STTK: Jäsenkirjan väriä ei voi tuijottaa

10.09.2010 18:28

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää korostaa, että ay-liikkeen on oltava mukana kaikessa jäsenten edunvalvontaa ja etuja koskevassa valmistelutyössä.

YLE Uutiset kertoi perjantaiaamuna SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman jarrutelleen ay-liikkeen yhteistyöintoa porvarihallituksen kanssa. Heinäluoma kiistää asian, mutta pitää kummallisena sitä, että kolmikannassa valmistellaan jo nyt asioita, jotka kuuluvat vasta seuraavalle hallitukselle.

STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää painottaa, että palkansaajaliike tarvitsee kolmikantaa eli hallituksen, työnantajien ja ay-liikkeen yhteistyötä varmistaakseen sen, että lainsäädäntöhankkeet ja muut edunvalvontaan liittyvät asiat valmistellaan jäsenkunnan etujen mukaisesti. Tässä työssä ei Mäenpään mielestä voi tuijottaa yhteistyökumppaneiden jäsenkirjan väriä.

- Kolmikantainen yhteistyö ei määrittäydy tämän päivän Suomessa sen kautta kuka on hallituksessa, vaan sen kautta minkälaisia ongelmia työmarkkinajärjestöille tulee eteen ja niiden ratkaisussa tarvitaan myös poliittisen päättäjän linjauksia. Kolmikannan tulokset ovat ratkaisevia riippumatta siitä, kenen kanssa palkansaajaliike yhteistyötä tekee, Mäenpää sanoo.

STTK:n pääsihteeri Leila Kostiainen on sosialidemokraatti ja on uransa varrella työskennellyt muun muassa demariministeri Sinikka Mönkäreen poliittisena valtiosihteerinä.

Kostiainen sanoo, että STTK:n olisi jo jäsenkuntansa kirjavuudenkin takia mahdotonta tanssia yhden puolueen pillin mukaan tai valikoida yhteistyökumppaneitaan näiden puoluesidonnaisuuden perusteella.

- STTK on poliittisesti laaja järjestö. Meillä on edustettuna niin jäseninä, hallinnossa kuin myöskin toimistoissa melkein kaikki poliittiset puolueet.

Tästä seuraa Kostiaisen mukaan se, ettei STTK:ta voi syyttää yhteisestä agendasta jonkin tietyn puolueen kanssa.

- Mikään puolue ei voi sanella meille, mikä on meidän linjamme. Ja toisin päin sama juttu: me emme voi sanella millekään puolueelle, mikä on puolueen linja. Mutta toki pyrimme vaikuttamaan kaikkien sellaisten puolueitten linjaan, joilla on mahdollisuus hallitukseen nousta.YLE Uutiset

Lue myös
18.1.2012 13:46
STTK:n Mäenpää varoittaa kasvun näivettävästä hevoskuurista
22.12.2011 20:20
Etlan Korkman suomii työmarkkinajärjestöjä
22.12.2011 13:02
STTK:n Mäenpää suomii Etlaa ja Korkmania
29.8.2011 13:51
STTK suomii Nordean päätöstä kovin sanoin
18.8.2011 08:02
Lehdet: STTK:n Mäenpää haluaa kaikille saman palkankorotuksen
tracker