Moottorisaha käy myös mopista

10.09.2010 17:27

Kuva: YLE / Eeva Huovinen
Moottorisahaus ei ole vakavaa touhua, esimerkkiä oppilaille näyttää kurssin vetäjä Jarmo Korhonen.

Oulun seudun ammattiopiston Muhoksen yksikkö on järjestänyt jo useana vuonna moottorisahan ajokorttikursseja aloitteleville metsämiehille ja -naisille, ja kysyntää kurssille on riittänyt myös tänä vuonna. Tällä viikolla parisenkymmentä kurssilaista on perehtynyt moottorisahan saloihin ensin teoriatunneilla, ja lopulta käytännön maastoharjoituksissa.

Kurssilaiset ovat kaikki enemmän tai vähemmän ummikoita metsäasioissa. Yksi on perinyt tiluksia, toinen on päättänyt ostaa metsää, kolmas haluaa mukaan hoitamaan suvun maita.

Moottorisahan käsittelyä käydään ensin perusteellisesti läpi, ennen kuin sahan saa laittaa laulamaan. Pariakymmentä kurssilaista ei myöskään passaa päästää yhtä aikaa suin päin sahoilla suhimaan, koska vasta-alkajalla puu ei välttämättä aina kaadu haluttuun suuntaan.

- Ei rynnätä siksakkia tekemään tosiaan, että lähdetään ihan rauhassa liikkeelle, kurssin vetäjä Jarmo Korhonen nauraa.

- Ensin kokeillaan, että miten sahan terä käyttäytyy. Sahataan yksi kiekko, toinen kiekko, ja siitä sitten pikkuhiljaa päästään puita kaatamaan ja ehkä jopa oikeaan suuntaan.


Sahalla voi siivota


Tämän vuoden kurssilaisista yllättävän moni on naisia. Siikajokinen Katja Jäppinen päätyi ostamaan itselleen pienen metsäpalstan, kun lämmitys vaihtui kotona puulämmitykseen, ja puita piti jostain ruveta hankkimaan. Moottorisahaukseen naisella on jämpti suhtautuminen.

- Tämmöinen naisfilosofia jos tässä sallitaan, niin sehän on siivousta. Tässä on imuri, moppi ja yleiskone. Kun mennään metsään, niin laitetaan puut järjestykseen. Otetaan pois ne, mitkä ei kuulu paikalleen, ja laitetaan puut sievästi kasoihin.


Täytyy koputtaa puuta


Kiitos suojavarustuksen ja perusteellisen teoriaopetuksen, isompia haavereita ei kursseilla ole toistaiseksi sattunut. Puuta, tai tarkemmin ottaen päätä ja kypärää koputtaa myös opettaja Korhonen.

- Onneksi ei. Tietenkin meillä on nämä turva-asiat ja turvavarusteet kunnossa, että ilman niitä ei sahata.

Puita kurssilla on saatu jo kaadettua.

- Eilen kaadoin elämäni ensimmäisen puun opettajan opastuksella, ja kyllähän se sinnepäin kaatui mihin suunniteltiinkin. Timberit huusin tietenkin, Katja Jäppinen kertoo ylpeänä.YLE Oulu

Lue myös
23.11.2010 12:12
Karvakirja on kampaajaopiskelijan kaveri
26.7.2010 16:07
Oulun ja Ruukin turvapaikkoja vähennetty
tracker