus, turvonnut olo, vatsakipu, ilmavaivat, nivelkipu, lihaskipu, selkäkipu, väsymys, ajattelun vaikeudet, levottomuus, ahdistus, mielialan vaihtelut, saamaton olo,  yöhikoilu, poikkeavan tiheä virtsaaminen, epämiellyttävä tunne rintakehän alueella, heikotuksentunne, sairaudentunne, onneton olo ja palelu. Onneksi ei vielä aivohalvausta, psykoosia tai vakavaa yliherkkyysreaktiota. En ole varma, kannattaako tämä leikki.

Viimeisenä oljenkortena tartun Allen Carrin kirjaan Stumppaa tähän – muutama tuttu uskoo ihan oikeasti lopettaneensa luettuaan tämän kirjan, joka lupaa yli 90 prosentin mahdollisuudet onnistua, kunhan lukee sen loppuun. Ostin kirjan kymmenen vuotta sitten ja olen silloin lukenut siitä kolmanneksen. Se oli mielestäni surkea. 

25.-27.3.2017

Viikonloppu lusittu savuttomana – kaikkein eniten teki mieli tupakkaa anoppilassa ruoan päälle ja mökillä kahvin kanssa. Muuten ainoastaan koko ajan. Nukun todella huonosti. Lihaksia ja niveliä särkee vimmatusti, etenkin öisin. Sen on pakko johtua lääkkeestä. Laadin varasuunnitelmaa: jospa lopetan lääkkeen, mutten aloita tupakointia? Ja jos retkahdan, voin aloittaa taas syksyllä.

Stumppaa tähän –kirja on yhtä jankuttava ja pitkäveteinen kuin kymmenen vuotta sitten. Luen sen silti loppuun. Johtopäätös on suurin piirtein se, että tupakoinnin lopettamiseen tarvitaan vain varma päätös. Jos se puuttuu, kirja kannattaa aloittaa alusta. Minulla ei ole siihen motivaatiota.

28.3.2017

Viimeinen lääke neljän viikon aloituspakkauksesta on nielty.  Olen olllut täysin savuton kaksi viikkoa. Paino on noussut pari kiloa ja tupakanhimo on vakio. On aika päättää, jatkanko kuuria vielä kahdeksan viikkoa. Se maksaa toista sataa euroa, silti vähemmän kuin tupakka. Mutta onko siitä mitään hyötyä? Olisiko oloni voinut olla kamalampi tai tupakkaa tehnyt mieli enemmän, jos olisin lopettanut ilman lääkettä? Voisinko voittaa tämän taiston ihan itse ilman pillereitä?

Vain kolme sadasta onnistuu lopettamaan tupakoinnin omin päin.

Uudelleen aloittaminen, niin sanottu relapsi, tapahtuu yleensä kolmen kuukauden aikana lopettamisesta.

Niin tai näin, tämä jälkeen se on taas yksityisasiani! Aina voi yrittää uudestaan, syksymmällä. Vieroitusryhmiin osallistuvista onnistuu jopa 10-15 sadasta. Tukea tarjotaan laajasti myös netissä.

Yle Perjantaissa puhutaan tupakasta 30.3.2017 TV1 klo 21.05 alkaen. Mukana suorassa lähetyksessä "ex-röökimuija" Hanna Pakarinen ja kurkkusyövän sairastanut Ossi Haajanen.

Professori rauhoittelee Onkiniemen asbestilöydöistä huolestuneita: "Altistuminen voi olla lähellä nollaa"

Suurimmassa vaarassa ovat menneinä vuosikymmeninä rakennusalalla työskennelleet. Sen sijaan nykylöydökset ovat yleensä samaa kokoluokkaa kuin asbestin määrät Tampereen Hämeenkadulla 80-luvulla.

Tilojen käyttökielto -lappu.

Tampereen Onkiniemen vanhasta trikootehtaasta löytyi maaliskuussa asbestia ilmanäytteissä ja pyyhkäisynäytteissä. Koko rakennus pantiin käyttökieltoon lisäselvitysten ajaksi. Kaupungin rakennuksessa on kymmeniä vuokralaisia, joiden toimeentulo on nyt uhattuna. Toisaalta myös terveys huolestuttaa.

Työterveyshuollon ja työlääketieteen professori sekä Työterveyslaitoksen sivuntoiminen ylilääkäri Jukka Uitti ei ole perehtynyt erityisesti Onkiniemen tapaukseen, mutta vastaaviin tapauksiin on törmätty myös muualla Suomessa sisäilmakartoitusten yhteydessä.

Yleisin syy asbestin löytymiseen on se, että kohteessa on tehty paikallinen rakennustoimenpide ja jälkisiivous ei ole ollut riittävää. Tällöin kohteeseen voi jäädä yksittäisiä hiukkasia, jotka löytyvät myöhemmissä tutkimuksissa.

– Tämä kertoo ainoastaan sen, että tilassa on jossain vaiheessa ollut asbestia ilmassa, mutta se ei kerro sitä, onko asbestia enää ilmassa, Jukka Uitti kertoo ja uskoo, että useimmiten asbestia ei enää ole ilmassa, mikäli rakennustyöt eivät ole enää käynnissä. Lääkäri ei muista tapauksia, joissa olisi löytynyt jokin jatkuvasti ilmaan asbestia puskeva lähde.

Pienten asbestimäärien kanssa tekemisissä olevilla ei ole juurikaan tavanomaista suurempaa sairastumisen vaaraa. Suurimassa vaarassa ovat asbestia työstäneet ihmiset kuten vuosikymmeniä sitten rakennusalalla toimineet ihmiset. Asbestin käyttö on Suomessa kielletty jo 1990-luvun alkupuolella ja tästä lähtien myös purkutyöt ovat tehty luvanvaraisesti ja hyvin suojattuna.

Löydösten määrät nykyään olemattoman pieniä

Onkiniemen vanhan trikootehtaan kaltaisissa teollisuusrakennuksissa on kaikkiaan enemmän asbestia sisältäviä materiaaleja kuin tavallisissa asuinrakennuksissa. Tämä johtuu siitä, että teollisuusrakennuksissa tarvitaan enemmän eristyksiä, joihin käytettiin aiemmin asbestia.

Professori Uitti ymmärtää ihmisten huolen, mutta hänen mielestä Onkiniemen tapauksessakaan ei ole syytä paniikkiin. Löydösten määrät ovat olemattoman pieniä vuosikymmenten takaisiin määriin, joihin rakennuksilla työskennelleet altistuivat. Hänen mukaansa nyt puhutaan 100 000-kertaisista eroista.

– Altistuminen voi olla käytännössä lähellä nollaa, jos asbestia on ainoastaan pinnoilla ja jokunen hiukkanen ilmassa, Uitti pohtii.

Uitti ottaa esimerkin 80-luvulta, jolloin asbestia käytetiin vielä yleisesti. Tuolloin asbestia käytettiin rakennusten ohella myös esimerkiksi autojen jarrupaloissa, joten asbestia oli yleisesti myös ulkoilmassa 90-luvun alkupuolelle asti.

– Jokainen 80-luvulla Hämeenkadulla kävellyt altistui vähäisissä määrin asbestille, mutta tämä oli vain tuhannesosia siitä, mitä samaan aikaan rakennuksilla työskennelleet altistuivat, Jukka Uitti kertoo esimerkkinä.

Tämän päivän löydöksissä pyöritään samassa mittaluokassa, joten asbestista johtuva sairastuminen on Työterveyslaitoksen ylilääkärin mukaan äärimmäisen pieni.

Tehtaan sulkeminen hyvä päätös

Uitti pitää hyvänä kaupungin päätöstä sulkea vanha trikootehdas puhdistustöiden ajaksi. Kaikessa on lähdettävä Uintin mukaan varovaisuusperiaatteen mukaan, koska mahdollista lähdettä ei tiedetä.

– Jos lähdettä ei ole ja siivouksen jälkeen asbestia ei enää löydy, kyseessä on tällöin vanhan tapahtuman seurausilmiö, joka nyt tuli jostain syystä esille, sanoo Jukka Uitti.

Tampereen kaupunki siivoaa parhaillaan Onkiniemeä. Osa vuokralaisista saattaa päästä siivouksen jälkeen palamaan omiin tiloihin.

Tässäkö tuleva hittipasta – nopean proteiinipastan keittoaika vain 10-15 sekuntia

Anna-Maija Rauramaa, 20, voitti Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun järjestämän ruokainnovaatiokilpailun kehittämällä supernopean pastan. Arviointiraati kiinnitti huomiota erityisesti tuotteen valmistuksen nopeuteen.

Aino-Maija Rauramaa

Aalto yliopiston tekniikan tieteen kandidaatti Anna-Maija Rauramaa kehitti ruokainnovaatiokilpailuun pastan, jonka keittoaika on vain 10-15 sekuntia.

– Valmis tuotehan se ei vielä missään nimessä ole. Jos sen haluaisi joku päivä saada kaupan hyllylle, niin nythän se työ vasta alkaa, että siitä tulisi kilpailukykyinen ja hyvä tuote. Se idea on nyt kuitenkin olemassa ja jos sitä lähtee kokeilemaan ja työstämään, niin ihan varmasti se voisi olla hittituote joku päivä, toteaa Anna-Maija Rauramaa.

Sen verran varovainen Anna-Maija innovaationsa kanssa kuitenkin on, ettei paljasta millaisesta tuotteesta tarkemmin on kyse.

– Harrastan itse urheilua paljon, ja urheilijat syövät paljon proteiinia ja usein juuri pastaa. Olin yksi ilta menossa nukkumaan, ja sain ahaa-elämyksen ja aloin jumppaamaan sitä. En kuitenkaan kerro enempää, muuten kerron mitä siinä on, naurahtaa ennen tekniselle alalle siirtymistä kokiksi opiskellut Anna-Maija Rauramaa.

– Se valmistetaan kotimaisista raaka-aineista, eikä siinä ei ole perinteistä durumvehnää. Se on tuorepasta, mikä osaltaan nopeuttaa sitä keittoaikaa.

Kaikkiaan innovaatiokilpailuun lähetettiin 87 kilpailutyötä kolmessa eri sarjassa. Anna-Maija voitti omalla proteiinipastallaan elintarvike- ja raaka-aine sarjan. Arviointiraati kiinnitti huomiota erityisesti tuotteen valmistuksen nopeuteen.

– Tuote on sellainen, että se sopii tämän hetken trendeihin. Se on nopea, erittäin proteiinipitoinen, laktoositon, guteeniton ja valmistuu erittäin nopeasti, toteaa palkintoraadin puheenjohtaja Taina Harmoinen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

– Me vähän sitä epäiltiin, mutta maistettiin kahteen kertaan sitä ja se on hyvä.

Korjattu 30.3.2017 kello 5.35: Anna-Maija Rauramaan etunimi, kolmannessa kappaleessa luki aiemmin virheellisesti Anna-Kaisa.

Asbestievakkoon määrätyt Onkiniemen vuokralaiset ihmettelevät: "Miten talon on annettu rapistua tällä tavalla?"

Tampereen vanhassa trikootehtaassa kymmenen vuotta työskennellyt taiteilija pelkää terveytensä puolesta. Uimapukuja valmistavan yhtiön toimitusjohtajan mukaan tuotantoseisokki on yritykselle kriittinen.

Onkiniemen tehtaan punatiilinen seinä.

Tampereen kaupunki toivoo, että mahdollisimman moni Onkiniemen vanhan trikootehtaan vuokralaisista voi jatkaa toimintaansa rakennuksessa asbestilöydöksistä huolimatta. Ensin rakennus täytyy kuitenkin puhdistaa asbestista. Kaupunki aloittaa kiinteistön porraskäytävissä asbestisiivouksen jo tänään keskiviikkona.

Näytteenotossa raja-arvot ylittävä määrä asbestia on löytynyt neljännen kerroksen porraskäytävän ilmanäytteestä. Myös osasta vuokralaisten tiloja on löytynyt asbestia. Näytteenotto jatkuu. Tulosten saamisen jälkeen kaupunki tekee toimintasuunnitelman tilojen käyttöönotosta vuokralaiskohtaisesti.

– Edelleen otetaan paikan päällä ilmanäytteitä vuokralaisten tiloissa. Lisäksi aloitetaan asbestisiivous niissä osissa portaita, joissa ei ole löytynyt ilmasta asbestia, toimitusjohtaja Petri Mölsä Tampereen Tilakeskuksesta sanoo.

– Tarkoitus on edetä hyvin nopealla aikataululla. Tavoitteena on, että meillä on jo huomenna torstaina tiedossa, miten tilojen kanssa voidaan edetä. Lopullista arviota siitä, kuinka laajalle asbesti on levinnyt, ei voi vielä esittää.

Tampereen kaupunki lupaa etsiä vuokralaisille korvaavia tiloja toiminnan jatkumisen turvaamiseksi. Vanhassa trikootehtaassa toimii lukuisia yrityksiä ja yhdistyksiä. Esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestö Hope ry:n toiminta on keskeytynyt.

Tampereen Tilakeskus piti aamupäivällä vuokralaisille tiedotustilaisuuden. Tilakeskuksen mukaan tavoitteena on, että mahdollisimman moni pystyisi puhdistustoimenpiteiden jälkeen jatkamaan Onkiniemen tiloissa. Vuokralaisilta ei peritä vuokraa tiloista huhti- ja toukokuussa.

Tehdasrakennuksen käyttö ratkaistaan tulevassa asemakaavassa. Tiloissa on myös kaupungin omia varastotiloja yli 3 000 neliötä.

Entinen läänintaiteilija pelkää terveytensä puolesta

Taiteilija ja muotoilija Vesa Varrela on yksi vuokralaisista, joiden tiloista asbestia on jo löytynyt. Varrela on työskennellyt Onkiniemen tiloissa yli kymmenen vuotta. Tieto oman työtilan saastumisesta oli miehelle shokki.

– Kun sain kuulla, että omasta tilasta on löytynyt asbestia, tietysti alkaa heti miettiä omaa terveyttään. Joka tapauksessa itse kullekin tämä tietää isoja taloudellisia menetyksiä.

