
Kuva: Arkkitehtitoimisto K2S Oy
Havainnekuva osoittaa, miltä stadionin ympäristö voisi tulevaisuudessa näyttää.
Helsingin Olympiastadionin toimintaa pyörittävä Stadion-säätiö esittää stadionin ja sen ympäristön merkittävää uudistamista tulevien vuosikymmenten tarpeisiin. Hiljattain valmistunut tarveselvitys julkistettiin tiistaina.
Selvityksessä esitetään muun muassa katsomoiden kattamista ja toimistotilojen laajentamista siten, että liikuntajärjestöjen kattojärjestö SLU ja valtakunnallinen olympiavalmennuskeskus voisivat jatkossa toimia uudistetun Olympiastadionin tiloissa. Hanke toteutettaisiin yhdessä Museoviraston kanssa, ja stadionin ulkoasu pysyisi nykyisellään. Ympäristö muuttuisi viihtyisäksi Olympiapuistoksi.
Uudistusten myötä Olympiastadionin pinta-ala kasvaisi vajaasta 20 000 neliöstä reiluun 36 000 neliöön. Lisärakentaminen tehtäisiin pääasiassa maan alle ja nykyisen rakennuksen piirin ulkopuolelle. Katsomoihinkin kaavaillaan uusia yleisö- ja poistumistiereittejä. Uusitun areenan yleisökapasiteetti olisi arviolta 35 000, ja istuimet olisivat kuppi-istuimia.
Vajaat 250 miljoonaa euroa maksavaa uudistusta esitetään toteutettavaksi vuosina 2012-2018. SLU:n vuokrasopimus nykyisissä toimitiloissa Länsi-Pasilassa päättyy juuri vuonna 2018.
Ensin vaaditaan kuitenkin hallituksen periaatepäätös hankkeen rahoittamisesta yhdessä Olympiastadionin ja sen tontin omistavan Helsingin kaupungin kanssa. Lisäksi käynnistymässä on erillinen varainhankintahanke.
Kulttuurihistoriallisesti arvokas Olympiastadion on mainittu Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa. Helsingin rahoitusosuudesta päättää lopullisesti kaupunginvaltuusto. Tarveselvitys esittää, että osapuolet rahoittaisivat hankkeen puoliksi.
Vuonna 1938 valmistunut Olympiastadion, vuoden 1952 kesäkisojen päänäyttämö, on päässyt rapistumaan pahasti. Stadion-säätiössä arvioidaan, että nykyisessä kunnossa stadionin käyttöikä on vain viidestä kymmeneen vuotta.
Olympiastadionilla on järjestetty vuosikymmenten saatossa useita merkittäviä urheilutapahtumia. Tänä vuonna se isännöi muun muassa jääkiekon ulkoilmaotteluja, yleisurheilun EM-kisoja ja jalkapallomaajoukkueen karsintakamppailuja. Muita käyttäjiä ovat konsertit, kulttuuritapahtumat, kokouspalvelut ja vuokralaiset.YLE Urheilu