Arki ei saa opea todellisuusshokkiin

03.09.2010 6:00 (päivitetty 03.09.2010 16:31)

Kuva: YLE / Kalle Niskala
Kieltenopettaja Leena Taivalsaari pätevöityy luokanopettajaksi Kokkolassa. Musiikinopettaja Jukka Ylimäki ohjaa Leenaa bändisoittotunnilla humppakompissa.

Kokkolassa annettu luokanopettajien pätevöitymiskoulutus antaa hyvät eväät opettajantyön todellisuuteen. Muun muassa tämä selviää kasvatustieteiden lisensiaatti Marjaana Leivon perjantaina tarkastetusta väitöskirjasta.

Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa annettu koulutus on myös vastannut hyvin aikuisopiskelijoiden toiveita.

Perjantaina tarkastetun väitöskirjan perusteella opettajankoulutus on jatkuvan muutoksen alla, sillä opettajan työn uudet ristiriidat ja haasteet kaipaavat koulutuksen jatkuvaa "rukkaamista".

Opettaja joutuu arjessaan kohtaamaan yhä useammin häiriköiviä oppilaita, jopa heidän vanhempiaan. Kasvatustieteiden lisensiaatti Marjaana Leivo sanoo, että opettajankoulutuksessa pitäisikin painottaa yhä enemmän työrauhaan ja haastavien vanhempien kohtaamiseen liittyviä kysymyksiä.

Leivon mukaan Kokkolassa opiskelleet aikuisopiskelijat ovat kokeneet opettajan työn mielekkäänä siitä huolimatta, että ammatin ongelmat ovat heille jo monesti ennalta tuttuja.YLE Keski-Pohjanmaa

Lue myös
28.10.2011 13:09
Myyräkuume voi altistaa verenpainetaudille
23.9.2011 06:11
Väitös: Antibiootit eivät aina tehoa vaikeisiin ripulitauteihin
22.12.2010 05:55
Tuulivoimainvestointi ei onnistu epävarmassa ympäristössä
tracker