
Kuva: YLE
Pankkien kulutusluottojen kysyntä on kasvussa alhaisen korkotason takia.
Pankkien tarjoamien kulutusluottojen kysyntä on jatkanut kasvuaan. Esimerkiksi Nordea-pankista kulutusluottoja on kuluvan vuoden aikana nostettu noin kymmenen prosenttia vuodentakaista enemmän.
- Sekä kappale- että euromäärissä on kasvua noin kymmenen prosenttia viime vuoden lukuihin verrattuna, sanoo Nordean talletus- ja rahoitustuotteista vastaava johtaja Sanna Holm.
Kasvua on sekä kerta- että tililuotoissa. Myös Nordeaa huomattavasti pienemmissä Paikallisosuuspankeissa kehitys on ollut samansuuntaista.
- Vuodentakaiseen verrattuna kulutusluottojen euromääräinen volyymi on kasvanut 7,7 prosenttia. Kappalemääräinen kasvu on 2,3 prosenttia, sanoo johtaja Timo Hulkko Paikallisosuuspankkiliitosta.
Kehitys on kuitenkin ollut varsin tasaista, mistään hypähdyksestä ei nyt voida puhua.
Kulutusluottojen suosiota selittää muun muassa alhainen korkotaso. Tyypillisiä kulutusluottojen viitekorkoja ovat kolmen ja kuuden kuukauden euriborit sekä pankkien omat prime-korot.
Esimerkiksi Nordeassa vakuudettomien kulutusluottojen korkojen päälle tulevat marginaalit vaihtelevat 1,5 ja 2,5 prosentin välillä. Korttiluottopuolella toistaiseksi voimassa olevissa luottosopimuksissa marginaalit ovat seitsemän prosentin tienoilla.
Todellista vuosikorkoa kannattaa vertailla
Koska kulutusluottojen laina-ajat ovat tyypillisesti lyhyitä, lainanottajan kannattaa vertailla todellista vuosikorkoa, jossa on mukana myös kaikki kulut. Kulujen osuus voi olla huomattava.
Mitä kulutusluottorahoilla tehdään, sitä ei pankeissa nykyään juurikaan kysellä.
- Erilaisia hankintoja kotiin ja vapaa-ajan harrastuksiin, sanoo johtaja Sanna Holm Nordeasta.YLE Uutiset / Jarmo Olavi Koponen