Työmatkalaiset ja turistit joutuvat Lontoossa keksimään vaihtoehtoisia tapoja liikkua, sillä kaupungin metron työntekijät aloittivat maanantai-iltana vuorokauden kestävän työnseisauksen.
Metron työntekijät vastustavat suunnitelmia vähentää 800 työpaikkaa.
Tuhannet työntekijät marssivat työpaikoiltaan iltaviideltä paikallista aikaa, kun ruuhka 12 miljoonan asukkaan metropolissa oli pahimmillaan. Toinen lakkoilijoiden aalto marssi työpaikoiltaan myöhemmin iltayhdeksältä.
Valtaosa henkilöstövähennyksistä kohdistuisi lipunmyyntiin. Työntekijöiden ja ammattiliittojen mukaan turvallisuus metroasemilla on uhattuna, mikäli irtisanomiset toteutuvat. Uusia lakkoja on jo suunnitteilla loka- ja marraskuulle.
Lontoon metroa käyttää päivittäin yli kolme miljoonaa ihmistä. Lakon aikana Lontoon liikennettä yritetään pitää käynnissä sadalla ylimääräisellä bussilla.AFP