KalPa - kokemusta lähti ovista ja ikkunoista

10.09.2010 18:19 (päivitetty 11.09.2010 16:05)

Kuva: YLE
KalPa-johto odottaa johtajuutta avainhyökkääjä Tuomas Kiiskiseltä.

Kuopion KalPa ja sen päävalmentaja Pekka Virta joutuu visaisen kysymyksen eteen. Kuka kumma korvaa kuopiolaisjoukkueen ammottavan kokemusvajeen pukukopissa ja jäällä? Sami Kapasen, Kalle Sahlstedtin ja Mika Strömbergin aukkoja ei nimittäin niin vain täytetä.

Haastava tilanne näyttäisi sopivan ilmeestä päätellen vastuuluotsi Pekka Virralle, joka tykkää hyökätä kauteen "takamatkalta" ilman valtavia odotuksia ja paineita.

- Meiltä lähti kolmasosa avauskokoonpanosta ja kokemusta poistui arviolta 80 prosenttia. Myös johtajuutta kaikkosi pukukopista. Lähtökohta on vähintään mielenkiintoinen, pohdiskeli sanavalmis valmentaja.

KalPa paikkasi aukkoja kuopiolaissilmin katsottuna ihan seuran näköisillä pelaajilla. Puolustajat Kai Syväsalmi, Henri Laurila, Samuli Suhonen sekä hyökkääjät Sakari Salminen ja Janne Laakkonen istuvat hyvin KalPa-muottiin.

Kapteenin paikalta toimitusjohtajan pöydän taakse asettunut Sami Kapanen varoittaa kannattajia, että joukkuekemian natsaaminen vie oman aikansa.

- Vaikka runko koki muutoksia, niin pelityyli on edelleen KalPan näköinen, kiekollinen. Me haluamme, että suomalainen jääkiekkoilu olisi myös yksilötaidossa mahdollisimman hyvä, seuratirehtööri julisti.


Marginaalit pienet


Kapanen totesi, että viime kauden finalistilla HPK:lla oli vastoinkäymisiä kauden aikana, mutta joukkue selätti vaikeudet ja eteni sen jälkeen loppuotteluihin saakka.

- Vaikeudet usein tiivistävät ja yhdistävät joukkuetta entisestään. Kuudenkymmenen ottelun runkosarja on pitkä ja kun pystyy hoitamaan paikan pudotuspeleihin, niin kaikki on mahdollista, opasti Kapanen.

- Sarja on ollut kahtena vuotena tosi tasainen. Toissavuotena (pronssia) emme olleet ennakkosuosikkeja, sitä taas olimme viime kautena (4. sija). Lopputulos oli pitkälti sama, hävisimme välierissä. Sen takia en ole huolissani. Meitä ei mitenkään vaivaa, ettei meitä lasketa suosikkien joukkoon. Sillä ei saavuta vielä mitään, muistutti Kapanen.

Mika Strömberg jätti liigakaukalot ja harppasi heti saman tien Virran aisapariksi valmennustiimiin. Strömberg peluuttaa alkavalla kaudella KalPan puolustajia.

Puolustuskaluston vakiokasvot Adam Masuhr (entinen Andersson), Janne Jalasvaara, Jussi Timonen saavat rinnalleen nyt uusina takalinjojen luutijoina Syväsalmen, Laurilan ja Suhosen. Voi olla, että paletin uusiminen tökkii ainakin ensimetreillä.


Ahoselta vaaditaan tasonnousua


Maalivahti Mika Järvinen loikkasi Ilmalaan Jokereiden pelinuttuun. 29-vuotiaan ykkösmolari Ari Ahosen tulisi ottaa nyt tarvittava lisäaskel urallaan. HIFK:sta hankittu Aleksis Ahlqvist häärii kakkosveskarina.

KalPa odottaa, että vikkeläkinttuinen hyökkääjä Tuomas Kiiskinen pystyisi uurastamaan ennen muuta ehjän kauden ja nousisi samalla sille tasolle, jota hän edusti ennen viimekautista loukkaantumistaan.

- Sakari Salmisen suhteen odotusarvot ovat korkealla. Hän on erittäin taitava ja muodostaa Kiiskisen kanssa KalPalle erittäin potentiaalisen kaksikon. Nuorelle pelaajalle kauden alku näyttää usein suunnan, viitoitti Sami Kapanen.

Janne Laakkonen, kevään pudotuspelien ylivoimainen pistelinko, palasi kilpipaitaan yhdeksän vuoden tauon jälkeen. "Laku" kokosi playoffseissa hopeaa saalistaneessa HPK:ssa hulppeat 16 (5+11) tehopistettä.

KalPan pelityyli vaatii vahvaa luistelua sekä sen, että ketjukavereihin pitää pystyä luottamaan täydellisesti. Laakkonen on ollut tyytyväinen joukkueen ja häntä itseään edesauttavaan pelisysteemiin.

- Meillä on ollut treeneissä paljon luistelua ja syöttöharjoitteita. Lisäksi repertuaariin on kuulunut hitaita hyökkäyksiin lähtöjä. KalPan pelitavasta olen tykännyt, ja siitä ettemme luovuta pelivälinettä helposti vastustajalle, taitavana hyökkääjänä tunnettu Laakkonen kuvasi.


Uudet KalPa-liiderit haussa


Teemu "Härski" Hartikaisen tuuraajaksi kaavaillun, isokokoisen ruotsalaishyökkääjän Mathias Månssonin maalitili on vielä avaamatta harjoituskauden osalta. Voimahyökkääjä eroaa aika lailla muista KalPa-hyökkääjistä ja tuo siten uusia tuulahduksia.

KalPa luottaa lisäksi, että myös tutut luottohyökkääjät Kalle Kerman, kapteeni Tommi Miettinen ja Tapio Laakso laittavat tiuhaan tahtiin vastustajan maaliverkot tötterölle kaudella 2010-11.

Kuka sitten edustaa isojen muutosten myllerryksessä KalPan johtajuutta pelaajien pyhimmässä, eli pukukopissa. – En ole sitä udellut, mutta minusta tuntuu, että Miettinen, Laakso, Jalasvaara ja Kiiskinen ottavat entistä enemmän vastuuta. Emme me tyhjän päällä seiso, puolustautui KalPa-pomo Sami Kapanen.

KalPalla riittää hommia uusien pelaajien sisäänajossa. Mielenkiintoista on nähdä, pystyykö joukkue yhä esittämään pisteiden valossa tehokkainta SM-liigan vieraspelaamista, vaikka valovoimaiset konkarijohtajat väistyivät takavasemmalle. Tuskin se on enää mahdolista. Vasta kevät näyttää Niiralan Montun isäntien lopulliset rahkeet.

Ykköspiiskuri Pekka Virta totesi, että KalPan ensisijainen tavoite on pelata runkosarjaa kahdeksan ensimmäisen joukossa, joka kuulemma mahdollistaa menestyssaumat myös keväällä.

Lähteneet pelaajat:

Mika Järvinen M Jokerit Timo Seppänen P Södertälje Mika Strömberg P lopetti Ville Varakas P Blues Toni Dahlman H Teemu Hartikainen H Edmonton Sami Kapanen H lopetti Kalle Sahlstedt H lopetti

Tulleet pelaajat:

Aleksis Ahlqvist M HIFK Henri Laurila P Pelicans Rasmus Rissanen P Everett WHL Samuli Suhonen P MoDo Kai Syväsalmi P HPK Janne Laakkonen H HPK Mathias Månsson H Rögle Sakari Salminen H ÄssätYLE Urheilu / Timo Uusitalo

tracker