Varrela on entinen visuaalisten taiteiden läänintaitelija. Hänen kautensa päättyi viime vuoden lopussa. Varrela on ollut aktiivisena Onkiniemen kulttuuriyhdistyksessä myös pohtimassa talon tulevaisuutta.

– Mitä pitempää epätietoisuus jatkuu, sen suuremmaksi paine kasvaa. Taiteilijana se ei ole vain siirtyminen, vaan kaikki asiat, jotka vievät ajatuksia pois työstä ovat todella harmittavia. Voi olla, että henkinen työkunto menee pitkäksi aikaa.

Varrelan mukaan talon katot ovat vuotaneet vuosia, ja vuodot ovat aiheuttaneet lattiapintojen rapautumista.

– Siellä ei ole paljon tehty. Me olemme asiasta tiedotettu kyllä, mutta se ei ole aiheuttanut paljon toimenpiteitä. Siinä on varmasti yksi syy ja seuraussuhde, Varrela sanoo.

– Niin sanotut pienet säästöt voivat tulla todella mittaviksi. Jos vaikka joku haluaisi lähteä tekemään ryhmäkannetta ja siihen lähtisi 100 henkeä taakse, siitä voisi tulla varsin kallis. Jos oltaisiin Amerikassa, tämä olisi todella kallis prosessi. Mutta vakavasti ottaen, jokaisella on tästä omat taloudelliset menetykset, jotka toivottavasti jotenkin korvautuu.

Uimapukujen valmistajalle jo viikko kriittinen

Onkiniemen kiinteistössä toimii myös uima- ja alusasujen valmistaja Delffi Oy. Toimitusjohtaja Mervi Kärkkäinen on joutunut sulkemaan tuotannon ja yrityksen neljä työntekijää ovat jääneet kotiin. Delffin tiloissa on jo otettu pintanäytteitä, joista ei ole löytynyt asbestia. Epätietoisuus ja käyttökielto kuitenkin jatkuvat.

– Aluehallintovirasto on määrännyt myös ilmanäytteet otettaviksi, koska meillä on iso tila ja esimerkiksi kattorappauksia on tippunut alas, Kärkkäinen sanoo.

– Tämä on todellinen yllätys. Edelleen vaan ihmetyttää, miten tämän rakennuksen on annettu rapistua tällä tavalla. Tämä on järkyttävää.

Kärkkäisen mielestä tilanne on todella kummallinen.

– Pyysin jo, että näitä arvoja saisi julkisesti, koska pitää tehdä se päätös, että pitääkö työntekijät lähettää terveystarkastukseen. Miten kauan asbestia on ollut ja tarkat paikat, missä sitä on.

Kärkkäisen mukaan ei mene kauaa, että tilanne muuttuu kestämättömäksi yrittäjälle.

– Minulle jo tämä viikko on kriittinen. Me toimitamme uimapukuja viikoittain eteenpäin ja jos tavaraa ei lähde, siinä tulee isot menetykset heti.

Asbestia ei saa olla sisäilmassa

Onkiniemen tehdaskiinteistössä tuli esille asbestiongelma, kun museon välivarastona toimineen tilan lattiamateriaalin mureneminen käynnisti selvitykset museon varastoissa. Vuonna 1956 rakennetussa kiinteistössä otetuissa pyyhintä- ja ilmanäytteistä löytyi asbestia.

Ensimmäiset vuokralaiset saivat tiedon asbestista jo viime viikon lopulla. Yle Tampere kertoi Tampereen Ju-jutsukoulun tilojen sulkemisesta jo viime viikon torstaina. Perjantaina koko kiinteistö asetettiin käyttökieltoon lisätutkimuksen ajaksi.

Asbestin olemassaolo rakenteissa on ollut tiedossa, mutta nyt asbestia on löytynyt myös pintojen pyyhintänäytteistä ja sisäilmasta.

Asbestikuitujen pitkäaikainen hengittäminen voi aiheuttaa vakavan terveysongelman. Asbestia käytettiin mm. eristeenä etenkin 1960–70 luvun vaihteessa paljon, mutta sitä löytyy talojen rakenteista aina 1920-luvulta saakka. Asbestin käyttö kiellettiin vuonna 1994.

Jutun alkua on korjattu kello 13.18: Rakennuksen käyttöönotto riippuu tutkimusten tuloksista. Tavoite on, että ainakin osa kiinteistöstä voidaan ottaa käyttöön.

Luulitko syöväsi kevyesti? – Ja sorruit valesalaattiin: "Parempi kuitenkin kuin pikaruokalounas"

Yleistyvä salaattibaari voi houkutella mässäilemään turhalla rasvalla, suolalla ja sokerilla.

Tässä annoksessa on turhan paljon rasvaa ja sokeria.

Erilaiset salaattipöydät ovat yleistyneet vauhdilla suomalaisissa kaupoissa, kahviloissa ja ravintoloissa. Nopeasti lautaselle koottu salaattikeko voi olla terveellinen vaihtoehto tai piilorasvoja, suolaa ja sokeria pursuava kaloripommi.

Yle Mikkeli kokosi aidon äijä-annoksen kiireisen, keski-ikäisen suomalaismiehen tapaan. Lautasen pohjalle kerätty vihreä salaatti peittyi helposti erilaisissa rasvoissa marinoiduilla pasta- ja perunasalaatilla sekä tonnikalalla ja kanalla. Siitä oli kevytlounas kohtalaisen kaukana.

– Mieheksi hän laittoi yllättävän paljon salaattia ja tomaattia annoksen pohjalla, mutta se ei näy kaiken tuon muun alta. Jotkut miehet häpeävät salaatin syömistään, Etelä-Savon sosiaali- ja terveysyhtymän Essoten ravitsemusterapeutti Seija Kohvakka tuumii.

Yle Mikkeli pyysi Kohvakkaa arvioimaan malliannosta. Hänen mukaansa otos on yleisesti ottaen aika tyypillinen annos, mitä otetaan salaattipöydästä.

– On salaattia ja on "salaattia". Tässä annoksessa on liikaa rasvaa ja suolaa: rasvaista juustoa, majoneesipohjaista perunasalaattia, suolaisia oliiveja ja suolakurkkuja. Rasvaiset maito- ja lihatuotteet nostavat kolesterolia ja annoksen energiapitoisuutta. Liian suolainen ruoka kohottaa verenpainetta.

Kohvakka kerää viereen oman esimerkkiannoksensa. Puolet lautasesta on peitetty rasvattomilla, öljyttömillä kasviksilla: tomaatilla, kurkulla, paprikalla ja salaatilla. Salaatinkastiketta on vain yksi ruokalusikallinen ja majoneesisalaatteja on vain mausteeksi.

– Miehet voivat ottaa kaksi ruokalusikallista salaatinkastiketta, koska he tarvitsevat enemmän energiaa.

– Vanha kunnon lautasmalli kunniaan salaattipöydässäkin. Puolet lautasesta on kasviksia, neljäsosa hiilihydraatteja ja neljäsosa proteiinia, esimerkiksi juustoa, kalaa tai lihaa.

Ihmisten pitäisi syödä enemmän kasviksia, eli hedelmiä ja vihanneksia, salaattipöydässäkin. Kasvisten valinnassa voisi olla muistisääntönä viiden värin valinta. Se tarkoittaa sitä, että valitaan mahdollisimman värikäs lautanen kasviksista, esimerkiksi punaista tomaattia, vihreää kurkkua, keltaista paprikaa, valkokaalia ja violettia punasipulia.

– Jos salaattipöydästä valitaan vain rasvaisia vaihtoehtoja, on siinä vähän huijauksen makua. Se ei ole enää kevyt salaattiateria. Jos vielä valitaan jälkiruuaksi pari, kolme pullanpalaa, voi kevytlounas voi olla yllättävän raskas.

Kohvakan mielestä salaattilounas on kuitenkin terveellisempi vaihtoehto kuin hampurilaisateria ranskalaisineen tai pizza.

Patrik Borg: Parempi kuin pikaruoka-ateria

Myös ravitsemusasiantuntija, lihavuustutkija Patrik Borg sanoo, että parempi ylitsevuotava salaattilautanen on kuin kotiruoka ilman kasviksia, ja paljon parempi kuin hampurilaisateria ja pizza.

– Salaattilounaassa on kuitenkin enemmän kasviksia kuin kotipizzassa. Salaattipöytä on kuitenkin salaattipöytä, Borg arvioi.

Ylen Vaakakapina-sivuilla Borg on antanut vinkkejä siitä, miten jokainen meistä voisi lisätä kasvisten syöntiä. Ihanne olisi puoli kiloa kasviksia päivässä. Salaattipöydästähän niitä saa.

MINNA-LIISA RIESTOLA

Hän toimii Yle Mikkelissä harjoittelijana

Haavasta pitkä hoitokierre ja iso lasku – Painehaava voi saada jopa satojen tuhansien hintalapun

Markku Herralan jalassa on neljä varvasta ja yksi vaikea haava. Painehaavojen osuus terveydenhuollon vuosittaisista kustannuksista on lähes 500 miljoonaa euroa.

Mies istuu haavapolilla

Roomassa sataa niin, että mukulakivikadulla astellessa vesi tirskuu varpaiden välistä. Lomalaisia se ei kuitenkaan haittaa. Diabetesta sairastava kajaanilainen Markku Herrala huomaa kuitenkin hotellihuoneessa varpaansa välissä hiertymän.

Kotiin tullessa selviää, että veden, bakteerien ja hankauksen ärsyttämä ruhje on odotettua sitkeämpi. Sitä hän ei kuitenkaan arvaa, että yli vuoden päästä hän istuisi Kainuun keskussairaalan haavapolin sängyllä ties monettako kertaa pohtimassa varpaidensa kohtaloa.

Pottuvarpaan vieressä on ammottava aukko, joka ei parane, ei sitten millään. Varpaita on yhteensä neljä.

Haavat ja ruhjeet tulisi aina ottaa tosissaan. Hoitamaton tai huonosti hoidettu haava voi johtaa isoon laskuun tai saattaa ihmisen kuolemanvaaraan.

Koko Suomessa haavojen hoidosta aiheutuu vuodessa satojen miljoonien hoitokulut. Suurin osa kustannuksista tulee hoitajien palkoista.

Pelkästään painehaavojen osuus Suomen terveydenhuollon vuosittaisista kustannuksista on 2–3 prosenttia, eli lähes 500 miljoonaa euroa. 55 000–80 000 potilaalla arvioidaan esiintyvän vuosittain yksi tai useampi painehaava. Laskelmat Suomen painehaavakuluista perustuvat suomalaisiin ja kansainvälisiin tutkimuksiin.

Kainuun keskussairaalassa piisaa kiirettä myös tavallisena arkimaanantaina. Ovi käy tiuhaan ja potilaat istahtavat penkkiin. Haavat puhdistuvat ja potilaiden hampaat nousevat irveen. Polilla käy monenlaisia potilaita kroonisista tapauksista akuuttiin hoitoon.

Myös Kainuussa niin sanottuihin makuuhaavoihin, eli painehaavoihin, törmää suhteellisen usein. Haavahoitaja Arja Korhonen saa puhelun potilaasta, jolla on huomattu kyseinen, hyvin yleinen vaiva. Hän vaatii merkitsemään diagnoosin potilaan papereihin.

– Painehaavoja on yllättävän paljon. Jossakin vaiheessa kuviteltiin, että niistä päästään eroon. Niitä on vähemmän ja vähemmän, mutta valitettavasti haavoja on silti melko runsaasti, haavahoitaja Arja Korhonen kertoo.

Korhosen mukaan tilanteesta kurjan tekee se, että painehaavat olisivat kokonaan ennaltaehkäistävissä.

Yli puolet painehaavoista jää huomaamatta

Painehaavojen kohdalla kompastuskiveksi nousee tunnistaminen. Noin 60 prosenttia painehaavoista jää terveydenhuollossa tunnistamatta.

Haavan etenemisessä on viisi vaihetta. Ensimmäisen ja toisen asteen painehaavan toteamiseen tarvitaan harjaantuneisuutta. Viheliäinen haava saattaa syntyä paineen tai paineen ja venytyksen seurauksena neljän tai jopa kahden tunnin aikana. Painehaava saattaa ihmisen myös alttiiksi erilaisille infektioille ja sitä kautta kuolemanvaaralle.

– Tunnistaminen on varmasti se vaikein. Hoitotyössä puhutaan monesti, että potilaalla punoittaa kantapää tai peppualue. Siellä on jo painehaava. Se on se ensimmäinen aste, kun iho alkaa punoittaa niin, ettei punoitus laske asentoa vaihtamalla, Korhonen opastaa.

Ihon ja sen muutosten seuraaminen on tärkeää. Korhonen varoittaa, että jopa kantapäässä oleva rakkula voi olla alkava painehaava.

– Se on se vaihe, jossa pystyttäisiin pelkällä asentohoidolla, ravitsemuksella ja oikeilla hoitotuotteilla hoitamaan haava pois. Hoito kestäisi noin kolme kuukautta. Jos haava puolestaan pääsee pahenemaan, siitä tulee kolmannen ja neljännen asteen painehaava. Tällaisen haavan hoitaminen voi maksaa satoja tuhansia euroja, toteaa Korhonen.

Painehaava ei ole ikäkysymys.

– Painehaavojahan voi tulla ihan minkä ikäiselle ihmiselle tahansa. Se voi tulla vauvalle tai vaarille. Itselläni nuorin painehaavapotilas on ollut kaksi viikkoa vanha vauva ja vanhin yli 100-vuotias.

"Joskus on tehnyt mieli heittää kintaat tiskiin ja olkoon"

Nyt on Markku Herralan vuoro kärvistellä ja sadatella. Mies irvistää tottuneesti, kun haavahoitaja Marika Ala-Hiiro puhdistaa haavaa ja ottaa pois kuollutta ihosolukkoa. Herrala käy haavapolilla hoidattamassa syvää ja tulehtunutta haavaa kaksi kertaa viikossa. Tällä kertaa Ala-Hiiro ja Korhonen päättävät jatkaa hyvin alkanutta alipaineimuhoitoa.

