
Kuva: U.S. Army Staff Sgt. Gary A. Witte, 300th Mobile Public Affairs Detachment
Yhdysvaltain armeijan kersantti vastaa aamuhämärissä vartiopistettä vastaan hyökänneiden kapinallisten tuleen Itä-Afganistanissa Kunarin maakunnassa elokuussa 2010. Kuva on otettu valonvahvistimen avulla.
Yhdysvaltain puolustusministeriö haluaa ostaa ja tuhota Afganistanin sotaa käsittelevän muistelmateoksen koko 10 000 kappaleen ensipainoksen. The New York Times -lehden saamien tietojen mukaan mukaan kirja sisältää tiedustelusalaisuuksia.
Entisen puolustusministeriön tiedusteluvirkailijan, everstiluutnantti Anthony Shafferin kirja "Operation Dark Heart", on herättänyt asiantuntijoissa ristiriitoja ja ja epävarmuutta, mitkä tiedot voisivat paljastuessaan muodostaa turvallisuusuhkia.
Kyseessä saattaa olla Yhdysvalloissa ensimmäinen tapaus, jossa ministeriö haluaa tuhota jo painetun kirjan kaikki kappaleet, The New York Times arvelee.
Puolustusministeriön edustajien toiveiden mukaisesti kirjaan tehtiin tammikuussa poistoja ja muutoksia, jolloin kirjan arvioitiin olleen valmis painettavaksi. Myöhemmin heinäkuussa puolustusministeriön edustajat näyttivät käsikirjoitusta muille tiedusteluvirastoille. Nämä havaitsivat kirjassa runsaat 200 salassapidettävää kappaletta.
Havainto johti Yhdysvaltain puolustusministeriössä kiireeseen estää kirjan jakelu myyntiin.
Kirjan arveluttava aineisto sisältää mm. everstiluutnantti Shafferin kanssa palvelleiden tiedustelu-upseereiden nimet ja kuvaukset salaisista operaatioista, joihin Shaffer osallistui.YLE Uutiset