Lehdet: Kiviniemi ei lähde presidenttikisaan

03.09.2010 0:03 (päivitetty 04.09.2010 13:09)

Kuva: YLE
Mari Kiviniemi

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Mari Kiviniemi ei ryhdy tavoittelemaan presidentin tehtävää vuoden 2012 vaaleissa. Kiviniemi kertoo Turun Sanomien ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa, että hän ei ole käytettävissä presidentinvaaleissa.

Kiviniemi sanoo lehtien haastattelussa, että hän etsii keskustalle presidenttiehdokasta puoluejohdon ulkopuolelta. Hän antaa myös ymmärtää, että puolue tukee toista porvarillista ehdokasta, jos sen oma ehdokas ei pääse toiselle kierrokselle.

Presidenttiehdokkaansa keskusta valitsee ensi vuoden marraskuussa.

Keskustaa nyt hieman yli kaksi kuukautta johtanut Kiviniemi kertoo, että hän halusi nimenomaan puheenjohtajaksi. - Oli sellainen olo, että puolue vaati johtajaa, hän sanoo.

Keskustan johdossa Kiviniemi aikoo jatkaa kesäkuussa 2012 pidettävän puoluekokouksen jälkeenkin. Puoluesihteerin valinnan hän siirtäisi jatkossa puoluekokoukselta puoluehallitukselle.

Tulevaa hallituspohjaa pääministeri ei halua vielä ennakoida, vaan korostaa vaalituloksen merkitystä.YLE Uutiset

Lue myös
13.1.2012 16:46
Kiviniemi: Kuntauudistus järjetön
24.8.2011 11:18
Kiviniemi ei huolestu ehdokaskadosta
21.8.2011 20:40
Kiviniemi hyväksyy Rehnin päätöksen
28.11.2010 09:31
Kiviniemi varoittaa Irlannin kriisistä
13.10.2010 20:52
Kiviniemi tapasi Ranskan johtoa
tracker