– Letkua täytyy siirtää, ettei se paina ihoa ja aiheuta painehaavaa, haavahoitajat arvioivat ja suorittavat toimenpiteen loppuun.

Kroonistuneen haavan hoitamisprosessi on pitkä ja raskas. Operaation lopussa Herrala hymyilee. Hän on ollut tyytyväinen yhteistyöhön haavahoitajien kanssa. Se on helpottanut tuskaista taivalta.

– Haavan paraneminen voi pitkittyä todella monesta syystä. Taustalla voi olla, että haavan diagnoosia ei ole tehty riittävän hyvin tai haavan paranemiseen vaikuttaviin seikkoihin ei ole paneuduttu, Korhonen sanoo siirtäessään edellisen potilaan hoitovälineitä pois apupöydältä.

– Varsinkin iäkkäillä potilailla, jos ravitsemus ja verenkierto ovat huonoja, voi haavan hoitoon mennä hyvinkin pitkä aika, Ala-Hiiro lisää.

Herralan hoitokierre alkoi Roomassa tulleesta hiertymästä ja sitä seuranneen varvasamputaation epäonnistuneesta tikkauksesta.

Nyt suunnitteilla on uusi leikkaus tai hoidon jatkaminen muilla keinoilla.

Toiveet toipumisesta ovat korkealla, vaikka mies myöntää, että heikoimmilla hetkillään hän on ollut valmis antamaan kaikki varpaansa kivun loppumiseksi. Se on kuitenkin ollut vain hetken ajatus.

Lienee siis turha edes kysyä, onko haavan hoitaminen ollut työlästä?

– No on. Kyllähän tämä on niin pitkäaikaista. Jos ihan rehellisesti sanon, niin joskus on tehnyt mieli heittää kintaat tiskiin ja antaa olla. En minä ole kovin herkästi sellainen luonne, joka luovuttaa, Herrala toteaa.

– Tietysti täytyy aktiivisesti itse toimia ja yrittää tehdä parhaansa, hän jatkaa.

Herrala aikoo etsiä ratkaisuja yhdessä lääkärien kanssa. Hän aikoo selvitä. Siksi hän matkusti tiistaina Kuopioon saamaan konsultaation uudesta leikkausmahdollisuudesta. Tähän mennessä hoitoihin leikkauksineen on uponnut helposti kymppitonni.

Painehaavan hintalappu saattaa olla jopa 100 000 euroa

Tavanomainen ja joka ikäluokassa yleinen painehaavakin on kallis hoidettava. Haavahoitaja Marika Ala-Hiiro huomauttaa, että yhden painehaavan hoitaminen on tuhansien eurojen pommi. Hoito maksaa enemmän kuin niiden ehkäisy.

– Viidestä tuhannesta ja kuudesta ja puolesta tuhannesta eurosta satoihin tuhansiin euroihin, Ala-Hiiro laskee.

– Voi olla, että voidaan vaatia jopa leikkaussalihoitoja tai hoito pitkittyy niin pitkäksi, että se voi tuoda paljon lisäkustannuksia, hän lisää

Kaksi vuotta sitten sairaanhoitajaksi valmistunut ja vasta haavanhoitoon erikoistunut Ala-Hiiro painottaa nopeaa diagnoosia ja ripeää hoitoa.

– Painehaavahan voi edetä todella nopeasti. Tunnistaminen pitäisi tehdä heti potilaan hoitoon saapuessa tai viimeistään kahdeksan tunnin kuluessa hoitoon saapumisesta. Jos painehaavaa ei huomata siinä vaiheessa, kun potilas saapuu hoitoon, niin se voi kehittyä hyvinkin pian, Ala-Hiiro varoittaa.

Hänen mielestään akuuttiin hoitoon tai vuodeosastolle saapuvan potilaan ihon kunto pitäisi tarkistaa aina. Jos poikkeavuuksia huomataan, ne tulisi kirjata potilastietoihin.

– Voi olla, ettei potilaalla ole painehaavaa vielä hoitoon saapuessa. Jos ihon kuntoa ei arvioida tai riskinarviointia ei tehdä, niin voi olla, että seuraavan kerran kun hoitaja menee käymään potilaan luona, painehaava on jo syntynyt, Ala-Hiiro painottaa.

Riittävätkö hoitovälineet?

Niitä, jotka ovat jättäneet haavan omaehtoisesti hoitamatta, tulee poliklinikalla vastaan harvemmin.

– Silloin tällöin tulee vastaan tällaisia tilanteita. Kyseessä voi olla "laitapuolenkulkija" tai sitten on sellainen elämäntilanne, ettei ole jaksanut kiinnittää huomiota itseensä. Ehkä ei ole ymmärretty haavan vakavuutta, haavahoitaja Arja Korhonen sanoo.

Korhosen mukaan vielä harvemmin haavojen ja esimerkiksi painehaavojen paheneminen johtuu palvelutalojen, hoitolaitosten työntekijöiden tai kotihoitajien piittaamattomuudesta.

– Hoitajat ovat tänä päivänä erittäin perillä asioista. Hoitajille, varsinkin Kainuussa, järjestetään todella paljon koulutuksia. Meille järjestetään vuosittain alueellisia haavakoulutuksia ja meillä on paljon osastotunteja. Koulutusta kyllä on.

– Toki esimerkiksi yksityisen hoivakodin ongelmana voi olla se, ettei ole saatu riittävästi hoitovälineitä, eli vaikkapa oikeanlaisia patjoja painehaavapotilaiden hoidon tueksi, Korhonen jatkaa.

"Haavahoitajia ei ole tarpeeksi"

Asentohoito ja oikeanlaiset hoitovälineet, kuten patjat, ovat avainasemassa painehaavojen ennaltaehkäisemisessä. Arja Korhonen huomauttaa, että esimerkiksi laskimoperäiset säärihaavat, diabeetikon jalkahaavat sekä painehaavat olisivat täysin ennaltaehkäistävissä.

Ala-Hiiro uskoo, että tahtotila isojen kustannusten ja rankkojen kipujen ehkäisemiseen on suuri.

– Asentohoitoa pyritään toteuttamaan ihan joka paikassa. Se, millaiset resurssit hoitopaikassa on, vaikuttaa siihen, kuinka tiheästi sitä voidaan toteuttaa tai kuinka yksilökohtaisesti potilaan yksilöllisiin tarpeisiin voidaan kiinnittää huomiota, Ala-Hiiro sanoo.

Hän pitää tärkeänä myös sitä, että haavat ja niiden hoitotyö ovat nykyisin isompi kokonaisuus sairaanhoitajaopinnoissa.

– Ihan sama missä on töissä sairaanhoitajana, niin haavoja tulee vastaan, Ala-Hiiro sanoo.

Mitä haavanhoitajat ovat mieltä, tulisiko koulutettua väkeä, erikoistuneita haavahoitajia, olla edelleen enemmän?

– Haavahoitajia ei ole tarpeeksi. Jos ajatellaan, että tällä hetkellä meillä on puolitoista haavahoitajaa meidän erikoissairaanhoidon piirissä. Haavahoidon erikoistumisopinnot käyneitä hoitajia on useampia. Varsinaisesti haavapoliklinikoilla työskenteleviä on Kainuussa ihan liian vähän, Arja Korhonen sanoo painokkaasti.

WHO varoittaa tuhkarokon lisääntymisestä Euroopassa – rokottaminen vähentynyt

Eniten tuhkarokko on lisääntynyt Italiassa ja Romaniassa.

MPR-rokote

Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa tuhkarokkotapausten lisääntyneen niissä Euroopan maissa, joissa rokotekattavuus on alentunut.

Pelkästään tammikuussa Euroopassa todettiin kaikkiaan yli 500 tuhkarokkotapausta. Helmikuussa tartuntojen määrä oli alustavien tietojen mukaan kasvussa.

Eniten tautia on todettu Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Romaniassa, Puolassa, Sveitsissä ja Ukrainassa. Niissä oli tammikuussa yhteensä 474 tautitapausta, kun koko Euroopassa niitä oli 559.

Tautia on puhjennut erityisesti maissa, joissa rokotekattavuus on laskenut alle kriittisenä piedetyn 95 prosentin.

Eniten Italiassa ja Romaniassa

Italiassa tapausten määrä on kolminkertaistunut alkuvuonna viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Syynä maan terveysministeriö pitää sitä, etteivät vanhemmat rokota lapsiaan sivuvaikutusten pelossa. Takavuosina kohuttiin rokotteen ja autismin yhteydestä, mutta useiden tutkimusten mukaan kohu on perätön.

Romaniassa tuhkarokkoon on kuollut syyskuun jälkeen 17 lasta ja tuhansia ihmisiä on saanut tartunnan.

WHO varoittaa, että nykyisten matkustustapojen aikana kukaan ihminen tai mikään maa ei ole turvassa tuhkarokolta. THL varoitti tammikuussa, että tuhkarokkoepidemia on mahdollinen myös Suomessa.

Tuhkarokon oireita ovat kuume, ihottuma ja hengitysoireet. Usein oireet jäävät lieviksi, mutta jälkitauteina voi olla aivotulehdeus, välikorvantulehdus ja keuhkokuume. Tauti voi johtaa myös keskenmenoon, ja maailmanlaajuisesti se on yhä merkittävä pikkulasten kuolinsyy.

Lähteet: AFP, Yle Uutiset

Kymmenien ihmisten toimeentulo vaarassa: Onkiniemen asbestihavainnot pitävät talon vuokralaiset löysässä hirressä

Myös vähävaraisia perheitä auttavan hyväntekeväisyysjärjestö Hope ry:n toiminta on pysähdyksissä.

Esko Vuorinen ja Kalle Kulmala

Tampereen kaupungin omistamassa Onkiniemen entisen tehtaan kiinteistössä vuokralaiset ovat olleet tyrmistyneitä ja yllättyneitä tarkastuksessa löytyneen asbestin vuoksi. Kiinteistössä toimii kymmeniä pienyrityksiä, joista useat luovilla aloilla. Lisäksi siellä on erilaisia harrastetiloja.

Yksi ammatinharjoittajista on kelloseppä Kalle Kulmala, joka on toiminut talossa kymmenen vuotta. Nyt hän joutuu harkitsemaan työtilansa siirtämistä kauas keskustasta. Kulmalan toimeentulo on kiinni toimitiloista, jotka nyt ovat käyttökiellossa.

Kulmala on käynyt työtiloissaan senkin jälkeen kun vuokranantaja eli kaupunki laittoi oveen käyttökiellosta ilmoittavan lapun.

– Olen ollut sisällä seuraamassa näytteenottoa. Pyyhkäisynäytteitä otettiin eikä kaupungin mittaajillakaan ollut mitään avaruuspukuja päällä, joten kai sinne vielä voi mennä. Viisi tuntia siinä mittailtiin ja vaihdettiin vuokralaisten kanssa yhteystietoja, sanoo Kulmala.

Vaatelahjoitukset seis

Myös kaksi vuotta Onkiniemessä toimineen hyväntekeväisyysjärjestö Hope ry:n toiminta on pysähdyksissä. 

– Olemme yrittäneet viedä viestiä asiakaille tästä tilanteesta. Asiakasaikoja on peruttu. Tästä katkoksen kestosta ei ole tietoa, sanoo tiiminvetäjä Kirsi Stenvall Hope ry:stä.

– Tänään on ensimmäistä kertaa otettu näytteitä Hopen tiloista, tietoa niistä saadaan huomenna.

– Lahjoitusten saajille tämä on todella kova paikka. Nyt on vaatteitten vaihtoaika ja erilaiset kuravaatteet jäävät nyt saamatta. Asiakkaita on tuhatkunta.

– Lahjoitukset täytyy nyt ohjata muille toimijoille, sanoo Stenvall.

– Tieto asbestitutkimuksista oli melkoinen shokki. Aluksi kaikki oli epäselvää, nyt olen ehtinyt jo miettiä erilaisia mahdollisuuksia. Olen yrittänyt rauhoitella itseäni tässä tilanteessa.

Ovista vielä kuljetaan

Esko Vuorinen on eläkkeellä oleva muusikko. Hän sanoo, että treenitila tuntuu ja näyttää samalta kuin ennekin. Hän aikoo tänäänkin mennä sinne sisälle.

– Tuskin minua kukaan tulee sieltä pois hakemaan. Haiskahtaa vähän kaavoitusasbestilta, hän arvioi tilannetta.

Varsinaista kieltoa ei vielä ole asetettu eikä ovia salvattu.

– Vasta kun ilmanäytteet on otettu ja analysoitu, sen jälkeen vasta voidaan lakisääteisesti antaa virallinen käyttökielto, valistaa Kalle Kulmala, joka on Onkiniemen Kulttuuritehdas ry:n varapuheenjohtaja.

Yhdistykseen kuuluu viitisenkymmentä jäsentä. Tampereen kaupunki järjestää vuokralaisille tiedotustilaisuuden huomenna keskiviikkona kello 10.

Juttua on korjattu 29.3. kello 10.39: Kalle Kulmala toimii aktiivina kulttuuriyhdistyksessä, ei yrittäjien yhdistyksessä.

Valinnanvapautta käyttäneet Mikael ja Pirjo vaihtoivat lääkäriä yksinkertaisesta syystä: julkiselle ei pääse

Mikael Pennasen ja Pirjo Palosaaren kokemukset kertovat valinnanvapauskokeilun arjesta Hämeenlinnassa: yksityiselle mennään, koska julkiselle ei pääse.

Mikael Pennanen lääkäri Henri Ärölän tutkittavana

Hämeenlinnalainen Mikael Pennanen tarttui valinnanvapauteen maaliskuun alkupuolella: melkein heti, kun mahdollisuus avautui.

– Ensisijainen syy oli se, että Jukolan terveysasema on tarjonnut aika paljon ei oota. Kun sinne yrittää päästä, niin aikoja ei vain ole.

Yksityiseltä puolelta Pennanen odottaakin palvelujen saatavuuden parantumista.

– Että kun soittaa lääkäriaikaa, niin sinne myös pääsee!

