Mestaruusliigan kärjessä tasaista

04.02.2012 22:11 (päivitetty 04.02.2012 22:13)

Kuva:


Miesten lentopallon Mestaruusliigan kärkikolmikko VaLePa, Hurrikaani ja Isku-Volley mahtuu lauantain liigakierroksen jälkeen pisteen sisälle. VaLePa ja Isku ottivat puhtaat 3-0-voitot, kun taas Hurrikaani nappasi historiallisen 3-2-voiton Raisiosta.

VaLePa otti kauden toisen voittonsa hallitsevasta Suomen mestarista PerPosta, kun se Olli Kunnarin johdolla löi Sylväällä tauluun numerot 3-0 (25-15, 25-18, 25-23).

Ensimmäinen ja toinen erä pysyivät tasaisina aina tekniselle aikalisälle asti ja sen jälkeen VaLePan kova rutiini tuli esiin ja erävoitot tulivat sastamalalaisille.

Kolmannessa erässä PerPo oli jo viiden pisteen johdossa erän puolivälin jälkeen, kunnes ottelun viimeinen syöttövuoro alkoi. Olli Kunnari tykitti erän ja ottelun päätökseen asti.

- Hyvien otteluiden putki sai jatkoa taas yhdellä. Syöttö pelimme oli parasta, mitä meillä tällä kaudella on ollut ja varmasti suurin syy tämän päivän tulokseen tyytyväinen VaLePan luotsi Ugis Krastins tuumi.

Hurrikaanille historiallinen voitto

Hurrikaani-Loimaa otti liigahistoriansa ensimmäisen voiton, tai edes sarjapisteen, Raision Kerttulasta lauantaina. Loimu kaatui jännittävässä viisieräisessä ennätysyleisönsä (913 katsojaa) edessä 2-3 (21-25, 25-13, 20-25, 25-20, 14-16).

- Hyvää taistelua läpi pelin. Kolmatta erää lukuunottamatta olen suhteellisen tyytyväinen. Emme ole ehtineet harjoittelemaan tällä kokoonpanolla juuri lainkaan, Loimun Tomi Lemminkäinen kiitteli.

- Hyvä yleisömäärä ja todella hyvä tunnelma siivitti molemmat joukkueet hyvään peliin. Puolustuspelaaminen oli ajoittain todella hyvää. Meidän pitää joukkueena päästä pikkuhiljaa eroon siitä ajattelusta, että peleissä pitäisi tehdä jotain muutakin kuin voittaa. Olemme pelanneet niin paljon kolmen erän pelejä, että joukkue tuntuu pettyneeltä jos ei tule voittoa kolmessa erässä. Tässä sarjassa kaikki voitot ovat arvokkaita, tuumi puolestaan Hurrikaanin Ville Kakko.

Puputti palasi voittoisasti Saimaan kiusaksi

Tampereen Isku-Volley otti lauantaina puhtaan 3-0 (25-21, 25-21, 25-16)- voiton Saimaa Volleysta.

Isku-Volleyn liberona nähtiin lähes viiden vuoden tauon jälkeen liigakentille palannut 34-vuotias yli 400 liigaottelua pelannut Markku Puputti. Puputti merkitytti tilastoihin 18 vastaanottoa 56 prosentin tehoilla ilman virheitä.

Myös Niilo Sointu (12. liigapeli, 1. tällä kaudella) ja Peetu Viitala (1. liigapeli) nähtiin tamperelaisten kokoonpanossa.

Lähde: Mestaruusliigan tiedotus

YLE Urheilu

Lue myös:
12.4.2012 19:24
Lentopallofinalistit joutuvat oudoille kotikentille
28.3.2012 23:03
VaLePa ei antanut PerPon yllättää toistamiseen
20.3.2012 21:24
VaLePa vakuuttavasti välieriin
13.3.2012 21:08
Lentopallon runkosarjan voitto Loimaalle
18.2.2012 21:45
Hurrikaani, Isku ja Saimaa voittoihin
tracker