Valitseminen ei ollut Pennasen mielestä vaikeaa, koska listautuneita palveluntuottajia on Hämeenlinnan kantakaupungin alueella vähän. Toistaiseksi kokemukset ovat olleet positiivisia. Takana on tosin vasta yksi lääkärikäynti.

– Sekin oli kyllä laadukasta palvelua ja olen tyytyväinen, nauraa Mikael.

Pennasen mukaan hänen potilastietonsa ovat siirtyneet sutjakkaasti julkiselta yksityiselle. Hämeenlinnassa on mahdollisuus vaihtaa palveluntuottajaa kuukauden välein, mutta jatkuva vaihtaminen ei Pennasta houkuta.

– Ei omalla kohdalla kuulosta kauhean järkevältä, jonkinlainen jatkuvuus olisi ihan suotavaa. Että olisi tuttuja lääkäreitä ja hoitajia, jotka hoitoa toteuttaa.

"Halusin saada vertailla"

Eläkeläinen Pirjo Palosaari Hämeenlinnasta vaihtoi palveluntuottajaa julkiselta yksityiselle helmikuun lopussa.

– Lähinnä sen takia, koska omalla terveysasemalla lääkärinaikoja sai niin huonosti eli pääsääntöisesti noin viiden viikon päähän. Kirjauduin 26. helmikuuta sunnuntaina. Maanantaina soitin hoitajalle ja sain heti samana päivänä hoitajalle ajan.

– Olin kyllä jo päättänyt, että kokeilen, miten palvelu pelaa yksityisellä, halusin saada vertailla.

Palosaari kertoo olevansa erittäin myönteisesti yllättynyt, kuinka hyvin kaikki asiat on sujuneet.

– Se oli hirveän joustavaa ja potilaslähtöistä ja minua kuunneltiin. Tuntui, että ei jätetä yksin, erinomaista toimintaa.

Kuukauden "lääkärinvaihtoväli" arveluttaa

Myös Omalääkärisi Mehiläisessä kokemukset ovat olleet hyviä, kertoo johtava lääkäri Henri Ärölä.

– Nyt valinnanvapautta käyttäneiden määrä on vielä aika pieni, mutta me olemme siitä erittäin tyytyväisiä. On yllättänyt positiivisesti, että näinkin paljon on listautunut.

Ärölän mukaan suurin vaihtamisen suurin syy on ollut lääkäriaikojen saatavuudessa.

– Seuraavaksi vaikuttaa ehkä etäisyys hoitopaikasta, sen jälkeen mielikuva tai saatu hoito. Jos on aikaisemmasta paikasta hyvät kokemukset, niin siilloin tuskin lähdetään vaihtamaan.

– Mutta kyllä saatavuus ja sijainti ovat ne keskeimmät, millä ihmiset tuntuvat vaihtavan. Ihmiset jopa soittavat, että milloin saan ajan, ja jos saan ajan nopeasti, niin listaudun. Tällaista niin kuin ostoksilla käyntiä, naurahtaa Ärölä.

Kuukauden "lääkärinvaihtoväli" ei lääkäristä kuulosta kovin hyvältä.

– Riippuu tietysti tilanteesta. Potilaalle se on hieno mahdollisuus, että voi vaihtaa niin usein kuin haluaa. Suurimmalle osalle se on varmasti aivan hyvä.

– Ongelmaksi voivat tulla esimerkiksi lääkkeiden väärinkäyttäjät, jotka yrittävät hakea eri asemalta. Mistä löytyy sellainen lääkäri, jolta voisi saada haluamiaan lääkkeitä helpommin. Mahdollisesti myös psyyken potilaat hyötyvät ensisijaisesti siitä, että on pitkään sama hoitava taho.

Hämäläisillä tasainen vaihtotahti

Kehityspäällikkö Niina Haake Hämeenlinnan kaupungilta kertoo, että vaihtotahti on ollut tasaista, samaan tapaan kuin muilla kokeilualueilla. Näyttää siltä, että palvelun piirin hakeudutaan sitä mukaa, kun tarvetta ilmenee.

– Tietysti kokeilun kannalta on oleellista, että saamme kokemuksia siitä, kuinka moni lähtee vaihtamaan. Matala kynnys valinnan ja vaihdon tekemisessä voi tuottaa meille lisätietoa. Siinä valinnanvapaus aidoimmillaan toteutuu, pohtii Haake.

Hieman alle viisi prosenttia kokeiluun kuuluvista Hämeenlinnan asukkaista on aktiivisesti käyttänyt valinnanvapauttaan. Suurin osa vaihtajista on työikäisiä, 18-64-vuotiaita.

Lue lisää: Valinnanvapauskokeilu on vasta alkutaipaleella.

Syö syöpäriski pienemmäksi – Joka neljäs syöpä voitaisiin välttää terveellisellä ruokavaliolla

Kahvia ja kasviksia rintasyöpää vastaan, soijaa eturauhassyövän ehkäisyyn. Asiantuntijat neuvovat, miten voit ruokavalinnoilla pienentää syöpäriskiäsi.

Vihanneksia lautasella.

Mikään ruoka ei yksinään tai silloin tällöin syötynä aiheuta syöpää tai pelasta siltä. Monilla ruoka-aineilla on kuitenkin tutkitusti vaikutusta syöpäriskin pienenemiseen.

Terveellisen ruokavalion voidaan arvioida pienentävän syöpäriskiä noin 20–25 prosenttia.

– Varsinkin kasvikunnan tuotteissa on havaittu paljon syöpää ehkäiseviä aineita, kertoo Docrates syöpäsairaalan laillistettu ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen.

Länsimainen ruokavalio lisää syöpäriskiä

Reijo Laatikainen ja syöpätutkija Timo Joensuu Docrates syöpäsairaalasta ovat koonneet luotettavaa tutkimustietoa uuteen kirjaansa. Kyseessä on ensimmäinen kotimainen kattava teos aihepiiristä.

– Tieto ravinnon ja syövän yhteydestä on usein sirpaleista ja huonolaatuista, usein silkkaa huuhaata. Siksi kirjalle oli suuri tarve, Laatikainen sanoo.

Kaikille sopivana yleisohjeena voidaan pitää nykyistä, kasviksia ja marjoja painottavaa ravintosuositusta tai perinteistä Välimeren ruokavaliota.

Sen sijaan paljon rasvaa, sokeria, valkeaa viljaa, punaista lihaa ja prosessoituja tuotteita sisältävä länsimaissa yleinen ruokavalio lisää syöpäriskiä.

Ruoan vaikutusta ei aina ole helppo tulkita. Esimerkiksi maidolla on havaittu ristiriitaisia vaikutuksia.

– Maitotuotteet vähentävät suolistosyövän riskiä, mutta toisaalta jotkut maidon ainesosat voivat miehillä nostaa eturauhassyövän riskiä, kuvailee ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen.

Eturauhassyövän riski voi teoriassa hiukan kohota, jos käyttää maitotaloustuotteita noin 1,5 kertaa enemmän kuin mitä Suomessa suositellaan.

Parsakaali, mustikka, pavut ja kokojyväleipä ovat terveyspommeja

Nyrkkisääntönä voi pitää kohtuutta kaikessa. Kaalikasvit, tummat lehtikasvit, pavut, marjat ja täysjyvävilja sisältävät paljon hyviä aineksia. Alkoholia ja tupakkaa kannattaa välttää ja pitää paino normaalin rajoissa.

Muodin mukana vaihtuviin superfoodeihin kannattaa suhtautua maalaisjärjellä. Jos ruokavalio on pääpiirteissään kunnossa, voi sitä viimeistellä syöpäterveyttä edistävillä ruoka-aineilla. Ravitsemusterapeutti ei kuitenkaan kutsuisi niitä superfoodeiksi.

– Mitään superfoodeja ei ole, Reijo Laatikainen muistuttaa.

Suomessa todetaan vuosittain noin 30 000 uutta syöpätapausta. Miesten yleisimmät syövät ovat eturauhas- ja keuhkosyöpä, naisten rinta- ja keuhkosyöpä. Suolistosyöpä on yleinen molemmilla sukupuolilla.

Jutussa esitetyt kuvat eri ruokien vaikutuksesta syöpätyyppeihin ovat yksinkertaistettuja esimerkkejä. Lisätietoa: Reijo Laatikainen ja Timo Joensuu: Syö hyvin, voi paremmin - Ravinto syövän ehkäisyssä ja hoidon tukena. Kirjapaja 2017.

Juttua korjattu 29.3. klo 4.20: Naisten toiseksi yleisin syöpä on keuhkosyöpä, ei kohtusyöpä.

Potilas kouluttaa hoitajia Parkinsonista – vanhat lääkärikirjat antavat taudista väärän kuvan

Heikentyvää ääntä voi vahvistaa esimerkiksi laulamalla aamuisin. Kainuun ainoan Parkinsonia sairastavan vertaistukihenkilön kokemukset kiinnostavat myös kansanterveyshoitajia.

Henkilön kädet pöydällä, kädessä valkoinen kahvikuppi.

Kahvikuppineuroosi eli sosiaalisten tilanteiden pelko. Se oli kainuulaisen Hannun oma diagnoosi ennen lääkärin puheille menemistä. Kädet alkoivat täristä varsinkin silloin, kun katseet porautuivat Hannuun. Tai niin hän itse ainakin ajatteli. Vaadittiin useita lääkärikäyntejä ennen kuin vapinan oikea syy selvisi.

– Ensimmäinen lääkäri totesi, että iäkäs ihminen vapisee. Ei siinä ole mitään sen kummempaa. Meni vuosi ja lääkäri toisti samat sanat. Kolmannella kertaa käsi roikkui kuin lehmän häntä. Sekin hoidettiin pistoksilla ja käsikuntoutuksella, mutta sitten minusta alkoi tuntua, että ei tämä ole sitä mitä hoidetaan, Hannu muistelee elämänsä käännekohtaa.

Tuolloin 65-vuotias Hannu sai lähetteen neurologille, joka vihdoin antoi oudoille oireille nimen: Parkinsonin tauti. Lääkärin diagnoosi oli musertava.

– En aluksi nielaissut tai mieltänyt outoa sanaa, Hannu kertoo.

– Kyllä siinä tuli sellainen tunne, ettei tätä voi sulattaa. Olin hyvin hiljainen ja allapäin.

Hannu vaipui kuoreensa vuosiksi.

Hiljaisuus katkesi

Kukaan ei jaksa olla iäisyyttä hiljaa. Ei Hannukaan. Lopulta hän päätti, että voi kääntää oman kokemuksensa jonkun toisen onneksi.

– Joku sai houkuteltua minut Parkinson-yhdistykseen. Silloin siitä alkoi ensimmäistä kertaa puhua muillekin kuin itselleen.

Mies kiittää alueensa kansanterveyshoitajia, joiden ansiosta hän sai äänensä kuuluviin ja voi tänä päivänä olla avuksi vertaisilleen. Nyt Hannu toimii Parkinsonin tautia sairastavien puhelinvertaistukihenkilönä. Hän ottaa vastaan saman diagnoosin saaneiden ihmisten puheluita ja kertoo kokemuksiaan kainuulaisille kansanterveyshoitajille.

– Se on ollut mielenkiintoista. Kansanterveyshoitajat ovat olleet hyvin kiinnostuneita. He ovat kyselleet tarkkaan, miten sairauden voi tunnistaa, Hannu kertoo.

Suomen Parkinson-liitto ry:n mukaan koko Suomessa on yhteensä parikymmentä vertaistukihenkilöä, joista Kainuussa on vain yksi. Tarve on kovaa.

– Ensimmäinen koulutus oli vuonna 2015 Jyväskylässä, kertoo Parkinson-liiton järjestösuunnittelija Annukka Tuovinen.

Parkinson-liitto kuuluu valtakunnalliseen kokemuskoulutusverkostoon. Kainuussa on myös yksi liiton kouluttama henkilö, joka käy puhumassa esimerkiksi oppilaitoksissa.

– Kokemuskouluttajat käyvät kertomassa aiheesta teemoittain, kertoo Parkinson-liiton järjestösuunnittelija Annukka Tuovinen.

Hannu näyttää oireensa tiedon lisäämiseksi

Pitkäaikaissairaiden parissa työskentelevä kansanterveyshoitaja on yleensä ensimmäinen porras, jonka potilas kohtaa.

– Siksi he ovat tärkeässä roolissa, Hannu huomauttaa.

Kansanterveyshoitajat ovat päässeet näkemään sen hetken, jolloin Parkinsonin tautia sairastava on kaikkein haavoittuvaisimmillaan.

– Kerron tarinani ja näytän millaisessa kunnossa olen. Näytän vapinaa ja alkuvaiheen oireita, että he pystyvät tunnistamaan Parkinsonin taudin oireet tuntemattomasta ihmisestä, Hannu kertoo.

Yksi Hannun tarinan kuulleista on kuhmolainen kansanterveyshoitaja Merja Haverinen. Hänen vastaanotollaan käy kerran tai kaksi kuukaudessa Parkinson-potilas.

– Siitä oli apua. Hannu kertoi sairastumiskokemuksestaan ja oireistaan. Saimme kuulla, mitä hoitajien tulisi huomioida vastaanottotilanteessa ja mitä hoitomuotoja voimme suositella asiakkaalle, Haverinen kertaa.

Tilanteessa keskusteltiin muun muassa äänen heikkenemisestä.

– Hannu antoi hyvin käytännöllisen esimerkin, että ääntä voi avata aamulla esimerkiksi laulamisen avulla, Haverinen sanoo.

Haverisen mukaan Parkinsonin tunnistaa vapinaoireiden lisäksi liikkeen jähmeydestä ja hitaudesta.

– Hoitaja tarkkailee potilaan liikkumista aina, kun hän tulee vastaanotolle. Se on normaali käytäntö.

Häpeä veti kuoreen: "Moni tuttavakin alkoi vieroksua"

Kun diagnoosi oli tuore, Hannu häpesi. Hän inhosi tilanteita, joissa vapina iski takavasemmalta ja kaikkien edessä.

– Se oli silloin niin tuntematon ja arka sairaus, että moni yhdisti sen Alzheimeriin. Moni tuttavakin alkoi vieroksua. Ajattelivat, että tuo ukko ei ole ihan oikeassa enää, Hannu muistelee.

Tuki on kaikkein tärkeintä alkuvaiheessa, sillä Hannu ei ollut eikä ole häpeänsä kanssa yksin.

– Ihminen on silloin niin ihmeissään. Jos silloin ei löydy tukea, niin saattaa jäädä sängyn pohjalle makoilemaan ja menee huonoon kuntoon nopeasti.

Hannu muistuttaa, etteivät Parkinson-potilaat ole oireiltaan samanlaisia. Toisilla oireet pahenevat nopeasti, osalla taas tauti pysyy sivuroolissa pitkään.

– Ei ole kahta samanlaista Parkinson-potilasta. Me kaikki olemme omia yksilöitämme.

Hannu saa monenlaisia soittoja

Kaikki, mitä tapahtuu päivystyspuhelimen pirinästä punaisen luurin painamiseen, pysyy pelkästään Hannun tietona.

– Minulla on vaitiolovelvollisuus. Jos joku soittaa, minä en kysy nimeä, henkilöllisyyttä, puhelinnumeroa tai paikkakuntaa, Hannu kertoo.

Toiminta käynnistyi valtakunnallisesti vasta viime vuoden alusta. Parkinson-liiton järjestösuunnittelijan Annukka Tuovisen mukaan soittoja on tullut vuoden aikana noin sata.

– Se on tosi hieno määrä, kun toiminta on aika vasta käynnistynyt. Puhelujen määrä kasvaa, hän iloitsee.

Puhelujen aikana etsitään vastauksia soittajan kysymyksiin, jotka koskevat esimerkiksi oireita, kuntoutusta, lääkitystä tai henkilökohtaisia asioita. Jos vastausta ei löydetä, selvitetään paikka, josta vastaus löytyy.

– Kaikkia pyritään tukemaan ja auttamaan. Onhan siellä kysymyksiä, joihin ei ole edes olemassa oikeaa vastausta.

Valtakunnallinen vertaistukiverkosto on jakautunut niin, että eri puhelinnumeroista saavat apua muun muassa omaiset, työssä sairastuneet, nuorena diagnoosin saaneet ja pitkään sairastuneet.

– Yksi iso kysymys on se, miten pärjätä työelämässä sairastumisen jälkeen. Kysymyksiä on hyvin monenlaista, yhtä monta kuin sairastuneitakin, Tuovinen kertoo.

Hannu kuuluu pitkään sairastaneisiin. Yleisesti ottaen puhelintukihenkilöille soittavat eniten vasta diagnoosin saaneet.

Väärä mielikuva vahvistaa stigmaa

Parkinson on edelleen stigma. Vanhemmat sukupolvet kokevat edelleen Parkinsonin outona ja pelottavana asiana. Annukka Tuovisen mukaan häpeä on edelleen osa Parkinsonia.

– Kyllä näin on, valitettavasti. Liitto on yrittänyt työskennellä vuosikymmeniä häpeän poistamiseksi. Tässä on hyvin vahvana stigma ja mielikuva siitä, mitä sairaus on, hän toteaa.

Varsinkin vanhemmat lääkärikirjat antavat virheellistä kuvaa sairaudesta.

– Se kuva on väärä. Hoito on muuttunut valtavasti, Tuovinen sanoo.

Parkinsoniin sairastutaan yleisimmin 60-vuotiaana. Nyt sairastuvat ovat lukeneet vanhat opukset ja mieltävät sairauden väärin. Isoin häpeän nostattaja on se, että sairaus näkyy päällepäin.

– On kyse liikehäiriösairaudesta. Se on hyvin näkyvissä oleva. Oireet pahenevat jännitystilanteissa, esimerkiksi kaupan kassalla, kun pitää maksaa ja jonoa on takana. Se voi laukaista vapinan. Aikaisemmin oireet olivat hyvinkin näkyvämpiä.

Tuovisen mukaan liitto saa edelleen puheluita ihmisiltä, jotka eivät ole kertoneet sairaudestaan lähiomaisilleenkaan, vaikka oireet ovat selkeät.

"Tieto on aina shokki"

Asenteet ja ennakkoluulot ovat pikku hiljaa murtumassa. Nykyisin tietämys on parempi. Niin on myös lääkehoito.

Kansanterveyshoitaja Merja Haverinen kohtaa enää harvemmin selkeitä häpeän kokemuksia tai tautiin liitettäviä ennakkoluuloja.

– Asioista puhutaan ja tietoa on saatavilla ja olemassa, Haverinen sanoo.

– Kun on kysymys vakavasta ja pitkäaikaisesta sairaudesta, niin tieto on aina shokki, vaikka monet ovat jo itse epäilleet sitä varsinaista diagnoosia, Haverinen kertoo.

Hannun oireet pysyvät nyt kurissa elämäntapojen ja lääkityksen avulla. Lääkkeiden määrää on pystytty myös pienentämään. Lääkkeitä tarvitsee ottaa enää kolme kertaa päivässä. Pahimmassa tilanteessa pilleripurkilla pitäisi käydä tunnin välein.

– Olen oppinut elämään tämän kanssa. Se vaatii säännöllisen elämän, ruokailun, levon ja lääkityksen. Sitten on liikunta, liikunta ja vielä kerran liikunta, nyt 78-vuotias Hannu opastaa.

Hannu käykin vähintään kaksi kertaa viikossa allasjumpassa. Lisäksi hän tekee pihatöitä.

– Liikunta on minulle tärkeää. Muuten jäykistyisin kuin puu-ukko. Toinen tärkeä asia on hermoratahieronta. Se olisi hyväksi muillekin Parkinsonia sairastaville kuin minulle.

Vierivä kivi ei todellakaan sammaloidu. Hannukaan ei aio tehdä enää liikkeelle päästyään niin.

– Ei muuta kuin vain menoksi, hän sanoo.

Oireita ei saa vähätellä tai pelätä

Miten sitten aiheen voisi ottaa puheeksi, jos epäilee, että puoliso tai mummo sairastaa Parkinsonia?

Hannu kannattaa suoruutta, mutta kunnioittavaa sellaista.

– Voi sanoa hyvin hienovaraisesti, että eikö olisi syytä tutkia mistä vapina johtuu. Oman hoitajan kautta saa lähetteen lääkärille, Hannu opastaa.

Annukka Tuovinen neuvoo, että Parkinsonin tautia sairastavaan tulisi suhtautua, kuten keneen tahansa muuhunkin henkilöön.

– Eiköhän tässä ihmisiä olla kaikki. Pitää kohdata ihmisenä ja kohdata ne haasteet. Jokaisella ihmisellä on omaan elämäntilanteeseen tai psyykkisiin ja fyysisiin ominaisuuksiin liittyvät haasteensa. Yleinen hyvä neuvo on aidosti kuunteleminen, Tuovinen sanoo.

– Missään nimessä ei saa pelätä tai vähätellä ihmisen oireita, hän painottaa.

Vaikka puhelinpäivystys ja vierailut kutien kansanterveyshoitajien juttusilla vievät aikaa, Hannu kokee työnsä arvokkaana.

– Minulla on paljon aikaa, se ei ole rasite.

Mies pitää vertaistukea ja kanssakäymistä erittäin tärkeänä kuntoutumisen kannalta. Sen vuoksi hän kannustaa lähtemään mukaan paikallisen yhdistyksen toimintaan tavalla tai toisella.

– Yhteiset kokoontumiset ovat aina hengenluojia. Sieltä saa aina jotain uutta.

Pienellä paikkakunnalla asuva Hannu ei halua esiintyä jutussa koko nimellään, koska hän ei halua, että tuntemattomat säälivät tai kauhistelevat  sairautta.

Kukaan verenluovuttaja ei tiedä, minne oma veri päätyy – me selvitimme sen Saulin puolesta

Luovutetun veren kulku dokumentoidaan pieniä yksityiskohtia myöten 30 vuodeksi. Ryhdyimme seuraamaan veripussin matkaa – se vei meidät Kuopiosta Itävaltaan asti.

Sauli luovuttamassa verta.

Kaikki tieto on olemassa. Jos käyt tänään luovuttamassa verta, vuonna 2037 on pystyttävä tarvittaessa sanomaan, millaiseen pussiin laskimostasi otettu veri on otettu ja millä verivaakaheilurilla se on punnittu.

Kukaan yksittäinen verenluovuttaja tai vastaanottaja ei kuitenkaan pääse käsiksi tietoihin. Me ryhdyimme selvittämään kuopiolaisen Sauli Rantasen puolesta, mihin hänen luovuttamansa veri päätyi. Siitä ei tullut ihan helppoa.

 

Puijonkatu, Kuopio. Tarina alkaa SPR:n veripalvelupisteestä Kuopiosta. Sauli Rantanen on saanut sähköpostin, että hänen veriryhmänsä veri on käynyt vähiin.

Hän on käynyt luovuttamassa monesti aikaisemminkin ja tietää, että toimenpiteen jälkeen ei pidä nousta liian nopeasti seisomaan. Kerran hän on tehnyt niin ja melkein pyörtynyt.

Siinä vaiheessa kun Sauli nousee tuolista, veripussi on jo pakattu laatikkoon. Ennen Veripalvelulla oli Kuopiossa oma soluerottelunsa, mutta nykyään pussi on vietävä Postin rekkakyydillä Helsinkiin. Siellä on veripalvelukeskus, jossa käsitellään kaikki Suomessa luovutettava veri.

Vaikeinta on, kun ulkona on todella kylmää tai helteistä. Verilaatikkoon pakataan butaanidiolilevyjä, jotta lämpötila pysyisi 17–24 asteessa. Perillä varmistetaan digitaalisten sensorien keräämästä tiedosta, ettei veri ole päässyt jäähtymään tai lämpenemään liikaa matkan aikana.

Kerroitko seksikumppanin vaihtumisesta? Sekin tieto on tallessa

Luovutettava veri jaetaan punasoluihin, verihiutaleisiin ja plasmaan. Niiden kaikkien polku on lain mukaan pystyttävä jäljittämään 30 vuoden ajan. Myös se tallennetaan, mitä verenluovuttaja on kertonut lääkityksestään, matkustelustaan, seksikumppaniensa vaihtumisesta ja muista luovutuskelpoisuuteen liittyvistä asioista. Nämä tiedot arkistoidaan 15 vuodeksi.

Joskus luovutusverta saaneella ihmisellä todetaan pitkän ajan kuluttua infektio, jonka alkuperää ei tiedetä. Sellainen syy voi olla esimerkiksi viruksen aiheuttama krooninen maksatulehdus eli hepatiitti, joka voi olla todella pitkään oireeton. Silloin verenluovuttaja saatetaan joutua jäljittämään vuosien jälkeenkin.

– Voi myös olla, että 10–15 vuoden päästä pystymme kertomaan jostakin tänä päivänä otetusta verinäytteestä sellaista, mitä emme nyt pysty, SPR Veripalvelun Kuopion yksikön esimies Paula Korhonen sanoo.

Luovutusveren kulkua jäljitetään Suomessa useita kertoja joka vuosi. Verensiirron välityksellä tulleita tulleita tartuntoja ei ole kuitenkaan todettu sen jälkeen, kun nykymalliset testit otettiin käyttöön 1990-luvun vaihteessa.

Yksittäisen verivalmisteen jäljittäminen on ammattilaisille suhteellisen helppoa. Työtä hidastaa se, että Veripalvelun ja sairaaloiden tiedot ovat eri järjestelmissä, eivätkä keskustele keskenään.

Pieninä palasina maailmalla

 

Kivihaka, Helsinki. Sentrifugi linkoaa Saulin veren ja saa sen jakautumaan osiin. Alimmaksi jäävät punasolut, joista suodatetaan pois valkosolut. Pussi pannaan kylmään ja se lähtee takaisin Kuopioon. Se on täysi sattuma: punasolupussi olisi voinut mennä yhtä hyvin vaikka Rovaniemelle.

Muutaman päivän päästä saamme tietää, että Saulin punasolut on annettu yliopistollisessa sairaalassa sydänleikkauksessa olleelle potilaalle korvaamaan menetettyä verta. Hän on auttanut pelastamaan yhden ihmisen hengen.

Tavallisessa sydänleikkauksessa ei yleensä tarvita verensiirtoja. Esimerkiksi aortan sisäseinämän repeämissä vuoto voi kuitenkin olla niin runsasta, että tarvitaan kymmenien luovuttajien punasoluja yhdelle potilaalle.

Saulin verihiutaleet eli trombosyytit yhdistetään Helsingissä yhteen kolmen muun samaa veriryhmää olevan luovuttajan verihiutaleiden kanssa. Ne jatkavat matkaa Meilahden sairaalaan.

HUS ei suostu antamaan tietoa, millaiseen käyttöön Saulin verihiutaleet ovat menneet. Perusteena on tietosuoja – trombosyyttejä ei anneta potilaalle yhtä usein kuin punasoluja, jolloin potilaan voisi periaatteessa pystyä tunnistamaan kuvauksesta.

Tyypillinen verihiutaleiden saaja on leukemiapotilas, jonka luuydin ei tuota riittävästi trombosyyttejä raskaiden solunsalpaajahoitojen vuoksi. Heille luovutetut verihiutaleet voivat estää vaikkapa hengenvaarallisen aivoverenvuodon.

Siinä vaiheessa kun Saulin punasolut ja verihiutaleet on jo käytetty, verestä erotettu plasma odottaa 50 asteen pakkasessa kuljetusta. Plasmalääkkeiden valmistus Suomessa kävi liian kalliiksi Suomessa 2000-luvulla ja sen jälkeen suomalainen plasma on ollut vientitavaraa.

Nykyään Veripalvelusta lähtee viisi rekkalastillista jääplasmaa vuodessa Shiren tehtaalle Itävaltaan. Wienissä Saulin veriplasma sekoittuu tuhansien muiden luovuttajien veriplasman kanssa ja päätyy lopulta plasmalääkkeiksi ympäri maailmaa.

Plasmalääkkeitä annetaan muun muassa verenvuototautien korvaushoitoon. Yksi valmistetyyppi, jääplasma, päätyi uutisiin vuonna 2001. Tuolloin paljastui, että sitä oli annettu hiihtäjille kielletyn Hemohesin ohella.

 

Toinen maailmansota loi tarpeen

Nykymallisen verenluovutuksen perusta luotiin sotaoloissa. Puolustusvoimien veripalvelu alkoi kerätä verta systemaattisesti toisen maailmansodan aikana ja SPR peri tehtävän vuonna 1948.

Sen jälkeen luovutusveri ei ole koskaan loppunut. Jos verta tarvitaan yhtäkkiä paljon, kuten suuren onnettomuuden jälkeen, Veripalvelu pystyy kutsumaan sadattuhannet rekisterissä olevat luovuttajansa apuun.

Kriittisiä tilanteita syntyy lähinnä silloin, kun tarvitaan tietyn veriryhmän verihiutaleita eli trombosyyttejä. Niitä on viety sairaalapaikkakunnille lentokoneessa ja taksikyydillä.

– Kerran verihiutaleita on lennätetty Ahvenanmaalle jopa helikopterilla, muistelee Veripalvelun viestintä- ja henkilöstöjohtaja Willy Toiviainen.

Harva tietää, että kahdeksan yleisimmän veriryhmän lisäksi on olemassa kymmeniä harvinaisia. Suomalaiselle geeniperimälle tyypillinen harvinaisuus on JK:-3-veriryhmä, johon kuuluu kolme 10 000:sta. Kun niin harvinaista verta tarvitaan, Veripalvelu pystyy pyytämään apuun ulkomaisia kollegoitaan. Suomesta ulkomaille on lähtenyt vain joitakin kymmeniä tällaisia verituoteharvinaisuuksia.

Jos olet veriryhmältäsi O-negatiivinen, kuulut erityiseen ryhmään suomalaisten joukossa. Tähän veriryhmään kuuluu yksi 20:stä suomalaisesta ja heidän verensä käy minkä tahansa ryhmän kanssa. Sitä annetaan esimerkiksi onnettomuuspotilaille, joiden veriryhmää ei tunneta. O-negatiivisia luovuttajia kutsutaankin apuun kaikkien useimmin.

Ruotsissa verenluovuttaja saa kiitosviestin

 

Petonen, Kuopio. Parin viikon selvittelyn jälkeen Sauli saa kuulla, mitä hänen luovuttamalleen verelle on tapahtunut. Häntä naurattaa, kun kuulee, että osa siitä on päätynyt ympäri maailmaa. Se oli miehelle uusi tieto.

Ruotsissa tätä juttua ei olisi tarvinnut kirjoittaa. Siellä luovuttaja saa kiitosviestin puhelimeensa, kun veri on annettu potilaalle. Näin ryhdyttiin tekemään vuonna 2015 ja siitä tuli välittömästi Ruotsin oma äitiyspakkausilmiö, eli uudistusta ylistettiin mediassa eri puolilla maailmaa.

Ruotsissa ei ole Suomen kaltaista kansallista veripalvelua. Siellä sairaaloilla on omat veripalvelunsa. Se helpottaa tiedonkulkua sairaalan toimialueella, koska Suomessa Veripalvelulla ja sairaaloilla on eri tietojärjestelmät. Kitka tiedonkulussa venytti tämänkin jutun tekemistä.

Tähän väliin Veripalvelun viestintä- ja henkilöstöjohtajalla Willy Toiviaisella on kuitenkin kerrottavana hyvä uutinen. “Ruotsin mallin” mukainen kiitosviesti on tarkoitus tuoda tarjolle myös Suomeen. Vielä tietojärjestelmät eivät kuitenkaan siihen taivu.

– Mikä olisi konkreettisempi tapa kiittää luovuttajaa, Toiviainen sanoo.

Kun Saulin verenluovutuksesta on kulunut 61 päivää, hän voi ojentautua taas nojatuoliin Kuopion Veripalvelussa. Sen hän aikoo tehdäkin: viime aikoina on tullut käytyä liian harvoin.

– Eihän sitä tiedä, jos vaikka tarvitsee verta itsekin joku kaunis päivä.

Tutkijat yllättyivät: Keuhkoissa valmistuu suuri osa verestä

Tähän asti on luultu, että luuytimet tuottavat uutta verta. Kalifornialaistutkimuksen mukaan valtaosa verihiutaleista syntyykin keuhkoissa.

Ihmisen keuhkot

Keuhkoilla on paljon tähän asti tiedettyä suurempi rooli nisäkkäiden elimistön toiminnassa, kertoo uusi tutkimus.

University of Californian tutkijat ovat hiirikokeissa havainneet, että enin osa hiiren verenkierrossa olevista verihiutaleista on peräisin keuhkoista.

Tähän asti on uskottu, että kaikki veren osaset, punasolut, valkosolut ja verihiutaleet, valmistuvat luuytimessä tapahtuvassa niin sanotussa hematopoieesi-prosessissa.

Nyt tutkijat ovat osoittaneet, että keuhkoissa sijaitsevat megakariosyyttisolut, joista verihiutaleet syntyvät, tuottavat jopa valtaosan verihiutaleista.

– Löytö antaa keuhkoista aiempaa monipuolisemman kuvan – keuhkoilla ei vain hengitetä, vaan niillä on keskeinen rooli myös veren tärkeän ainesosan syntymisessä, sanoo tutkija Mark R. Looney.

Vaikka ilmiö havaittiin hiirellä, on Looneyn mukaan hyvä syy olettaa, että sama pätee myös ihmisellä.

Tutkimuksessa värjättiin soluja

Havainto tehtiin uudella tutkimusmenetelmällä, jossa hiirtä oli käsitelty niin, että sen verihiutaleet loistivat vihreää valoa.

Tutkijat seurasivat hiiren vihreänä kajastavia verihiutaleita ja huomasivat yllätyksekseen runsaasti verihiutaleita tuottavia megakaryosyyttisoluja eläimen keuhkokudoksissa.

– Kun havaitsimme suuren megakaryosyyttipopulaation, joka näytti elävän keuhkoissa, ymmärsimme, että tätä pitää tutkia tarkemmin, sanoo toinen tutkijaryhmän jäsen, Emma Lefrançais.

Tutkijat havaitsivat, että hiiren keuhkot tuottavat yli 10 miljoonaa verihiutaletta tunnissa eli ainakin puolet hiiren verihiutaleista.

Jatkotutkimuksissa havaittiin, että megakaryosyyttisolut ovat ilmeisesti syntyneet luuytimessä, mistä ne siirtyivät myöhemmin keuhkoihin, joka on ilmeisen edullinen paikka tuottaa verihiutaleita.  

Toimii myös toiseen suuntaan

Seuraavaksi tutkijat selvittivät, mitä tapahtuu, jos hiiren luuytimen verentuotanto ei toimi.

He istuttivat koehiirelle keuhkoimplantin ja seurasivat, kuinka vihreää valoa kajastavat solut siirtyivät keuhkoista luuytimeen. Siellä ne kykenivät tuottamaan, ei vain verihiutaleita, vaan myös muita veren ainesosia.

Suunnitelmissa on nyt selvittää, toimivatko samat prosessit ihmisellä. Myös keuhkojen ja luuytimen vuorovaikutuksesta haluttaisiin tietää enemmän.

Tutkimus on julkaistu Naturessa. Siitä uutisoi muun muassa Sciencedaily.

Etälääkärin vastaanotolle apteekissa – "Tämä ei poikkea terveyskeskuslääkärin työstä"

Kainuussa alkaa kokeilu, jossa apteekeista saa lääkäripalveluja etänä. Kokeilussa on mukana julkinen sote ja yksityinen puoli sulassa sovussa.

Etälääkäri Mauri Laakso

Suomessa etälääkäripalveluja on ollut tarjolla jo parikymmentä vuotta, mutta Kainuussa kevään aikana alkava kokeilu on ensimmäinen, jossa maakunnan kattavassa palveluverkossa ovat mukana sekä julkisen puolen sosiaali- ja terveyspalvelut että yksityinen terveysala.

Yksi lääkäreistä on helsinkiläinen Mauri Laakso, jolla on yhdentoista vuoden kokemus etälääkäritoiminnasta.

– Kokemukseni ovat myönteisiä, vaikka työympäristö ja työvälineet ovat erilaisia mihin lääkärit ovat yleensä tottuneet, muuten tämä ei poikkea terveyskeskuslääkärin työstä, kertoo etäyhteyden välityksellä terveyskeskuslääkäri Mauri Laakso.

Lääkärin näkökulmasta etälääkäritoiminta poikkeaa fyysisesti monella tavalla perinteisestä lääkärissä käynnistä, sillä muun muassa kosketusta asiakkaaseen ei ole.

Silti etälääkäritoiminnalla voidaan hoitaa monia vaivoja, jotka eivät ole kiireellisiä. Vuonna 2004 valmistuneen väitöskirjan mukaan jopa 74 prosenttia potilaista voitaisiin hoitaa etävastaanotolla.

– Kainuussa alkavassa etälääkärikokeilussa tehdään myös asiakkaiden kohdalla tarkkaa potilasvalintaa niin, että lähes kaikkien potilaiden esiin ottamat asiat voidaan hoitaa etävastaanotolla, Laakso sanoo.

Mukana on Kainuun sote sekä etälääkäripalveluja tuottavat yksityiset tahot, kuten kuhmolainen Kalevalan työterveys, Kajaanin Lääkärikeskus ja turkulainen geriatriaan erikoistunut Trinitas Lääkärikeskus. Lääkäripalvelujen lisäksi etäpalvelutoimintaa on tarkoitus laajentaa myös toisenlaisiin neuvontapalveluihin.

– Pyrimme saamaan mukaan palvelutoimintaan kansanterveyshoitajat, päivystäviä sairaanhoitajia, muita sosiaalialan palveluja sekä Kela- ja TE-palveluja. Haemme parhaillaan mukaan kokeiluun myös kolmannen sektorin toimijaa tai toimijoita, sanoo Kainuun edun DIHYTE-hankkeen projektipäällikkö Timo Pekkonen.

Asiakkaan ei tarvitse osata tekniikkaa

Paltamon apteekkiin on järjestetty äänieristetty tila, jossa lääkärin videovastaanotto alkaa huhtikuussa. Kokeilu alkaa yhteensä neljässä apteekissa ympäri Kainuuta: Paltamossa, Kuhmossa, Suomussalmella ja Kajaanissa.

Viime syksynä tehtiin apteekeissa asiakaskysely etäasioinnista, jossa lääkärin vastaanoton lisäksi on tarjolla myös muita mahdollisia palveluja.

– Kyselyn tulos oli positiivinen ja hyvä, varsinkin kun tiedettiin, ettei asiakkaan tarvitse tietää mitään ATK:sta ja tietotekniikasta. Apteekin henkilökunta voi avustaa esimerkiksi ikäihmisiä asioinnin osalta, Pekkonen kertoo.

Apteekkien aukioloajat puoltavat toiminnan järjestämistä juuri apteekeissa. Asiakas tai ammattilainen varaa asiointiajan palvelupisteeseen ennakkoon. Myös apteekki voi varata vapaana olevan ajan asiakkaan puolesta, mutta asiakkaalta vaaditaan rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta kokeilla palveluja.

– Aukioloajat ovat usein tarpeeksi laajat ja apteekit eivät ole kiinni kesäisin, projektipäällikkö Timo Pekkonen sanoo.

Etähyvinvointipiste ei korvaa mitään nykyisistä palveluista, vaan kysymyksessä on lisäpalvelu. Asiointi ei vaadi asiakkaalta omia laitteita tai teknistä osaamista. Tavoitteena on löytää uusia tapoja hoitaa ihmisiä.

– Ammattilaisen näkökulmasta kokeilulla haetaan kokemuksia etäpalvelujen tuottamisesta, resurssien tehokkaammasta käytöstä sekä mahdollisuudesta puuttua varhaisessa vaiheessa ongelmiin tarjoamalla matalan kynnyksen palveluja, kertoo Pekkonen.

Helpotusta lääkäritilanteeseen

Kainuussa lääkäritilanne on ollut melkoista nuoralla kävelyä. Kokeilun toivotaan helpottavan myös lääkäritilannetta.

– Tämä on osa tulevaisuutta. Kun ajatellaan syrjäkyliä ja syrjäalueita sekä asiakkaiden palveluja ja niiden saatavuutta, niin tällä tavalla sitä on mahdollista tuottaa ja sitä me kokeilemme, kertoo Kainuun soten DIHYTE-koordinaattori Emma Niskasaari.

Ennen lopullista päätöstä asiointikopin asentamisesta apteekin nurkkaan käytiin neuvotteluja oman terveyskeskuksen kanssa. Keskustelujen jälkeen vire oli positiivinen ja mukaan lähteminen toimintaan tapahtui hämmästyttävän helposti.

– Nyt koppi on paikalla ja toivomme, että sen liukuovet käyvät tiuhaan tahtiin. Tulemme markkinoimaan sitä, että tällainen mahdollisuus on kuntalaisille järjestetty, sanoo proviisori Jyri Saastamoinen.

Apteekkari Virva Saastamoisen mielestä tällä tavalla pystytään paremmin auttamaan paltamolaisia ihmisiä.

– Lääkäriaikoja ei ole ollut aina tarjolla ja nyt pystymme helpottamaan tilannetta. Olemme olleet välillä pulassa, kun asiakas ei ole muistanut uusia reseptiä tai kun asiakkaalla on ollut akuutti tilanne, eikä terveyskeskuksessa ole joka päivä lääkäriä paikalla, sanoo Virva Saastamoinen.

Apteekki on luonnollinen paikka etälääkäripalvelun tarjontaan, koska siellä on omasta takaa lääketieteellistä tietämystä ja henkilökunta pystyy tukemaan asiakasta.

– Tämä ei ole apteekin toimintaa, mutta asiakas saattaa ostaa lääkkeen meiltä, kun saa reseptin uusittua. Tärkeää on se, että kunta säilyy elinvoimaisena ja täällä on kaikenlaisia palveluja tarjolla, Paltamon apteekin proviisori Virva Saastamoinen kertoo.

Myös mittaukset etänä

Uudessa etälääkärikopissa ovat laitteet ja kuvaruutu paikallaan ja ensimmäiset testaukset on tehty. Etähyvinvointipisteessä asiakas pystyy mittaamaan painonsa sekä verenpaineensa niin, että etänä toimiva lääkäri näkee tulokset omalla koneellaan samalla hetkellä.

Suunnitelmissa on myös laitteet happisaturaation mittaukseen, korvasta tapahtuvaan lämmön mittaukseen sekä verensokerin mittaamiseen.

– Aika näyttää tulevatko nämä laitteet tässä hankkeessa vai tulevaisuudessa, kertoo teknologian toimittaneen yrityksen Arctic connectin toimitusjohtaja Toni Kurvinen.

Tietotekniikka tuo monelle mieleen kysymyksen tietoturvallisuuden tasosta.

– Olemme toimittaneet usean vuoden ajan samalla teknologialla toimintoja sairaalamaailmaan, yliopistollisille sairaaloille ja sosiaalialan ammattilaisille. Nyt voimme luoda saman tietoturvatason myös tänne kuntalaisten saataville, sanoo Kurvinen.

Etätoiminnassa on opeteltavaa

Osalle lääkäreistä etänä toimiminen on uusi asia. Kajaanilainen terveyskeskuslääkäri Juha Vornanen uskoo, että toiminnan lähtiessä kunnolla käyntiin jokaiselle lääkärille tulee pari tuntia etävastaanottoa muodossa tai toisessa.

– Odotan, että saamme työn tehokkuutta paremmaksi ja palveltua potilaita paremmin, kun Kainuun perukoilta ei tarvitse aina lähteä lääkärin vastaanotolle. Meidän tulee tutustua tähän teknologiaan ja ymmärtää sen rajoitukset sekä mahdollisuudet, jotta voimme ymmärtää vaikutukset potilaan hoitoon, sanoo Vornanen.

Vastaava lääkäri Seppo Kallio miettii tehostuvan toiminnan vaikutusta lääkärin jaksamiseen, kun tyhjäkäynti vähenee, työ on intensiivistä ja informaatiota tulvii eri tahoilta.

– Tämä täytyy ottaa huomioon, kun järjestetään etätyötä ja käytetään tällaisia teknisiä apuvälineistä runsaasti normaali vastaanottotyön ohessa, sanoo Kallio.

Lääkärin työtä mitataan asiakkaiden määrällä ja sillä kuinka paljon on käyntejä. Etätyössä tällaisten asioiden mittaaminen voi olla hankalaa. Esimies saattaa ihmetellä, kun vastaanottokäyntejä ei synny, vaikka lääkäri omasta mielestään tekee tehokkaasti työtä.

– Siitä ei nykyiseen järjestelmään paljoakaan jälkeä jää, kun työskennellään kansanterveyshoitajien ja kotisairaanhoitajien kanssa, lähetetään mahdollisesti sähköposteja omalle potilaalle ja vastataan puheluihin. Työtapojen muuttuessa pitää miettiä miten työstä saadaan jäämään jälki tietojärjestelmiin, jotta myös esimies on tyytyväinen, pohtii vastaava lääkäri Seppo Kallio.

Suomalaistutkimus: Vauvojen suolistosta löytyi yhteys lapsuuden diabeteksen puhkeamiseen

Suoliston mikrobikannan köyhtymisellä näyttää olevan vahva yhteys lasten diabetekseen. Mikrobikantaan vaikuttavat muun muassa antibioottikuurit.

Vauvan käsi.

Lasten diabeteksen ja ympäristötekijöiden yhteyttä tutkineella, perjantaina Aalto-yliopistossa väitelleellä diplomi-insinööri Tommi Vatasella oli väitöskirjansa aiheeseen vankka peruste.

– Tyypin 1 diabeteksen esiintyvyys on Suomessa maailman korkeinta, mutta heti rajan takana Venäjän Karjalassa se on noin kahdeksan kertaa alhaisempaa, vaikka meillä on hyvin paljon yhteistä perimää. Tästä saa jo vihjeen, että ympäristötekijöillä on iso rooli.

Vatanen tutki suolistomikrobiston ja terveyden yhteyttä moderneilla DNA-menetelmillä. Hän keskittyi erityisesti juuri tyypin 1 diabetekseen ja muihin lapsuuden autoimmuunisairauksiin. 

– Suolistossa elää satoja bakteereita, ja varhaislapsuus on erittäin tärkeää aikaa tämän bakteeriyhdyskunnan kehittymiselle ja monimuotoistumiselle.

Itäraja näkyy myös diabeteksessa

Vatasen tutkimus lähti siitä oletuksesta, että vauvan vähäinen altistus ympäristön mikrobeille voi johtaa häiriöihin immuunijärjestelmän kehityksessä. Oheistutkimuksessa selvitettiin antibioottikuurien vaikutusta lasten suoliston mikrobistoon.

Autoimmuunisairauksissa elimistön puolustusjärjestelmä kääntyy itseään vastaan. Taustalla on perimä, mutta miksi joku saa taudin ja joku toinen ei?

Ison palapelin yhtä syytä jäljitettiin lähes 300 suomalaisen, virolaisen ja venäläisen lapsen ulostenäytteistä heidän kolmen ensimmäisen elinvuotensa ajan. Kaikilla oli perinnöllinen diabetesriski.

Ensimmäinen tulos oli yllätys ja aiheutti runsaudenpulan siitä, miten palapeliä pitäisi alkaa ratkoa, Vatanen kertoo.

– Suomalaisten ja venäläisten lasten suolistobakteerien koostumus osoittautui hyvin erilaiseksi. Suomalaisilla alkoi myös ilmestyä varhain autovasta-aineita tyypin 1 diabetekselle eli taudin esiasteita. Venäläisillä niitä ei ilmaantunut juuri ollenkaan, vaikka perinnöllinen riski on yhtäläinen.

Suolistomikrobit kouluttavat immuunijärjestelmän

Päätelmä oli, että jokin ympäristössä todellakin altistaa suomalaisia. Kiinnostavaa lisätodistetta tuli virolaisten lasten näytteistä.

– Vielä parikymmentä vuotta sitten tyypin 1 diabeteksen yleisyys oli Virossa erittäin alhainen, mutta nyt tauti on lähes yhtä yleinen kuin Suomessa. 

Isoksi eroksi löytyi bakteerien pintamolekyyli, lipopolysakkaridi, LPS. Sitä oli suomalaislapsilla paljon enemmän kuin venäläisillä. Siksi Vatanen yhteistyökumppaneineen teki monia kokeita selvittääkseen, miten LPS vaikuttaa diabeteksen puhkeamiseen.

– Sillä on tekemistä immuunijärjestelmän kehittymisen kanssa juuri ensimmäisten ikävuosien aikana. Suolistomikrobit tavallaan kouluttavat ihmisen immuunijärjestelmän. Jos siinä varhaisessa vaiheessa jotakin menee pieleen, niin saattaa olla, että juuri autoimmuunisairaudet yleistyvät.

"Evoluutiota minikoossa"

Monien muiden tutkimusten perusteella tiedetään, että antibiootit hävittävät suoliston mikrobikantaa. Siksi aineistosta tehtiin oheistutkimus antibioottikuurien vaikutuksesta.

Tutkimukseen valittiin lapsia, joilla oli kymmenen antibioottikuuria tai jopa useampia kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana. Vertailuryhmällä kuureja ei ollut lainkaan. Tulos oli odotettu: antibiootit köyhdyttävät mikrobistoa selvästi.

– Pyrimme myös vähän katsomaan mikrobiston geneettistä koodia, ja näimme, että ainoastaan ne bakteerit jäävät, joilla sattuu olemaan vastustuskykyä antibiooteille, ja niiden geenit lisääntyvät. Se on evoluutiota minikoossa.

Vaikuttaa siltä, että monet varhaisen kehityksen kannalta hyvät ja tärkeät bakteerit ovat herkkiä antibiooteille eli ne häviävät väliaikaisesti kokonaan, Vatanen kertoo.

Hän korostaa kuitenkin, että suolistomikrobisto on hyvin monimutkainen ja sitä on pystytty tutkimaan näin tarkasti vasta muutamia vuosia.

– Tämä on hyvin tuore ala. Tulevatko yhteydet ympäristötekijöiden kautta, antibiooteista tai muuten? Ne ovat vielä avoimia kysymyksiä. Virossakin ovat 20 vuoden aikana muuttuneet niin monet asiat, että antibioottien käytöstä on vaikea vetää syy-seuraus-yhteyttä.

Probiooteista apu diabeteksen hillitsemiseen?

Vatasella on tiedossa jo seuraava tutkimusaihe: Voiko ympäristötekijöiden köyhdyttävää vaikutusta estää antamalla lapselle probiootteja eli hyödyllisiksi todettuja bakteereita tasapainottamaan suoliston mikrobistoa? 

– On jo olemassa tutkimusnäyttöä siitä, että probiootit saattaisivat antaa suojaa tyypin 1 diabetekselta. Ajatellaan, että ne ikään kuin muokkaavat koko bakteeriyhteisöä eli muidenkin bakteerien määrää, jolloin koko kehityskaari vähän muuttuu.

Tyypin 1 diabeteksen yleisyyttä voidaan ehkä vähentää pienillä askelilla, ja siinä probiootit voivat auttaa, Tommi Vatanen sanoo.

Hiirikokeiden tulokset riippuvat eläinten kohtelusta – hyvällä kohtelulla luotettavammat tulokset

Tutkimuksen mukaan tapa, jolla tutkijat nostavat hiiriä koetilanteessa, vaikuttaa koe-eläinten käyttäytymiseen.

Hiiri laboratoriossa

Koeläintutkimusten tulokset saattavat riippua siitä, miten tutkijat kohtelevat eläimiä, tuore tutkimus osoittaa. Onkin mahdollista, että ainakin käyttäytymistä mittaavissa kokeissa tällä on huomattava vaikutus tulosten luotettavuuteen.

Tutkimuksen mukaan hiirikokeissa tapa, jolla tutkijat nostavat hiiriä, vaikuttaa merkittävästi koe-eläinten käyttäytymiseen. Käyttämällä erityistä hiiriystävällistä nostotunnelia hiiret ovat aktiivisempia, rohkeampia ja uteliaampia kuin hännästä nostettuna, mikä vaikuttaa myös koetuloksiin.

Tutkijoiden havainnot perustuvat kokeeseen, jossa testattiin hiirten kykyä tunnistaa ja erottaa hajuja. Osana tutkimusta puolet hiiristä nostettiin koeasetelmaan hännästä ja osa käyttämällä erityistä nostotunnelia.

Hännän tyvestä nostaminen on normaali käytäntö laboratorioissa ympäri maailmaa, sillä se on nopea ja turvallinen, mutta myös kivuton tapa nostaa hiiriä. Kivuttomuudesta huolimatta hiiret voivat kokea nostamisen stressaavaksi ja ahdistavaksi.

Läpi tutkimuksen hiiret, jotka nostettiin hännästä, olivat arempia eivätkä halunneet tutkia ympäristöään eivätkä tämän vuoksi usein edes havainneet tunnistettavaksi tarkoitettua hajua. Nostotunnelilla siirretyt hiiret puolestaan alkoivat uteliaasti tutkia ympäristöään ja kiinnostuivat houkutushajusta. Tämän takia hiiret myös myöhemmässä kokeessa tunnistivat hajun ja pystyivät erottamaan sen toisesta hajuärsykkeestä. Hännästä nostetut eivät tehneet hajujen välille eroa.

Tutkimuksen tulokset ovat hyvin mielenkiintoisia, sillä ne vihjaavat hiirillä tehtyjen kognitiivisia taitoja ja käyttäytymistä tarkastelevien kokeiden tulosten riippuvan pitkälti siitä, miten tutkijat hiiriä kohtelevat.

Tulevissa tutkimuksissa olisi mielenkiintoista selvittää myös havaitaanko samankaltaisia vaikutuksia ihmisten käyttäytymistä mittaavissa kokeissa. Esimerkiksi tutkijan tai tutkimusavustajan käytös voi hyvinkin vaikuttaa koehenkilön mielialaan ja sitä kautta tuloksiin.

Tutkimus julkaistiin Scientific Reports -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Turku haluaa yhdenmukaistaa hengitys- ja unihäiriöpotilaiden hoidon Suomessa

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri esittää Turkuun valtakunnallista hengitys-, uni- ja vireystilahäiriöiden osaamiskeskusta.

Potilas laitteissa Tyksin keuhko-osastolla.

Turun yliopistollisen keskussairaalan keuhko-osastolla kokenut henkilökunta hoitaa hengitys-, uni- ja vireystilahäiriöitä uusinta tekniikkaa hyödyntäen.

– Meillä on Suomen ainoa keuhko-osasto, jossa jokaisesta huoneesta voidaan seurata happikyllästeisyyttä, hiilidioksidiarvoja ja sydänkäyrää kansliasta käsin. Ja hengityslaitteita hoitaja voi säätää yöllä häiritsemättä potilasta, sanoo Tyksin osastonylilääkäri Tarja Saaresranta.

Suomesta puuttuvat hengitys-, uni- ja vireystilahäiriöpotilaiden hoidon valtakunnalliset laatuvaatimukset.

– Hoidon taso on kirjavaa, diagnostiikka on kirjavaa. Saako potilas oikean diagnoosin, riippuu hyvin paljon siitä, missä potilas asuu, Saaresranta sanoo. 

Tieto liikkuu, ei potilaat

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri haluaa Turkuun valtakunnallisen hengitys- ja unihäiriöiden osaamiskeskuksen. Perusteluna on Turun yliopistollisen keskussairaalan kokemus ja osaaminen potilaiden hoidosta.

Jos Turku saisi vastuun hoidon kehittämisestä, hoito yhdenmukaistuisi Suomessa.

– Varmasti silloin aletaan laatimaan näitä valtakunnallisia laatustandardeja. Tarkoitus on, että tieto kulkee, mutta potilaat eivät kulje. Rovaniemeltä potilaat eivät tule tänne Turkuun, sanoo Tyksin osastonylilääkäri Tarja Saaresranta.

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan asetusta, joka säätää valtakunnallisten keskusten perustamista erikoisaloille.

Unihäiriöt työkykyisten ongelma

Tyksin osastonylilääkäri Tarja Saaresranta odottaa sosiaaliministeriöltä ratkaisevaa päätöstä, jotta Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri pääsee kehittämään monialaista ja -ammatillista uni- ja vireyshäiriöpotilaiden hoitoa koko Suomessa.

Hän haluaisi jalkauttaa Tyksin osaamista perusterveydenhuoltoon, sillä hengityksen, unen ja vireystilan häiriöt ovat yleisyydessään verrattavissa muihin kansansairauksiin.

– Unihäiriöt ovat lisääntyneet, ja kyseessä on nimenomaan työkykyisten ongelma. Unettomuus, uniapnea ja levottomat jalat -oireyhtymä ovat yleisimmät ongelmat,  sanoo Saaresranta.

Turussa tehdään paljon tutkimusta

Tyksiin on kehittynyt vuosien työn tuloksena kansainvälisesti arvostettua uni-ja vireystilahäiriöiden osaamista. Turun yliopiston puolella taas on ainutlaatuinen unitutkimuskeskus.

Turussa tiivis tutkimusyhteistyö on jo nyt tuonut varsinaissuomalaisille potilaille uusia hoitoja, kuten hengitysvajeen etäseurannan ensimmäisenä Pohjoismaissa.

– Kun potilas käyttää laitetta kotona, tiedot välittyvät päivittäin sairaalaan. Sairaalassa nähdään, onko laite käytössä ja hoitaako se potilaan hengitystä kuntoon. Laitetta voidaan säätää etänä sairaalasta käsin, sanoo Tyksin keuhko-osaston erikoislääkäri Ulla Anttalainen.

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee osaamiskeskusten perustamista. Kesällä selviää, tuleeko Turkuun hengitys-, uni- ja vireystilahäiriöiden keskus.

Uudet sairaalat mullistavat kuntoutuksen – sängystä suoraan kuntoutuskadulle

Uudet sairaalat mahdollistavat jatkossa tehokkaamman kuntoutuksen. Kainuun uuteen keskussairaalaan tulee kuntoutuskatuja, jotka ovat vielä käytössä harvinaisia.

Kainuun sairaalasta 3D-kuvaa

Käytävä, jossa on shakkipöytiä, kuntopyöriä ja ruokailutilaa. Valo tulvii sisään isoista ikkunoista.

Kuntoutuskatu kuulostaa paikalta, joka ei perinteisesti kuulu sairaalan vuodeosastolle. Sellainen on suunnitelmissa Kainuun uuteen sairaalaan.

Kyse on potilasosastoja yhdistävistä käytävistä, joissa on mahdollista viettää aikaa ja kuntouttaa itseään sen sijaan, että makaa sängyssä. Siellä voi myös tavata läheisiä ja muita potilaita.

– Potilaat voivat esimerkiksi toteuttaa kuntoutussuunnitelmaansa kuntoutusohjaajan tai muun ammattilaisen kanssa, sanoo Kainuun soten projektipäällikkö Terho Pekkala.

Nykyisin sairaaloissa on yleensä rajoitetusti yhteisiä tiloja tai ne ovat hyvin pieniä.

– Nykyiset tilat eivät ole antaneet periksi kuntoutukselle. Potilaat joutuvat jäämään hyvin usein omiin huoneisiinsa, koska yhteisiä tiloja on rajoitetusti, sanoo Kainuun soten kuntoutuspalveluiden muutospäällikkö Marjo Kemppainen.

Kainuun uudessa vuonna 2021 valmistuvassa sairaalassa kuntoutuskäytäviä löytyy kolmesta kerroksesta. Ne ovat kukin 30 metriä pitkiä ja 5–7 metriä leveitä.

Projektipäällikkö Terho Pekkala kertoo, että keskeisenä ajatuksena on kuntouttava sairaalatoiminta. Tavoitteena on mahdollisimman tehokas potilaiden kuntoutus ja kotiutuminen.

– Siihen tämä kuntoutuskatu tarjoaa merkittävää parannusta nykyiseen tilanteeseen verrattuna, Pekkala sanoo.

Käytävällä saa vertaistukea

Kuntoutuskadut ovat harvinaisia, arvioi Kainuun uuden sairaalan suunnitelleen Swecon arkkitehti Martin Boyadgian. Tarkkoja tietoja niiden yleisyydestä ei kuitenkaan ole.

Myös sosiaali- ja terveysministeriön ylitarkastaja Hanna Nyfors kertoo, ettei ole aikaisemmin kuullut kuntoutuskaduista. Nyfors kehuu ajatusta toimivaksi. Kuntoutumiseen panostetaan toki muuallakin.

Esimerkiksi Espooseen on rakennettu uusi sairaala (Espoon kaupunki), jossa asiaan on kiinnitetty huomiota. Kuntoutukseen tarvittavia välineitä sekä yhteisiä ruokailu- ja oleskelutiloja on potilasosastojen välittömässä läheisyydessä. Sairaalassa on myös esimerkiksi kuntosali ja terapia-allas. 

Periaate on Kainuussakin yksinkertainen. Potilaat halutaan ylös sängystä kuntoutumaan ja kohtaamaan muita, sillä kadut ovat lähellä vuodeosastoja. Kemppainen huomauttaa myös, että osa ihmisistä viettää sairaalassa pitkiäkin aikoja.

– Paitsi, että siellä tehdään terapeuttien kanssa töitä ja harjoitellaan itsekseen, niin erittäin tärkeätä on, että siellä tavataan ihmisiä, joille on käynyt samalla tavalla, Kemppainen sanoo.

– Vertaistuki on äärimmäisen tärkeää.

Potilaan vastuu on suuri

Suunta on oikea. Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman kuntoutuksen uudistamiskomitean puheenjohtaja Kari Välimäki näkee asioiden edistyneen.

– Olemme katsoneet mihin suuntaan asioita pitää kehittää, niin tämä on ihan sen mukaista, Välimäki sanoo.

Uusi lääketieteen lähtökohta on, että lähdetään välittömästi tekemään kuntoutuksen toimenpiteitä. Kuntoutus on kiinteä osa hoitoa.

– Näemme hyvin tärkeäksi, että henkilö itse lähtee mukaan siihen ja että hänellä on mahdollisuus käyttää kuntoutusta oma-aloitteisesti. Se on erittäin hyvä. Jos on ammatillista tukea, niin vielä parempi, Välimäki sanoo.

Kuntoutusta ei nähdä enää ainoastaan fysioterapeuttien vastuualueena, vaan koko henkilöstön toiminta perustuu niin sanottuun kuntoutumista tukevaan työotteeseen.

– Sairaalat ovat viime vuosina panostaneet hoitajien koulutukseen ja työtapoihin. He osaavat työssään tukea potilaiden voimavaroja ja kykenevät aiempaa paremmin aktivoimaan potilaita. Potilaat nousevat ylös ja lähtevät liikkeelle mahdollisimman nopeasti esimerkiksi leikkausten jälkeen voimiensa ja vointinsa mukaan, sanoo Sosiaali- ja terveysministeriön ylitarkastaja Hanna Nyfors.

Sama periaate pätee Kainuussa.

– Usein ajatellaan, että kuntoutus on sitä, mitä terapeutit tekevät. Me yritämme tuoda uutta ajattelumallia, että kuntoutusta on kaikki mitä tekevät terapeutit, hoitajat ja ennen kaikkea, mitä tekee itse kuntoutuja, sanoo Kainuun soten muutostoiminnan johtaja Marjo Kemppainen.

Sairaalat ovat aikansa tuotteita

Myös THL:n erikoistutkija Heli Valkeinen kehuu ideaa kuntoutuskadusta. Liikkumisen hyödyille kuntoutumisessa on Valkeisen mukaan paljon näyttöä esimerkiksi liikunnan Käypä hoito -suosituksessa.

– Liike on lääke, Valkeinen tiivistää.

– Jos ihminen vain makaa lonkkaleikkauksen seurauksena sängyssä, niin lihasten toiminta lähtee heikkenemään todella nopeasti, hän sanoo esimerkkinä.

Vanhoihin sairaaloihin ei mahdu kuntoutuskadun kaltaisia tiloja. Kajaanin pääterveysasemallakin on pyritty asettamaan kuntoutuslaitteita käytäville, mutta ahtaat tilat eivät sitä aina mahdollista.

Erityisenä ongelma nähdään se, että nykyisin potilaat viettävät paljon aikaa sängyissä. Olisi tärkeää, että potilaat nousevat ylös.

Nykyisin kyseessä ovatkin kirjaimellisesti vuodeosastot?

– Ne ovat vuodeosastoja ja mielellään jatkossa puhutaan osastoista, että noustaan sieltä vuoteesta niin nopeasti, kun on mahdollista, Kemppainen sanoo.

Ylitarkastaja Hanna Nyfors kertoo, että uusien sairaaloiden rakentamista tulee harkita tarkasti, koska kiinteistöjä on tälläkin hetkellä liian paljon. Niiden muokkaaminen nykyistä näkemystä tukeviksi on hankalaa.

Onko vanhojen sairaaloiden kanssa tehty aikoinaan virhe, jos ne eivät ole tukeneet kuntoutumista?

– Kyse on aikansa tuotteesta, Nyfors sanoo.

"Naisten kuorsaaminen tuntuu olevan tabu" – taustalla ehkä pelko kontrollin menetyksestä

Kulttuurihistorian dosentti Marjo Kaartinen kannustaa lopettamaan normaalien elintoimintojen salailun ja häpeilyn.

Nainen nukkuu peiton alla.

Korvia raastavaa korinaa, hiljaista rohinaa, tasaista sahaamista ja tukkoista tuhinaa. Kuorsaaminen mielletään usein miesten hommaksi, mutta osaavat ne naisetkin. Yhteismajoituksessa naiset joskus pahoittelevat jo etukäteen kuorsaamistaan ja jakavat korvatulppia tupakavereille.

Turun yliopiston professori, kulttuurihistorian dosentti Marjo Kaartinen on tutkinut muun muassa naishistoriaa ja ruumiillisuuden käsittämistä. Hänen mielestään naisillakin on oikeus kuorsaamiseen. Tutkija tietää silti, ettei kuorsaaminen yleisesti sovi kulttuuriimme.

– Luulen, että kuorsaaminen mielletään niin voimakkaasti miehiseksi ilmiöksi. Käsittääkseni se on miehillä myös lääketieteen näkökulmasta yleisempää ja kuuluvampaa. Kuorsaajan puolelle kun astuu, niin astuu miehiseen rooliin, Kaartinen arvioi.

Miehet ovat ottaneet tämän kyseenalaisen ihanuuden tontilleen. Kaartinen heittää esimerkiksi miehille tyypillisen hajareisin istumisen. Samalla tavalla nainen ottaa miehen paikan, jos istuu hajareisin. Röhönaurukaan ei tunnu sopivan naisille ihan yhtä luontevasti kuin miehille.

Itseltäänkin salaa

Useimmiten kuorsaaminen tapahtuu kotioloissa ilman yleisöä. Aina sitä ei myönnetä edes itselle.

– Naisten kuorsaaminen tuntuu olevan voimakas tabu kulttuurissamme. Ehkä Aasiassa se voisi olla vielä nolompaa, kulttuurihistorioitsija Marjo Kaartinen arvioi.

Nolouden taustalla naisilla voi olla kontrollin pettäminen. Kuorsaamista kun ei voi hallita. Se on hallitsematonta ruumiillisuutta, samaan tapaan kuin röyhtäily ja piereskely.

Kaartinen kannustaa lopettamaan kuorsaamisen salailun ja häpeilyn.

– Meidän täytyy ottaa kuorsaus haltuun ja sallia se itsellemme, koska se liittyy fysiologiaamme. Jos nykyisin saamme nauraa ääneen, niin saamme myös kuorsata.

"Se on jotenkin niin äijäjuttu"

Keräsimme Yle Turun radiohaastatteluun kommentteja naisten kuorsaamisesta. Vastaajiksi osui työikäisiä naisia ja yksi järjestysmies.

Kyselyssä kukaan naisista ei myöntänyt kuorsaavansa. Palautetta petikavereilta oli tullut lähinnä pienestä rohinasta.

Ei ole kukaan ainakaan uskaltanut sanoa, jos mä kuorsaan.

Kaveripiirin kuorsaajat kyllä tiedetään, ja toimenpiteet yhteisillä yöreissuilla ovat sen mukaiset. Useimmiten ensimmäisenä turvaudutaan korvatulppien apuun.

Ei tarvitse miettiä, että jaetaan porukkaa sen mukaan, kuka kuorsaa ja kuka ei.

En mä muista, että olisi ikinä ollut ongelmaa siitä, että joku kuorsaa.

Vaikka kuorsaaminen mielletään miehekkääksi toiminnaksi, eivät haastatellut naiset pitäneet kuorsaamista suoranaisesti nolona. Loppujen lopuksi kyse on normaalista elintoiminnasta.

Se on jotenkin niin äijäjuttu.

Sallitumpaa, kun on lapsi.

En mä tiedä, onko se nyt noloa. Vähän ehkä koomista.

Hae lisää

Tervetuloa Ylen mobiiliuutisiin!

Kokeilemme palvelun avulla millainen käyttöliittymä sopisi parhaiten uutisten, urheilun ja sään seuraamiseen mobiilikäytössä.

Otamme mielellämme vastaan palautettasi siitä, mikä palvelussa toimii jo hyvin ja mitä mielestäsi voisi vielä kehittää.

Liitä mukaan päätelaitteesi malli ja sähköpostiosoitteesi, jos tarvitset apua ongelmatilanteessa.

Lähetä palautetta:

Lähetä